
Auton valinta nelilapsiselle perheelle
En tiedä teistä, mutta minä olen sellainen, että kun saan jotain päähäni niin asiaa pohditaan kunnes ratkaisu on selvillä. Meillä on nimittäin jo viime vuodesta asti ollut mielessä päivittää meidän auto uudempaan vastaavaan kun nyt on ns long range saatavilla (eli sillä ajaa sähköllä lähes 70km nykyisen reilun 30km sijaan). Lisäksi kiinnosti uuden auton takuu. Vaikka meillä ei meidän autossa ongelmia ollutkaan, voi niitä tulla milloin vain ja silloin saattaa tulla kalliiksi. Ja kun on jo muutenkin kallis auto niin vähän enemmän maksamalla saa mielenrauhaa tuohonkin liittyen. No anyway. Kun päätettiin että nyt on hyvä aika vaihtaa auto, alkaa tietysti tutkimustyö koska kyllähän kaikki vaihtoehdot pitää kartoittaa. Ja voin kertoa, että ei ole helppoa ei. Jos haluat 7-paikkaisen nelivedon, joka on hybridi/sähkö ja sen verran tilava, että kolmas rivi voi olla aina käytössä ja takaluukkuun mahtuu lisäksi myös rattaat ja esim ruokaostokset. Helpommin sanottu kuin tehty.
Käytännössä vaihtoehtoja taitavat olla Kia Sorento, Volvo XC90, Ford Explorer, Mitsubishi Outlander ja Range Rover Sport, joista viimeinen on kolmannen rivin osalta pienempi ja takaluukku jäisi todella pieneksi. Se jää siis saman tien pelistä pois. Lisäksi täyssähköllä on toki Teslan X , joka kiinnostaa, mutta niitä ei saa nyt tilata ja siitä syystä käytettyjen autojen hinnat on aivan hullut. Siihen en siis ryhdy. Niinpä päädyimme samaan kuin viimeksikin eli Volvo Xc90:seen. Paikallisesta autoliikkeestä löytyi sattumalta vielä juuri meille sopiva malli tuossa long range -kategoriassa, joten valinta on aika selvä. Muuta ei tarvinnut lisätä kuin vetokoukku ja thats it.
Kun vauva syntyy olemme ajatelleet istumajärjestykseksi seuraavaa. Vanhin istuu toisen rivin keskellä ja kaksi pienempää sit hänen molemmin puolin. Tuossa keskimmäinen rivi on kookas ja minäkin mahdun siinä istumaan mukavasti eli mukavuudesta ei hänen tarvitse tinkiä. Meidän vanhempi poika saa sit vähän omaa rauhaa takariviltä, johon hänen istuimensa menee täydellisesti (tämä testattu kun tyttö istui siellä hetken aikaa). Siispä kokoaikaisessa käytössä ei tarvita kaikkia 7 istuinta vaan 6 riittää, joka jättää toki tilaa myös ostoksille. Vaikka tuohon menisi kyllä ostokset silloinkin jos kaikki 7 istuinta olisivat käytössä – jos olisi rattaatkin mukana niin sit tulisi tiukkaa. Mutta se nyt ei ole meillä ongelma kun ei viittä lasta ole. Jos olisi niin sit pitäisi kyllä miettiä joku uusi ratkaisu – etenkin jos lapset ovat pieniä ja istuvat istuimilla ja heillä on rattaita yms.
Jos hybridi/sähkö ei vielä ole kiinnostava niin sit vaihtiksia on enemmän. Esim Audi Q7 kiinnosti itseäni, mutta sen hybridiversiossa on vain 5 paikkaa – harmi kyllä. Valikoima kuitenkin monipuolistuu koko ajan ja uskon, että tämän auton jälkeen me siirrymme täyssähköön. 2-3 vuodessa ehtii tapahtua paljon ja ilmeisesti siihen suuntaan päin taitaa olla kaikki automerkit menossa.
Kommentit
Nyt on taloudellisesti järkevä aika myydä auto ottaen huomioon vuosimalli ja kilometrit ja lisäksi long range hybrid on tullut ulos eli voi ajaa pidemmän matkan pelkällä sähköllä!☺️
Talon lämmittäminen sähköllä on aivan älyttömän kallista kun paljon pienemmällä energiamäärällä saavutetaan sama lopputulos jos on toinen lämmitysmuoto. Auton sähkölllä kulkeminen ei ole sen kalliimpaa kuin bensalla mutta ilmastoon se vaikuttaa vähemmän.
Kommentit
Meille syntyy pian kolmas lapsi ja ostettiin juuri sama auto. Nyt pitää enää ratkaista kuka istuu missä, koska pieni nahistelu saatiin tietysti jo aikaan. 😄
Haha, meillä taisi olla riitaa siitä kuka pääsee taakse.:D
Hei ! Muistelen,että aika hiljattain haitte auton Ruotsista ? Jäikö se pieneksi vai miksi vaihdatte niin usein ? 🙂Toinen,mitä oon monesti miettinyt,että jos jollain on talossa sähkölämmitys,niin sitä pidetään huonona,ei niin ekologisena vaihtoehtona.Mutta kun joku ajaa sähkösutolla,niin se ei ole niin huono asia🙂Voisko joku viisaampi selvittää asian.
Nyt on taloudellisesti järkevä aika myydä auto ottaen huomioon vuosimalli ja kilometrit ja lisäksi long range hybrid on tullut ulos eli voi ajaa pidemmän matkan pelkällä sähköllä!☺️
Talon lämmittäminen sähköllä on aivan älyttömän kallista kun paljon pienemmällä energiamäärällä saavutetaan sama lopputulos jos on toinen lämmitysmuoto. Auton sähkölllä kulkeminen ei ole sen kalliimpaa kuin bensalla mutta ilmastoon se vaikuttaa vähemmän.