Yleinen

Enkeli-Elisa

28.5.2012 Teksti: Anna.fi
Lueskelin aamulla jokapäiväiseen tapaani nettilehtiä ja niiden otsikoita. Huomio kiinnittyi iltalehden sivulla kuoliaaksi kiusatun tytön tarinaan. Päädyin lukemaan tytön muistosivuja, ja sitä kautta myös blogia, joissa vanhemmat kertovat menetyksestään ja ajatuksistaan. Luin ja itkin.

Miten tällaista voi tapahtua. Sydäntä kouraisee kun lukee vanhempien ajatuksia siitä, kuinka heille vasta tytön kuoleman jälkee valkeni miten asiat ovat. Moni ihminen osaa piilottaa kaiken pahan sisäänsä, suojellakseen muita ja itseään. Hätkähdyttävintä on se, että miten kiusaaminen mahdollistetaan. Miten kukaan ei tee yhtään mitään, ei opettajat, eivätkä koulun muu henkilökunta.

En tiedä onko koulukiusaaminen mennyt nykyisin pahempaan suuntaan. Itse en ainakaan muista, että omalla yläasteellani olisi noin silmiinpistävästi kiusattu?

Onko netti mahdollistanut lisääntyvän kiusaamisen? Siinä missä ennen mahdollisuus kiusaamiseen rajottui fyysiseen tapaamiseen, on asiat nykyisin toisin. On palstoja, on Facebook, puhelimet ja niin edelleen. Kiusaaminen ei rajoitu vain kouluun, vaan se voi, niin surullista kun se onkin, varjostaa koko kodin ulkoista elämää.

Luin tytön isän kirjoittamaa blogia ja sen kommenttiosioita. Kas kummaa, sinnekin oli eksynyt kiusaajia. Ymmärrän, että joillain ihmisillä on niin paha olla itsensä kanssa, että mikään ei auta. Mutta ihmisen elämä on pyhä, siihen ei sovi koskea, eikä sitä sovi vaarantaa.

Näitä asioita pitäisi mun mielestä nostaa esiin, ei vain mediassa, vaan ihan kouluissa. Ehkä pahin mahdollinen esimerkki voisi auttaa myös niitä potentiaalisia kiusaajia ymmärtämään, että teoilla on seuraukset. Jotkut ihmiset pystyvät jatkamaan elämäänsä ja olemaan vahvoja kiusaamisesta huolimatta, mutta kaikki eivät. Olen valitettavasti törmännyt erääseen muistokappaleeseen youtubessa, johon oli koottu monta kymmentä oman elämänsä päättänyttä nuorta ihmistä, joiden yhteinen tausta oli koulukiusaamisen kohteena oleminen.

Mulla on valitettavasti omakohtaista kokemusta tämän tyyppisestä surullisesta lopusta. Valitettavasti koulukiusaaminen ei rajoitu vain ala- ja yläasteelle, vaan se voi pahimmillaan jatkua vielä lukiossa, korkeakouluissa ja työpaikoilla. Vaikka ihminen olisi kuinka vahva hyvänsä, kaikkea ei vain pysty ottamaan vastaan.  Rehellisesti sanottuna, olen itse kokenut nälvimistä työpaikalla. Sitä ei tietenkään voi verrata ikinä mihinkään rajuun koulukiusaamiseen, mutta se on hyvä esimerkki siitä, että sitä kyllä löytyy. Olen siitä hyvin katkera. Minä sentään tiesin, että en ole sitä ansainnut, mutta tätä nuori tyttö ei. Kun kiusaaminen vain jatkui ja jatkui, alkoi kiusattu luulemaan ansaitsevansa sen. Näin luulen hyvin monen kiusatun ajattelevan, ei enää nähdä sitä omaa arvoa.

Tämä maailma sisältää tarpeeksi väkivaltaa ilmankin, että sitä pitäisi toisen arkeen väkisin työntää. Miksi pitää väkisin yrittää pilata toisen nuoren elämää. Kiusaajat, teidän pitää ymmärtää, että teidän olonne ei siitä parane, eikä parane kiusatunkaan. Kukaan ei voi nostaa itseään niin ylös, että kuvittelisi voivansa puuttua muiden elämään.

