Xenia's day

Fate

Teksti: Anna.fi
Elämä kuljettaa meitä yleensä eteenpäin aika sattumanvaraistakin tietä. Myöhemmin sitä ajattelee, että onpa hassua, miten mä päädyin tähän tilanteeseen, vaikka tosiasiassa jokaisen ihmisen nykyhetki ja tulevaisuus on pienien ja suurien päätösten yhteissumma.

Toki, suuri osa päätöksistä on täysin tiedostamattomia. Kävelen kaupunkiin tänään tuota kautta, menen salille tähän ja tähän aikaan, ostan kaupasta todennäköisesti hyvin usein samat elintarvikkeet jne. Kaiken kaikkiaan, me tehdään pieniä päätöksiä koko ajan, ja mikä hulluinta, niillä saattaa välillä olla suurikin vaikutus elämäämme.

Mä välillä antaudun tän ajatuksen vietäväksi vähän liikaakin ja lopulta päädyn siihen ajatukseen, että entä jos tätä ja tätä ei olisi tapahtunut. Mutta kun asiaa miettii tarkemmin, kaikki ne pienet ja välillä jopa vääriksi koetut ratkaisut ovat tuoneet meitä nykytilanteeseen. Jos mä en olisi tarvinnut lomaa tammikuussa, en olisi ikinä tavannut S:ää. Tai, ehkä me oltaisikiin, mutta mä olen aivan liian pessimistinen ajatellakseni noin. Meidänkin tapaaminen on niin pienen hilkun varassa, että se on melkein pelottavaa. Meidän piti lähteä Thaimaaseen, eikä Kap Verdelle, mutta äkkilähdöt meni niin nopeasti, että ei mahtanut mitään. Mutta, tää oli mun elämäni paras loma, sillä heti ensimmäisenä päivänä törmäsin S:ään.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin me asutaan samassa maassa ja ollaan onnellisia. Mä olen aivan äärettömän kiitollinen, että meillä oli mahdollisuus tähän. Kummankin elämäntilanteet antoi myöten, että pystyimme tapailemaan todella tiheästi ja jotenkin ajoitus vain osui kohdalleen kummankin osalta.

Mä itse haluan ajatella asian niin, että kaikki ei ole meidän käsissä. Tai ehkä on, mutta että joku suurempi voima ohjaa meidän käyttäytymistä. Kaipa sitä voisi kohtaloksikin kutsua. Mä en haluaisi olla niin pessimistinen, että ajattelen parhaiden asioiden tapahtuneen puhtaasti sattumasta. Siinä vaiheessahan sitä usein voisi joutua siihen kierteeseen, että yrittää löytää niitä sattumia väkisin vääntämällä, vaikka oma elämäntilanne onkin jo täysin ideaali. Mä en oikeastaan tiedä, mistä tää kirjoitus edes tuli. Kello ei ole edes seitsemää kun tätä kirjoitan, mutta olo on todella onnellinen. Tuossa tuo tärkeä ihminen nukkuu vieressä ja en voi kuin kiittää siitä, että joku halusi tehdä niin suuren uhrauksen mun vuokseni. Vaikka seurustelua takana onkin vasta verrattain vähän aikaa, ei mulla koskaan ole ollut tällaista fiilistä. Joku viisas sanoi joskus, että kyllä sen tietää, ja nyt mä uskon ymmärtäväni mitä sillä tarkoitetaan.

Tulevaisuus on täynnä jänniä juttuja. Mua stressaa, jännittää ja ilostuttaa seuraavien kuukausien suuret jutut. Mutta, tärkeintä tässä on se, että en vaihtaisi päivääkään. Jokaikinen päätös mun elämässäni on johtanut mua tähän hetkeen. Kun ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoo oman elämänsä karttaa ei voi kuin ihmetellä. Elämä on jännittävää, mutta parasta siinä kuitenkin on se, että monessa asioissa meillä on todella paljon päätösvaltaa sen suhteen. Välillä se potkii päähän ja tuntuu, että ei tästä pääse enää ylös, mutta yhtäkkiä se polku viekin aurinkoisemmille maille. Pitää vaan haluta jatkaa matkaa, kunnes löytää sen idyllisen paikan ja tilanteen, mihin voisi jäädä vaikka loppuiäkseen!

Positiivista tiistaita teille! 🙂

Kuvat: www.fanpop.com, www.ghank.com ja www.letstalkdatingonline.com



Lue myös

X