Xenia's day

Aurinkoinen päivä

Teksti: Anna.fi

Moikkamoi kaikki! Täällä on aloitettu aamua ensin mamman kanssa aamiaista syöden ja sitten kävelyllä vieressä sijaitsevassa metsikössä, joka on Natura 2000 aluetta ja aivan upeaa sellaista onkin. Siitä tulee meidän kasvavalle koiralle hyvä lenkkeilymaasto kunhan kävelyä voidaan enemmänkin harrastaa koiran kasvaessa. Eilen ajeltiin Vantaalle ostamaan koirantarvikkeita ja löydettiin melkeinpä kaikki tarvittava koiruutta varten. Ostettiin peti, ruokaa, furminaattori (tai no, edullisempi vastaava) , ruokakipot ja juomakipot, harjoittelumakupaloja ja muutama erilainen lelu (kuminen virikelelu, pehmoinen lelu ja ”köysilelu”, joista voi sit itse päättää mieleisensä). Tuon lisäksi ostettiin kaulapanta ja lyhyt hihna, kynsisakset ja ensiapupakkaus, joka sisältää punkkipihdit yms muita tarpeellisia välineitä jos koiruudella sattuu jotain. Lähempänä kesää ostellaan sit kyypakkauksia varmuudeksi, mutta nythän niitä ei tarvitse. Mä näin koko yön unta koirista, siinä unessa ei tosin ollut musta labradori vaan joku vaalea karvapallo. Mä muistan, että se juoksi kuin hullu jonnekin konferenssisaliin, joka oli täynnä ihmisiä. Mielenkiintoinen uni, taitaa olla pari ruuvia kiristettävänä tämän naisen pääkopassa. 😀 Mamma oli muuten aika ilkeä ostaessaan meille kauheat määrät herkullista leipomoleipää, patonkia ja munkkeja ja sitten jätti ne tänne. Nyt noin munkkipossut melkein huutaa mun nimeä ja oon melkein haistavinani sen tuoksun tähän sohvalle asti. Me ollaan saatu muuten aika monta hauskaa hetkeä aikaiseksi mun tarkentuneen hajuaistin vuoksi. Mä kävelen täällä kuin koirat konsanaan ja etsin jotain tuoksun/hajun lähdettä. Pari päivää sitten en saanut mielenrauhaa kun haistin jotain tosi pahaa meidän keittiön altaan vieressä, mutta vaikka kuinka yritin selittää hajua S:lle, ei tämä tajunnut/haistanut mitään. Taas vaihteeksi sain kummastuneita ja huvittuneita katseita ja kysymyksen, että palaanko mä vielä normaaliksi jonain päivänä? 😀 No, oon nyt sentään hyvällä tuulella toisin kuin ensimmäisen kolmanneksen aikana. Siinä missä monet kärsii pahoinvoinnista, mulle ei muodostunut kuin pientä kuvotusta (JA KARMEAA NÄLKÄÄ), mutta olin kiukkuinen kuin ampiainen. Siinä sai kyllä tuleva isä tuta mun mielialanvaihtelut, jotka vaihteli itkusta kiukkuun ja iloon hetkissä. Yritin aina laskea kymmeneen ennen kuin mitään sanon, ihan yleisen diplomatian merkeissä, mutta olen varmasti näyttänyt mielenkiintoiselta seistessäni niin sanotussa pikkumyyasennossa (kotinuttura päässä ja kädet puuskassa) hampaita kiristellessäni. Vaikka en kärsivällinen olekaan, täytyy sanoa että olen ylpeä itsestäni kun pidin räjähtävät hermoni aika hyvin kurissa (korostus sanalla aika). Ensi kerralla siis jos meille toinen pienokainen siunataan, ei tarvitse edes tehdä raskaustestiä jos olen kiukutellut viikon putkeen. Se on selvä peli sillä erää.. Kaunis tyttömme on varmasti innoissaan kun kuulee, että sen sijaan, että äiti olisi voinut pahoin ja syönyt suklaata, tämä mamma himoitsi juustohampurilaisia, sipsiä ja kaikkea muutakin rasvaista ja oli kuin ampiainen. No, kaipa ne kaikki raskaudet on erilaisia! 😀 Tämä aamu meni muuten aika tylsissä merkeissä. Piti ohjelmoida nettipankkiin kaikki automaksut ja asuntolaina ja soitella verottajalle ennakkoverojen merkeissä. Ainiin, muistatteko kun valitin teille sitä, miten S:n rekisteröinti suomessa asuvaksi EU.n kansalaiseksi oli hankalaa eikä papereita suuntaan tai toiseen tullut meille. No, asia tuli vireille viikko sitten Porvoon päässä ja saatiin jo rekisteröintitodistus postissa perjantaina. Ensin venattiiin kolme kuukautta pääkaupunkiseudulta ja sitten saatiin homma selväksi viikossa Porvoon suunnalla. Pikkukaupungeissa on todella puolensa! Nyt S saa sitten olla Suomessa sen viisi vuotta ja kenties sen jälkeen hakea kansalaisuuttakin ellei päädytä vain pysyvään oleskeluoikeuteen. Saatiin kelakorttikin jo postissa, joten nyt kaikki asiat on maistraatissa käyntiä lukuun ottamatta done. Kuinka ihanaa!<3 Nyt on muuten ollut ihana ilma viimeiset pari päivää. Täällä me odotellaan kärsimättömänä lunta (tai no, S), että pääsisi kokeilemaan ostamaansa lumilapiota. En viitsinyt toisen innostusta lamaannuttaa sanomalla, että tähän hommaan ehdit vielä kyllästyä, moneen kertaan! 😀  Nyt mun pitäisi muuten soitella autoliikkeisiin lohkolämmittien hinnoista, kuinka tylsään tarkoitukseen sitä voikaan rahaa mennä?! Ja kun  mulla ei ole mitään havaintoa siitä paljonko tuollainen maksaa, niin joku voisi sanoa mulle yhtä hyvin, että 200 tai 2000 euroa ja mä vaan nyökyttelisin kauhistuneena. 😀 No, pari eri liikettä jos soittelee läpi niin saa varmaan aika hyvän kuvan, voitte kuvitella kuinka innoissani mä oon tästä mulle langenneesta tehtävästä.. 😀 Ainiin muuten, sain taas eilen ihan huippuidean S:n joululahjaksi ja toteutin sen jo eilen. Kuinka ärsyttävää etten voi sanoa täällä kun tuo herra jo jotain ymmärtää.. Arvatkaa miten daiju mä muuten olin. Olin tehnyt omalle kannettavalleni listan kaikista ideoista joululahjojen suhteen ja sitten pyysin S:ää katsomaan jotain mun koneelta. Herra otti koneeni käsiinsä ja lista oli heti siinä ensimmäisenä ja nyt S tietää yhden lahjoistaan, tosin suomeksi vain. 😀 Täällä hän käveli ympäriinsä toistamassa tuota sanaa ja mä olin ihan raivona vieressä sanomassa, että et sit mene katsomaan tuota sanakirjasta. Pidin siihen päälle vielä suomen kielen tunnin jotta sekottaisin S:n pään tuon sanan osalta ja kysyessäni sanaa eilen oli vastaus jotain aivan muuta. Pääsin siis pälkähästä. 😀

