Xenia's day

Dreams

Teksti: Anna.fi

Mua jännittää ihan super paljon. Tänään otettiin ensimmäinen askel kohti uutta kotia, sillä kello kahden jälkeen pidettiin ensimmäinen asuntonäyttö täällä kodissa. Tuntuu niin hurjalta ajatella kuinka helppo päätös tämän myyntiin laittaminen olikaan, kaipa sitä ajatusta oli kypsytellyt jonkun aikaa, jonka lisäksi ajatus yhteisestä isommasta kämpästä on luonnollisesti aivan täydellinen. 🙂

Mä kulutin eilisillan jo etsimällä huonekaluja, jotka haluan tulevaan asuntoomme. En edes tiedä mihinkä muutamme, mutta hulluilla on ilmaiset huvit, eikös se niin mene. 😀 Mun mielestä olisi todella jees, jos päästäisiin muuttamaan uuteen kotiin ennen joulua, tää nimittäin tarkoittaisi sitä, että saisin koristella isomman kodin ja hommata muun muassa joulukuusen. Lisäksi ollaan nyt katseltu kenneleitä, joista koiruus haluttaisiin ottaa, ja puhuttiin, että kunhan ollaan päästy uuteen (ja huomattavasti isompaan) kotiin, voidaan ottaa koiruli, silloin siinä on jotain järkeäkin. 🙂

Anyway, halusin sunnuntaifiiliksissäni välittää teille näitä kauniita kotikuvia, joita löysin taas ylläripylläri Pinterestistä. Välittyykö näistä teille yhtä lämmin fiilis kuin mulle? 🙂

Näistä kuvista osa nyt on luonnollisesti vielä pelkkää unelmointia, mutta pikkuhiljaahan tässä mennään eteenpäin elämässä. 🙂

4

3 1 4

kuvat:

  • http://villaverolu.blogg.no
  • http://www.pinterest.com/pin/151433606192865044/
  • http://www.pinterest.com/pin/5136987048532326/
  • http://www.guehnemade.com
  • http://www.thebrunetteone.com
  • http://www.pinterest.com/pin/224265256417617469/
  • http://www.chicanddeco.com
  • http://tginteriors.blogspot.fi

 

Lue myös

X