Xenia's day

Burgundy Nails

Teksti: Anna.fi
Kellekään ei oo varmaan jäänyt epäselväksi mun suuri innostus kaikkea viininpunaista kohtaan. Mun mielestä tää väri toimii niin vaatteissa ja asusteissa, mutta myös meikeissä kuten kynsilakassa tai huulipunassa. Vielä pari vuotta sitten mä inhosin viininpunaista. Muistan oikikseen pyrkiessäni miettineeni, että sattuipa tässä tiedekunnassa karmeat värit haalariin. 
No, niinpä se mieli vain muuttuu ja tällä hetkellä burgundynpunainen on yksi syksyn ja ylipäätään kylmän vuodenajan kauneimmista väreistä. Tätä väriä haluan ehdottomasti enemmän kaappiini, ensin ehkä huivin muodossa!
Tänään ollaan ottamassa aika rennosti, joskin jonkun verran töitä pitää kylläkin tehdä, että pysytään aikataulussa. Sitä ennen kuitenkin kaupunkiin metsästämään S:lle kylpytakkia, jonka lisäksi käydään varmaan lounaalla jossain ( nyt jo karmea nälkä, kuinka yllättävää). Jossain vaiheessa päivää vielä salille töiden teon lomassa ja illalla ajateltiin kokkailla yhdessä. Aika rento viikonloppu siis tiedossa, mutta tää sopii mulle paremmin kuin hyvin, sillä pian koittaa vieläkin kiireisemmät ajat.
Kylläpä mä eksyinkin aiheesta, mutta tulipahan siihen kuulumisetkin väliin. Kertokaas mikä väri teidän kynsiltä löytyy syksyisin? Vaihteletteko te kynsien väriä vuodenajan mukaan, vai pysyykö teidän kynnet aina klassisen nudeina?

Lue myös

X