Olin eilen oikea aktiiviliikkuja. Jotenkin tuo aurinkoisuus vaikuttaa kaikin puolin mun fiilikseen, ja niin se teki myös eilen..

Aamun aloitin paistetuilla kananmunilla ja tomaatilla..

Sen jälkeen tein hommia pari tuntia ja läksin kunnon lenkille..Katsokaa mitä pikkuruisia palleroita oli Cafe Ursulan kohdalla!<3 Aivan älyttömän suloisia kun vaappuivat siellä ympäriinsä, oi että!

Lenkin jälkeen..

Meillä ei ollut oikein mitään jääkaapissa, joten kyhäsin kaikista jämistä lounaan. Lautaselta löytyy puolikas mozzarella pallo, vähän halloum juustoa, tomaattia, basilikaa, pippuria ja loraus oliiviöljyä..

Tän jälkeen painelin vielä salillle tekemään lihaskunto-osuuden ja kunnolla teinkin, sillä nyt on yläkroppa aivan jumissa, I like! 🙂

Stockan edessä myydään marjoja ja ”joudun” aina ostamaan siitä jotain kun ohi kävelen. Nyt oli tullut suomalaisia herneitäkin myyntiin. Tarviiko edes kehua kuinka hyviä ne olivat?! 🙂

Kotiin päästyäni huomasin saaneeni pienen paketin Lumenelta. Tämä lupailee peittää ihon virheet kevyesti ja ehkäistä ikääntymistä muun muassa tuon aurinkosuojan avulla. Käsittääkseni tämä on sävyttävän päivävoiteen ja meikkivoiteen väliltä, onko muilla lisätietoa näistä BB voiteista?? 🙂

Loppupäivän otinkin iisisti ja luin ihania hömppäkirjoja. Oli ihanan rentouttava päivä! 🙂

Mitäs teille kuuluu?? Mitä juhannussuunnitelmia teillä on? Me lähdetään ystäväpariskunnan kanssa J:n lapsuudenkotiin, sillä siellä on ihanat puitteet juhannuksen vietolle. Mahtava viikonloppu siis tiedossa! 🙂

X