Yleinen

Ei pelkkää ruusuilla tanssimista

16.12.2014 Teksti:

Mistähän sitä edes alottaisi. Juttua nimittäin riittäisi vaikka muille jakaa mutta tuossa pientä stressin poikasta haudutellessani ajatuksiini hiipi oikea ahaa-elämys joka sai minut jollain tavalla huokaamaan helpotuksesta. Nimittäin se, ettei sen arjen tarvitsekaan aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Pikkuvauvan kanssa oleminen voi olla yhtenä hetkenä aivan parasta ja toisena niin hermoja raastavaa. Ei sen vuoksi että se lapsi itsessään olisi ”taakaksi” vaan sen vuoksi kun tämä ei osaa vielä kertoa mikä nyt mättää. Meillä on nimittäin mätännyt ja paljon nyt viime päivinä ja mä yritän sit kysymysmerkki pään päällä hoivata yleensä niin aurinkoista neitiä joka on juuri syönyt, juonut ja saanut puhtaat vaipat päälleen unien jälkeen mutta silti kaikki on huonosti. Tiedätte muuten mihin se johtaa? No spekulointiin tietysti. Olisikohan ne ne hampaat. Vai kenties se influenssarokote viime viikolta. Onko kuumetta? Ei. Entäs muuten vaan kiukkuinen olo? No kyllä. Äiti kun katoaa näkyvistä niin protestointi alkaa aivan saman tien ja unille meno on sen rauhoittumisen sijaan on sellainen puolentoistatuntinen maratoni. Huoh. Pakko silti sanoa että tämä kausi ei ole minun lempparini tällä hetkellä, ja tietenkin tämä puski kivasti päälle juuri ennen sitä ensimmäistä lentomatkaakin. Kauhulla jo odotan niitä kanssamatkustajien paheksuvia katseita jos neiti kiukkupussimme jatkaa samalla linjalla tuolla yläilmoissa. Mutta minkäs teet… P1010131_3 Niin siis. Se äitiys ei tosiaan ole aina pelkkää pumpulia ja pehmoisia juttuja vaan välillä myös todella raskasta, mun kohdallani lähinnä henkisesti, ei koskaan niinkään fyysisesti. Otan stressiä vähän asiasta kuin asiasta ja jotenkin epäilen aina jotain sairautta tai muuta pahempaa huonoa oloa tytön kiukuttelun syynä. Pitäisi vaan saada iskostettua päähän että on niillä pikkuisillakin huonoja päiviä ja vauvat nyt vaan itkeekin aina välillä. Siltikin myönnän että google on käynyt lujaa tahtia kun minä yritän etsiä syitä tälle yhtäkkiselle käytöksen muutokselle ja voitte kuvitella että syyksi on paljastunut jo vaikka mitä ihmeellisimpiä juttuja. Välillä taitaisi olla vain parempi sulkea se tietokone kokonaan! 😀 Hah, kummasti muuten helpotti tämä pieni stressi kun pääsin hieman purkamaan tuntojani tänne. Kertokaahan muuten, onko teillä näitä päiviä, ja kun on, lankeatteko te samaan pahamaineiseen googleen vai otatteko vain iisisti? Onko se aina esikoisen kanssa tällaista harjoittelua että oppisi samalla ottamaan hieman rennommin tän pikkuisen kanssa?