Yleinen

Autumn rain

1.10.2012 Teksti: Anna.fi
Mä pidän syksystä. Ainakin siihen asti, kunnes todellisuus iskee vastoin kasvoja. Alkusyksy on aina kaiken uuden aikaa. Koulut alkaa ja puhtia on kesän jäljiltä vaikka muille jakaa. Todellisuus vaan tuntuu herättävän minut, yleensä ennemmin tai myöhemmin. Heräsin tänään ja tajusin, että on lokakuu. Miten tämäkin vuosi on mennyt eteenpäin hurjaa vauhtia, niin, että tuntuu siltä, että ei pysy kyydissä…

kuvat: weheartit.com

En tiedä mitään parempaa kuin kynttilänvalossa istuskelu, silloin kun ulkona sataa ja myrskyää. Tälläkin hetkellä meillä on tällainen tunnelma..

Valitettavasti sitä ei kuitenkaan voi loputtomasti istua kotona kynttilänvalossa, vaan jokaisen on uskaltauduttava lämpöisestä kotikolostaan myös tunne kylmään ja märkään maailmaan. Juteltiin juuri tänään Nooran kanssa sitä, kuinka erilaiselta ja eri tuntuiselta maailma voikaan näyttää kylmänä ja pimeänä syysaamuna, kun vertaa alkukesän aurinkoisiin aamuihin. On niin kylmää, kolkkoa ja pimeää, että tekisi mieli ryömiä peiton alle ja nukkua ensi kevääseen. Valitettavasti tämäkään ei ole mahdollista, joten siitä syksystä ja talvesta kannattaakin on vain tehtävä mahdollisimman miellyttävä ja tämähän onnistuu parhaiten säähän sopivalla pukeutumisella. Olen ainakin itse huomannut, että lämpöisissä ja mukavissa vaatteissa kaikki on mukavampaa. Tänään kirosin jo mielessäni omaa vaatetustani, tai oikeastaan sen puutteellisuutta. Olisi pitänyt vetää kumisaappaat jalkaan, parka-takki päälle ja hanskat käteen. Katsastin tuossa juuri äsken kumppareita ja keräsin tämän syksyn lempparit.. Aika makeita eikö?

Ylärivi: musta-ruskeat kumpparit, kumpparit koristeella, mustat kumpparit soljella, klassiset Hunterit. Alarivi: mustat kumpparit logolla, beiget kumpparit, harmaat Hunterit, vihreät Hunterit.

Mun mielestä on kiva kun kumpparit on nykyään todella tyylikkäästi muotoiltuja. Ihan helposti voi lähteä kaupungille tällaiset jalassa, sehän on selvä. Ajattelin muuten tehdä teille postauksia syksyn asusteista, jotka mun mielestä on ehdottomia. Ehkä saadaan yhdessä pidettyä se väsynyt ja ärtynyt olo poissa kääntämällä ajatukset pikemminkin näihin syksyn ikävistä ilmoista johtuviin asusterintamalla tapahtuviin muutoksiin.  😀

Jokatapauksessa, mitäs mieltä te olette syksystä? Odottaako kukaan yhtään kauhuissaan pimeitä aikoja?? 😀

In some ways, I really love autumn. It’s usually a beginning of everything new and exciting. But as usual, it’s not only a good thing. The days get shorter all the time while mornings and evenings are darker all the time. It’s wet and windy, and that’s totally ok… if you can sit inside surrounded with candles. 😀  But we cannot make autumn go away (or make summer come faster) so we just have to live with it. Luckily, you can wear something nice even though its a storm outside. Rain boots are a big must, especially in Finland!! 😀




sisältää mainoslinkin.