Xenia's day

Blue, black and beige

Teksti: Anna.fi

Mä istun tässä ruokapöydän ääressä kirjoittamassa ja ikkunoista avautuvaa näkymää peittää uutukaiset sälekaihtimet. Voi tätä onnen määrää, ei tarvitse enää säätää pyyhkeitä kylppärin oven ikkunaan, ettei ihmiset näkisi sisään. Voisi tulla vielä jotain häslinkiä tuossa viereisellä autotiellä kun minä mahani kanssa pomppisin alastomana ympäriinsä, porvoossa olisikin yhtäkkiä suuri määrä kriisiterapiaa kaipaavia ihmisiä. 😀

Tää viikko on mennyt yhdessä silmänräpäyksessä ja huomenna koittaa se, mitä ollaan odotettu kauan. Iltapäiväksi ajellaan siis Helsinkiin ultraan. Jännittää ihan tuhottomasti, mutta yritän pitää itseni kohtuu tyynenä. Ultran lisäksi pitäisi tyhjentää ne viimeiset jutut vanhasta kodista (ja ottaa se perkuleen pyörä mukaan, mistä lyödään vetoa, että se jälleen kerran jää meidän jäljiltä sinne:D). Tää päivä siis saisi mennä mahdollisimman nopeasti ja tähän asti se on onneksi mennytkin.

Nyt mua jännittää ihanan toisenkin asian puolesta. Hyvä ystäväni on nimittäin juuri tällä hetkellä keisarileikkauksessa, ja pian tässä maailmassa on pieni ihmiselämä lisää!<3 Kuinka ihanaa ja jännittävää samaan aikaan, ihan menee kylmät väreet tätä ajatellessa. 🙂

Mä oon muuten ehdottomasti nyt tuntenut vauvan liikehdintää viimeiset pari päivää. Vielä liikkeet on aika hentoja, mutta niitä tulee koko ajan enenevässä määrin. Hauska on kuunnella kotidopplerilla kun sydämen sykkeen lisäksi saat kuulla potkuja, jotka kuuluu kovana metakkana korvassa. 😀 Anyway, mä haluan sanoa, että meille toi pieni ja edullinen laite on ollut ihan korvaamaton lisä, ja sillä S:kin on saanut ihan eri tavalla kokea raskautta. Voin siis lämpimästi ainakin omasta puolestani suositella tuota kaikille, jotka haluaa silloin tällöin viettää kivan hetken puolisonsa kanssa pientä kuunnellen muuallakin kuin neuvolassa.

Ainiin, mä kävin muuten äsken vaa’alla ja paino on noussut tasaisesti reilusta viikon takaisesta. Oma äitini kertoi keränneensä melkein 20 kiloa kummankin raskauden aikana, josta suurin osa tosin nestettä, hän kun oli omassa painossaan alle kuukausi synnytyksestä. Mä oon vähän sellainen, että kerään nestettä todella helposti kehooni, saapi nähdä onko meillä siis samantapaiset raskaudet vai keräänkö mä itseeni ihan puhdasta rasvaa vaan. 😀 Tosin, mun äiti on pikkuruinen, ja mä taidan olla aikalailla isäni ja äitini risteytys, joten saapi nähdä mitä tuleman pitää. Kyselin muuten äidiltä noin ylipäänsä raskauksista ja hän sanoi, että minua odottaessaan raskaus oli täsmälleen samanlainen kun veljeni osalta. He olivat siis olleet varmoja siitä, että poika on tulossa, mutta toisinpa kävi. Haha, käyköhän meille samalla tavalla vai täsmälleen niinkuin ollaan ajateltu.

Mitäs muuten. Odotan malttamattomana viikonloppua kun päästään näyttämään ensimmäistä kertaa Suomea myös S:n äidille. Ohjelmassa on Porvoon vanhaa kaupunkia, Helsingissä shoppailua ja tietenkin kivaa yhdessäoloa. Jos kaikki on hyvin huomisessa ultrassa saatetaan jopa ostaa pikkuiselle ensimmäinen vaate, tähän mennessä ollaan vaan katseltu ja ihasteltu kaikkea.

