Xenia's day

Biker Jacket / Outfit & Kuulumiset

Teksti: Anna.fi

Sen verran kuumakalle tästä entisestä vilukissasta on raskauden aikana paljastunut, että pääsinpä jo käyttämään ensimmäistä kertaa kevättakkia kun keskiviikkona Costumen ja Seppälän tapahtumaan suuntasin. Tosin, me kylläkin ajettiin suoraan metroparkkiin, otettiin metro rautatientorille ja käveltiin siitä sisäkautta Forumiin eli tuo ulkonaoloaika oli aika pieni! 😀 Mä muistan kuinka muuten Helsingissä asuessani hyödynsin aina näitä sisäreittejä ihan tosissaan. Kerran sit kerroin isälleni aivan innoissaan kuinka saatoin kävellä silloiselta asunnoltani koululle melkeinpä kokonaan sisäkautta johon tämä vastasi nauraen, että pelkäätkö happimyrkytystä. Pienet oli tosiaan ilot, mutta varsinkin kylmillä ja sateisilla keleillä sellainen undet the dome meininki olisi aika jees, eipähän tarttis kärsiä kurasta ja siitä että sateenvarjot kääntyilee ympäriinsä. 🙂 P1010266 Mä muuten onnistuin mielestäni aika hyvin jopa muotoilemaan mun tukan tuossa keskiviikkona. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa se, että jaksoin jopa föönata hiukseni, yleensä kun ihan rehellisesti sanottuna skippaan koko homman, tukka kun menee anyway sekasin yön aikana ja sitä on joka tapauksessa suoristettava aika rutkastikin. P1010245 Näissä kuvissa muuten näkee miten mun tukka reagoi KC:n color maskiin. Ystävällinen henkilö heiltä oli lukenut mun oranssikauhustani ja lähetti mulle sekä Vanillan että Silver sävyn. Mä sekoitin niitä keskenään ja heitin päähän ja onhan siinä taas eroa. Loistava tuote siis värin ylläpitoon! 🙂 P1010254 Aika hyvin katoaa masu muuten tuonne ruutupaidan syövereihin tässä kuvassa. Tai sitten se on vaan se optinen harha kun napit ei pingota vaikka raskaana olenkin! 🙂 Ainiin muuten, mä oon tykännyt siitä YSL:N meikkivoiteesta ihan hemmetisti. Mielettömän hyvä tuote jos haluaa kevyen ja kuulaan meikin, mutta kumminkin vähän myös peittävyyttä. Mun mielestä Lancomen teint miracle on nimenomaan ohuempi ja tässä YSL:n vastaavassa levittyvyys on hiukkasen parempi jopa ilman meikinpohjustusvoidetta. Voisin kuvitella että kunhan iho ruskettuu, riittäisi kevyempi ja enemmän ”rasvamainen” Lancome taas loistavasti, mutta tällä hetkellä tää on kyllä loistava valinta mun iholleni! Jos siis tykkäätte kuulaasta lopputuloksesta, suosittelen hakemaan testerin tästä meikkivoiteesta, voisin väittää, että tää on tullut mun meikkipussiini pysyäkseen! 🙂 P1010262 Sama fiilis on parin viikon käytön jälkeen siitä Helena Rubinsteinin peitevoiteestakin. Peittää super hyvin, menee täydellisesti mun ihon väriin ja on tarpeeksi hyvin imeytyvä ja kevyen tuntuinen suhteessa siihen miten peittävää se onkaan. Lisäksi voisin kuvitella tuon purnukan kestävän käytössä iät ja ajat, ellei nyt sit tuleva vauva-arki saa mun silmänalusia ihan täysin mustaksi jolloin sitä saakin käyttää kilokaupalla ”freesin” lookin aikaansaamiseksi! 😀 P1010253 Asusta sen verran, että sain valikoida viime viikosta Seppälästä juttuja yhteistyön merkeissä ja mukaan lähti muun muassa tässä asussa näkyvä ruutupaita ja musta bikertakki. Koska ei ollut vielä kauhean lämmin, yhdistin tuohon vielä jättimäisen Acnen Canada huivin, joka toimii vaan melkeinpä asussa kuin asussa. Ehdottomasti sellainen ”malli”, jonka vielä hankin toisessakin värissä; joko harmaana, tummansinisenä tai mustana. P1010264

Paita: Seppälä (saatu blogin kautta)

Biker takki: Seppälä ( saatu blogin kautta)

Huivi: Acne

Laukku: Chanel

Leggingsit: Seraphine

Saappaat: Burberry

Oon myös jotakuinkin ylpeä siitä, että oon antanut kynsieni olla rauhassa nyt muutaman viikon ja pistin niihin jopa kynsilakkaa tapahtuman kunniaksi. Lapsesta pitäen on mulla ollut tosi huonona tapana kynsien pureskele ja repiminen ja tuntuu, että aikuisiällä se pukkaa aina takaisin päälle kun elämässä on paljon meneillään olevia juttuja. Mä lupasin tosin itselleni, että nyt se loppui kokonaan, eipähän ainakaan pienokainen sitä tapaa opi minulta, tosin jos se geeneistä on kiinni, niin aika huonosti menee; S:kin nimittäin on kuulunut pienenä tähän kynsienpureskelijoiden kerhoon. Mä muistan kuinka mulle iskettiin kynnelit ja kaikki sormiin mutta olinkin viekas ja vain rapsutin sen pois päältä kunnes pääsin käsiksi kynteen. Minua ei noin vain pysäytetty! 😀 Viikonlopusta tulossa toivottavasti melko rauhallinen. Jonkin verran olisi töitä tiedossa ja sen lisäksi kestitään mun enoa perheineen huomisiltana. Mä tässä ajattelin myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä hakemassa pari juttua sairaalakassia varten. 36 viikolla jo ollaan niin parempi pikkuhiljaa sitä alkaa pakkaamaan. Tosin tota listaa on kyllä ensin karsittava, tällä menolla saisin sinne pakattua saman määrän tavaraa kun kahden viikon lomalle. Niin, ja me asutaan noin 5 minuutin kävelymatkan päässä sairaalasta että niiden puuttuvien juttujen haku ei tosiaan ole mitenkään ylivoimaisen hankalaa. Nyt teevesi kiehumaan ja kuppi teetä napaan. Meillä oli tässä aamusta jo Maxin groomingit käynnissä ja herra sai vesipesun lisäksi myös manikyyrin ja pedikyyrin, kunnon harjauksen sekä korvien puhdistuksen. Onneksi nämä hemmotteluhoidot on enemmän kuin mieleen tällä karvapallerolla ja tuossa se nyt nukkuu jaloissa tyytyväisenä unia nähden! 🙂 Mukavaa alkavaa viikonloppua teille kaikille!<3

Lue myös

X