Miten tätä voitaisiin välttää? Kouluun pitäisi lisätä tietoisuutta näistä asioista, vaikka sitten tuomalla esiin surullisia tarinoita. Hienoa tässä jutussa on se, että tytön vanhemmat ja eräs kirjailijatar ovat koonneet ajatuksia ja tytön päiväkirjamerkintöjä ja tehneet kirjan ”Jonakin päivänä kaduttaa”. Tämä voi olla suuri askel oikeaan suuntaan. Hienoa olisi, jos tämä kirja olisi mahdollista sisällyttää edes jollain tavalla koululaisten arkeen. Tuntuu siltä, että asiat on Suomessakin niin päälaellaan, että jotain tässä on tehtävä.

Surullisena esimerkkinä muiden joukossa viime viikonlopun Hyvinkään tapahtumat. Missä maailmassa me oikein eletään? Pitääkö sitä oikeasti pelätä aina ja kaikkialla?

On koulusurmia, perhesurmia ja muita täysin käsittämättömiä tekoja. Onko todella niin, että tämän päivän suurin uhka on se, mitä ihmiset toisillensa tekevät?Miten näistä täysin käsittämättömistä teoista on tullut niin suuri buumi? Valitettavan usein varsinkin viimeisen viiden vuoden aikana on joutunut avaamaan Hesarin ja kohtaamaan niin surullisia asioita, että ei ole järkeä.

Halusin tuoda näitä asioita esiin, sillä me jokainen, omalla osallamme voimme varmistaa, että elämme ympärisössä, jossa kiusaaminen ei ole tabu eikä ongelma. Haluaisin korostaa, että kiusaamista ei ole vain katsekontaktissa tapahtuva henkinen tai fyysinen väkivalta, vaan sitä on yhtälailla toisen mustamaalaaminen ja kiusaaminen netissä.

(Olen törmännyt muutaman lukijan avustuksella blogikirjoituksiin, joissa vähätellään muiden ihmisten elämää ja niiden ongelmia. Korostaisin, että vaikka blogini käsitteleekin suurimmaksi osaksi pinnallisia asioita, on täällä aivan samanlainen ajatteleva ja tunteva ihminen kuin kuka tahansa muu. Mulla on omat ongelmani, joista en itsesuojelun nimissä halua puhua. Olen jo törmännyt niin moneen tyhjästä nyhjästyyn paskanjauhamis keskusteluun, että en edes uskaltaisi tuoda oman elämäni nurjia puolia esiin. Silti on pakko sanoa, että meistä jokaisella on omassa elämässämme ongelmia, joillain enemmän ja joillain vähemmän. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kukaan elä täysin täydellistä elämää. Surullista on, että näissä kirjoituksissa tuli ilmi esimerkiksi mun blogin nimi, siinä mielessä, että mulla on niin helppoa, että valitan turhasta. No, itse kunkin kannattaa miettiä asioita ehkä vähän kauaskantoisemmin. Jokainen meistä valitsee ne asiat mitä netissä kertoo. Moni teistä varmasti ymmärtää sen, että niiden vaikeampien asioiden tuominen esiin yli 100 000 ihmisen edessä on hiukkasen vaikeampaa kuin niiden kepeiden ja turhamaisten juttujen. Se, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että mun elämä on pelkkää turhuutta. Edelleen korostan, että kukaan ei mua voi sanoa tuntevansa vain tämän blogin perusteella. Personaaltani olen kyllä juuri tällainen, mutta se vakavampi ja ajattelevampi puoli pysyy mun läheisten yksinoikeutena. Se, että väheksyy muiden ihmisten ongelmia ei ole oikein, varsinkaan silloin, jos niistä ei mitään tiedä. )

Ylipäänsä ihmisten pitäisi elää omaa elämäänsä ja keskittää se aikansa ja energiansa siihen. Kenenkään oloa ei paranne muiden kiusaaminen tai muiden elämän saattaminen siihen pisteeseen, että ainoa keino on lähteä täältä pois. Yritetään siis välttää sitä ja nostaa esiin näitä suuria puutteita meidän koulujärjestelmässämme. Meidän koulutus on kyllä maailman huippuluokkaa, mutta näitä surullisia juttuja lukiessa on vain todettava, että sekin on kaukana täydellisestä. Lukekaa tuo linkittämäni uutinen ja käykää katsomassa muistosivua ja blogia. Huomaatte löytävänne itsenne itkemästä, mutta sehän on vain inhimillistä. Muistetaan Enkeli-Elisaa lukemalla tämän tytön tarina ja pyrkimällä siihen, että tällaista ei enää tapahdu.<3