Xenia's day

Ensimmäiset synttärit

Teksti: Xenia

Tämä klisee kuuluu varmasti jokaisen vanhemman suusta, mutta miten ihmeessä aika menee näin nopeasti? Voin vaikka vannoa, että aika on ainakin omalla kohdallani kulunut vieläkin nopeammin sen jälkeen kun meille on lapsia suotu ja pojan ensimmäinen vuosi meni ehdottomasti tytön ekaa vuotta nopeammin.

Samaan aikaan tuntuu siltä kuin synnärille olisi lähdetty ajamaan ihan vasta eilen, mutta toisaalta vuosi on ollut sen verran tapahtumarikas, että siitä voisi olla paljon enemmänkin aikaa. Yksi asia on kuitenkin selvä ja se on se, että elämä ilman tätä pientä miestä tuntuisi todella tyhjältä. Olen todella onnellinen siitä, että meitä onnisti näin uskomattomalla tavalla – ja vieläpä kahdesti!<3

IMG_0861-2

Perheemme kaksi pienintä ovat luonteittensa puolesta kuin yö ja päivä. Siinä missä molemmat ovat kohtuu energisiä lapsia, poika on selkeästi enemmän sellainen joka menee tilanteeseen kuin tilanteeseen pää edellä (kirjaimellisesti välillä, siitä on muistona kuhmu otsassa kun piti mennä kolauttamaan se sohvapöytään, näitä kyllä sattuu välillä.) eikä juurikaan ujostele vieraita. Toisaalta hän samaan aikaan tankkaa haleja huomattavasti siskoaan enemmän. Ristiriitaista eikö? 😀

IMG_1165
Katselimme yksi päivä tytön lapsuuskuvia ja oli hauska huomata kuinka paljon samankaltaisuuksia näissä kahdessa kuitenkin on, siis noin fyysisesti. Poika näyttää tosi paljon siskoltaan, mutta on siltikin ihan itsensä näköinen!<3 Sellainen pieni veijari, jonka toistaiseksi kaksihampainen hymy sulattaa sydämen.

Paljon onnea rakas pieni poikamme. Miten onnellisia olemme kun saamme sinua ja sisartasi kutsua lapsiksemme!<3

Lue myös

X