Mä muuten oon aivan älyttömän tyytyväinen meidän kotiin tällä hetkellä. Kaikki alkaa olemaan valmista (ja tili näyttää juuri siltä, järkkyä:D), mutta se on kyllä joka pennin arvoista jos fiilis on kotona hyvä ja onnellinen. Mä edelleen katson täällä ympärilleni ja ihastelen sitä, miten me onnistuttiinkin löytämään juuri tämä kämppä ja miten hyvin meillä menikin ajoitus kaiken suhteen. Tästä kun oli meidän tarjouksentekopäivänä jo tehty muitakin tarjouksia ja meidän piti odotella kunnes mun kämpästä on ostolupaus. Asunnon ostaminen ja myyminen on kyllä aina oma stressinsä. Varsinkin kun sitä usein löytää jonkun täydellisen kohteen vielä siinä vaiheessa kun oma asunto on myynnissä. Muutenhan se olisi ihan fine. Myydä pois ja etsiä sitten seuraava kohde! 🙂

Joo mä olen syönyt vähän liikaa, jos se teille tuli ylläoleva kuva nähdessä mieleen. :DD Mut hei, ihan oikeasti, mulla ei ole koskaan ollut näin kova nälkä kuin nyt. Aina mulle on ruoka maistunut, mutta nyt voisin vetää hevosen joka aterialla, ja mielellään siinä välissäkin. Tieto siitä, että ei sitä lisäenergiaa ihan älyttömästi tarvitse raskauden aikana, ei valitettavasti ole tavoittanut mun vatsaa vielä. Ootan kauhulla jo joulua ja kaikkia niitä herkkuja mitä joulupöytä tuo tullessaan. Ja kun ei sitä voi joulun jälkeen aloittaa sitä jokaisen lehden kannessa olevaa perinteistä: ”miten päästä joulukiloista eroon diettiä”. 😀 Pitää sanoa kaikille, etteivät osta mulle suklaata joululahjaksi, tällä hetkellä kun ”itsekuri” ei löydy mun sanavarastosta ja ainoa keino herkkujen ylenpalttiselle syömiselle on välttää niitä ostamasta tähän talouteen. Tietty mulle tulee tätäkin kirjoittaessa nälkä, luonnollisesti.

Mä en tiedä miksi mulle tulee tää ylläoleva kuva nähdessäni mieleen mun yläasteen luokkakuva, jota varten vaihdoin vaatteita varmaan tuhat kertaa ja laitoin tukkaa varmaan kaksi tuntia. Yksittäiskuva oli ihan fine, mutta luokkakuvaksi kuvaaja oli valinnut juuri sen otoksen, missä kaikilla muilla oli silmät kauniisti auki ja suu hymyllä. Paitsi tietty mulla. Mulla ei ollut vain toinen silmä kiinni ja toinen puoliksi auki, vaan lisäksi olin ilmeisesti juuri sanonut jotain, sillä näytin kuvassa enemmän kuin höperöltä, enkä vain omasta mielestäni. Voitte kuvitella, minkälaisen vastaanoton tällainen kuva sai ei niin itsevarmalle 14 vuotiaalle, ei mitenkään hyvää. 😀 Nyt ei onneksi enää välitä ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti näitä kuvia (ja omia höpöhöpöjuttujani) tänne blogiin laitan. Tyhmällä on halvat huvit ja hulluilla ilmaiset. ;D

takki: Joutsen / neule: Evechic (täältä) / farkut: H&M / saappaat: Zara / laukku: Chanel / huivi: Burberry /

Huomenna saan onneksi muuten kameran takaisin, tää pokkarilla kuvaaminen kun ei ole mitenkään kauhean mieltäylentävää siinä vaiheessa kun on tottunut kunnon järkkäriin. Sit pääsen ottamaan sitä lupaamaani kotivideotakin kun netti toimii paremmin videota blogiin ladatessa. Oli muuten pakko hakee jättimäinen Jonagold omena ja yrittää täyttää tää kurvina vatsani edes hetkeksi, mun mieleen kun on hiipinyt kiusallinen ajatus niistä Brunbergin suukoista, jotka majailee meidän karkkilaatikolla. Kiitti vaan äiti kun ostit hirveän kasan herkkuja tänne. 😀 Kohta pitäis lähteä käymään postissa ja sit sen jälkeen valittamaan meidän kolmikantalampusta, jonka kytkin meni rikki heti eilen. Onneksi löysin kuitin sotkuisesta lompakostani, joten asian pitäisi olla heti hoidossa. Lisäksi käydään varmaan kurkkimassa toinen kierros Kuninkaanportin eläinkaupoissa tulevaa pikkuistamme ajatellen. Kauhea ikävä muuten jo niitä karvapalleroita, joista vielä kasvaa kauniita ja ylväitä koiria! Noni, nyt lopetan taas tän höpöttämisen, enkä edes viitsi lukea mitä tämänpäiväinen ajatusmaailmani onkaan sisältänyt. Tieto lisää tuskaa, vai miten se meni. Tällä hetkellä, tässä hajamielisessä mielentilassani onnistun jopa kirjoittamaan tekstiä mitään siitä muistamatta. Onneksi näin. 😀 Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille!!:) ps. ihanaa, ystäväni sai juuri pienen prinsessan, voi miten onnellinen heidän perheensä puolesta olenkaan!<3333

Lue myös

X