Xenia's day

Eilisen kulkua

Teksti: Anna.fi

Eilinen meni hirveetä vauhtia kaikkea kivaa ja jouluista tehdessä. Aamupäivä meni aikalailla töitä tehdessä ja Maxin touhuja katsellessa kunnes sitten mentiin lounasta ennen kävelylle metsään..Voitte kuvitella kuinka innoissaan Max siellä oli, siellä se ravaili ympäriinsä ja kävipä vielä ojassa uimassakin. No, eipähän mene sinne toista kertaa, taisi olla aika viileä jalkakylpy..Lounaan ja metsässä juoksentelun jälkeen sit kotiin Maxin päiväunille, jolloin meillä olikin sit aikaa tehdä kaikkea kivaa jouluista. Otettiin joulukuusi sisään ja koristeltiin se, alaoksat tosin jätettiin ihan suosiolla koristelematta. 😀 No, sitä sanotaan, että koirat jakaantuu aika puoliksi sen suhteen tykkääkö ne kuusista vai ei. Arvatkaa kumpaan kategoriaan Max menee? No ensimmäiseen tietysti. Jotenkin ne neulaset on niin kauhean kivoja, mutta kaipa se pikkuhiljaa on menossa perille, että niitä ei kannata syödä. 😀 Anyway, kuusen koristelun jälkeen päätettiin leipoa pipareita ja koristella niitä. Vaikka itse sanonkin, nää on kyllä tosi hienoja nyt, meni ehkä toi koristelu vähän överiksi mutta mitäpä sen väliä. Hyviä nää ainakin on, yksi pellillinen meinaan upposi meihän jo leivontavaiheessa. 😀 Illasta S vei mut syömään Porvoon vanhan kaupungin Gabriel1763 ravintolaan. Oon pitkään himoinnut kunnon pihvejä (syytän tästä Masterchef Australiaa, joka on meidän lempiohjelma), joten tekipä terää saada herkullinen lihakimpale eteeni. Ruoka oli mahtavaa ja kotiin palatessa tahvokin nukkui, joten hyvillä mielin meni koko eilinen päivä. <3 Nyt ollaan jo niin lähellä joulua, mutta täytyy myöntää, että tuo ilma ottaa kyllä pahasti pattiin. Mieluummin sit lunta kun näitä pimeitä kurakelejä, joita on nyt ollut ihan riittämin. Tuntuu, että loppusyksy vain jatkuu ja jatkuu ja talvea ei näy mailla halmeilla. Jos nyt saisin yhden haavetoiveen jouluksi, olisi se valkoinen joulu: Sellainen, että lumihiutaleet putoaisivat hitaasti maahan ja kaikkialla näyttäisi kauniin puhtaalta ja raikkaalta. Onneksi osaan kuvitella tän näyn mielessäni, toivotaan siis, että saatais valkoinen maa edes ensi vuoden puolella. Tosin, yksi hyvä asia näissä keleissä on. Ensinnäkin mun ei tarvitse ostaa paksumpaa takkia itselleni ja toiseksi, Maxille on varmasti kivempaa kun on kaikkija hajuja yms kun metsiköissä mennään. Pakko yrittää keksiä jotain postiviista, tää on tällaista itsensä vakuuttelua! 😀 Ainiin, unohdin kertoa mitä S oli mulle hankkinut lahjaksi. Mä oon pitkään aina ihaillut Iittalan Aalto-maljakoita ja S oli käynyt sellaisen minulle hankkimassa. Tänään käydään hakemassa jotain kauniita kukkia tuohon maljakkoon, laittelen sitten kuvaa siitä! 🙂 S:n äidiltä sain häneltäkin Iittalaa, tällä kertaa klassisen, punaisen, kivi-tuikun muodossa, joka sopii tuohon sohvapöydällä olevalle vadille paremmin kuin hyvin. Ai että mä rakastan kauniita lasiesineitä, ja vieläpä sellaisia joiden antaja on selkeästi tarkkaillut mistä mä pidän. Just eilen sanottiin, että tuollaisia hyvin harvoin tulee ostettua itselle, siksi onkin ihana, että nyt aina tuon maljakon nähdessäni ajattelen S:ää. Itseasiassa nyt kun mietin, suurin osa kaikista lasiesineistä on lahjoja läheisiltä ja siten vielä monen monta kertaa arvokkaampia kuin jos ne olisin itse itselleni hankkinut! 🙂 Tänään mun on töiden lisäksi mietittävä huomiselle jotain purtavaa kun pidän kahvit synttäreiden kunniaksi.  Ajattelin tehdä täällä blogissakin nähtyjä lohi-coctailpaloja, jotka uppoaa ainakin muhun niin hyvin, että yleensä noita on tehtävä tuplamäärä. Sen lisäksi mietin tekeväni joko korvapuusteja tai sit porkkanakakun, se kun on aika varma valinta ja toimii kahvin kanssa hyvin. Lisäksi mulle on annettu suuri vastuu jouluruokien suhteen. Äitini tekee suurimman osan, mutta mä lupauduin tekemään sellaista herkullista punajuuripaistosta (Tästä tulossa reseptiä, niin hyvää ettei sanotuksi saa) ja sen lisäksi otin vastuulleni jouluaaton jälkiruuan. Päädyin nyt tekemään piparkakkujäädykettä, joka on herkullinen jälkiruoka, mutta myös ihanan helposti sulava vaihtoehto kinkun ynnä muiden jouluruokien jälkeen. Saapa nähdä mitä tästä tulee, koskaan en ole mitään jäädykkeitä tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Mä oon muuten nyt ihan innostunut tekemään erilaisia ruokia aikapitkälti ton yllämainitun Masterchefin takia. Me katsotaan tuota ohjelmaa joka päivä joko telsusta tai ruutu.fistä ja aina mulla on vesi kielellä kun niitä ruokia katselen. Toissa päivänä loihdin pitkästä aikaa risottoa S:lle, joka ei kuulemma koskaan ole hyvää sellaista maistanut. Voitte kuvitella kuinka tyytyväinen olin siinä vaiheessa kun S pyysi lisää ja toivoi, että tekisin sitä hänelle joskus mahdollisimman pian uudestaan. Mulla on ollut vähän huono omatunto kun S kokkailee niin usein mulle, joten on kiva palkita toista aina välillä sit oikeilla herkkuaterioilla ja kokeilla silloin jotain hieman erikoisempaa! 🙂 Nyt lähdetään taas kävelylle kun aurinkokin pilkahtaa ainakin hetken verran. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! 🙂 Alla päivän tarjoukset: *Nellyn huippuun kamppikseen joko ylläolevasta bannerista tai täältä. *Evechicillä puolestaan tänään kaikki Sugarhill Boutiquen vaatteet 30%:n alella täällä. *Bubbleroomilla 50%:n alennus Selected Femmen tuotteista koodilla XMAS20 täällä.

Lue myös

X