takki: Burberry/huivi: Mulberry/laukku: Mulberry/saappaat: Burberry/neule: Zara/leggingsit: H&M/arskat: Ray Ban

Tänään on siis vielä aika inhottavia (lue:kuivia) juttuja tehtävänä ja sitten alkuillasta pitäisi vielä siivota koti. Me haettiin viikonloppuna joulukoristeita mammalta ja mun on myönnettävä parin perinteisen olkikoristeen löytäneen jo paikkansa. Äiti sanoi tänään, että hankitte sit kuusen aaton aattona, johon mä vastasin melkein paniikissa, että eiku mun synttäreiden jälkeen. Ainiin, pitäisi varmaan miettiä jotain synttärikekkereitäkin, mähän täytän 25 vuotta. Sit oonki lähempänä 30, hullua! Muistan lapsena kuinka 20 vuotiaat oli niin vanhoja ja aikuisia ja nyt viisi vuotta vanhempana mulla on kyllä ihan nuorekas olo. 😀 Kaipa se ”vanhan” raja menee aina vain iän karttuessa eteenpäin ja vielä eläkeiänkin kynnyksellä sitä tuntee olonsa nuoreksi. Ei se ikä, vaan se fiilis! 😉

Nyt lopetan ja meen syömään lounasta. Kauhea nälkä, mutta ei mitään  havaintoa mitä sitä tekisi mieli. Perinteinen kaappien tonkiminen siis taas pistettävä käyntiin, että saa tuon masun täyteen. Mun maha muuten vain kasvaa ja kasvaa, tuntuu siltä, että vatsalihakset on aivan pinkeänä ja olo on joka päivä edellistä päivää kömpelömpi. Enää 19 viikkoa… 😀

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!!! 🙂

Lue myös

X