häät

Häämeikki kokonaisuudessaan

22.6.2016 Teksti: Xenia

Löysin kun löysinkin sen täydellisen meikkivoiteen. Kävin aika montaa kokeilemassa ensin ranteeseen ja Armanin Luminous Silk tuntui heti saman tien juuri sellaiselta mitä olin kaivannutkin. Peittävä, mutta silti ohut eikä lainkaan pakkelimainen. Se Estee Lauder tuntui jotenkin liian paksulta omaan käyttöön, olen niin tottunut kaikkiin litkumaisiin meikkivoiteisiin!

Joka tapauksessa. Ystävällinen myyjä antoi mulle näytteet kahdesta sävystä ja tänään kokeilin toista, joka on aivan täydellinen. Lopputulos on niin kaunis ja heleä, mutta sopivan peittävä että eipä tarvinut lähteä merta edemmäs kalaan (täältä näkyy tuota pohjaa mun kasvoilla). Pohja on siis tiedossa ja poskipuna ja varjostukset nekin. Kulmiin haluan tuttuun tapaan Anastasia Beverly Hillsin kulmakynää ja huuliin pitää keksiä vielä paras coctail – jotain luonnollista ja kestävää – ihan kuten tässä inspiraatiokollaasissani! Jos on siis vinkkejä hyvin kestävistä (ja mahdollisimman vähän tahraavista) huulipunista niin saa antaa!
häämeikki

Nyt on kuitenkin mietinnässä silmät ja tarkemmin sanottuna täydellinen luomiväri. Haluan jonkun paletin jossa on kauniita ruskean sävyjä joissa on sopivasti pigmenttiä. Kuten sanottu, mä haluan että häämeikissä käytetään mulle jo tuttuja tuotteita ja mikäs sen parempi kuin se, että niistä meikeistä on sit iloa pidemmäksikin aikaa. Mitäs näitä paletteja nyt on: Urban Decay Naked taitaa olla aika tunnettu, mutta mä en osaa valita noiden palettien väliltä. Että mikäköhän olisi paras juuri mun silmille (sinivihreät, enemmän siniset). Onko kellään kokemuksia? Tai onko teillä muita hyväksi havaittuja luomiväripaletteja käytössänne?

Kuvien tapaan haluan että luomiväriä on, mutta kuitenkin niin että lopputulos on pehmeä eikä liian glam – jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Meikkaaja laittaa mulle sit sellaisia irtoripsitupsuja joilla saa vähän extraa, kuitenkin luonnollisella tavalla! 🙂

Niin jännää tämä suunnittelu, enkä voi väittää ettenkö nauttisi tästä kosmetiikan testaamisesta! 🙂

Kommentit (37)

Mulla on 6.5! 🙂

Kannattaa kokeilla Nyxin mattapunia, se sellases mustassa ohuessa oleva on äärettömän kestävä ja vähän tahraava! Sinne alle viel joku rajauskynä ni luulis kestävän ? Mun mielestä siit löytyy vähän hillitympiä värejä mut kannattaa sokokselt vilkasta viel ?

Clarins 01 Palette 5 Couleurs luomiväripaletti on hyvä ja kestävä 🙂

Ite suosittelisin luomiin urban decayn naked 2 – tai basics -paletteja. Itellä on just sinertävät silmät ja oon ollu tyytyväinen 🙂 ekassa on enemmän glitteriä ja tokassa taas mattavärejä.

Huulissa on paljon saanut kehuja kylie jennerin lip kitit, on mattasia ja tosi kestäviä!

Näistä on oma elokuinen häämeikki tehty! 🙂

Moikka Xenia!
Mulla on kanssa siniset silmät ja löytyy Urban Decayn NAKED basics ja NAKED -paletit. Aivan täydellisiä, käytän molempia aina kun luomiväriä laitan. Löytyy kaikki tarvittavat sävyt juhlaana ja arkeen. Suosittelen! Toisaalta jos ei löydy tota basics -palettia alunperin, eikä kahteen palettiin halua sijoittaa, NAKED 2 paletissa on enemmän neutraaleja sävyjä kuin NAKEDissa. NAKED 3 -paletissa on myös ihania sävyjä, mutta enemmän sellaisia ruusukultaisia, ei niinkään ruskeita. Luomivärin alle _ehdottomasti_ Urban Decayn silmämeikin pohjustusvoide ja pysyvyys on taattu!

Kollaasin meikit näyttävät omaan silmääni tosi hyviltä. Mielestäni onnistunut meikki onkin juuri sellainen, joka on mahdollisimman luonnollisen näköinen, korostaen tietysti niitä omia kauniita piirteitä 🙂

Kiitti muuten sun Porvoo-vinkeistä! Meiltä on vain tunnin matka sinne, mutta harvoin tulee käytyä. Käytiin myös maistamassa niitä sun hehkuttamia jäätelöitä ja oioi. Oioioi. Yksi parhaista jäätelöistä ikinä! Onneksi ei asuta liian lähellä 😀

Mahtava kuulla ja tervetuloa ihan niin usein kun maistuu! 😀

Ihanaa lukea postauksia hääsuunnitelmista 🙂 muistaakseni sullakin on ollut käytössä diorin luomiväripaletteja? Niissä on mielestäni todella hyvä pigmentti ja löytyy paljon eri sävyisiä paletteja 🙂 siinä yks idea ja hyväksi havaittu merkki.

Mulla on chanel, joskus on tainnut olla dior kanssa! 🙂

Mulla on Naked 2 ja 3, mutta tykkään kakkosesta enemmän. Siinä on tosi nättejä ruskean sävyjä, joilla saa helposti näyttävän, mutta ei räikeän juhlameikin. Vaikka omat silmät on vihreät, vierastan jotenkin ton kolmosen punertavia sävyjä. Kolmonen on muutenkin ehkä enemmän semmonen blingbling -paletti. Mutta Naked 2 on ehdottomasti tutustumisen arvoinen! 🙂

Vitsit miten vaikea valinta, pitää tosiaan käydä katsomassa noita paletteja livenä! 🙂

Pakko jättää kommenttia, koska en juuri koskaan kommentoi, mutta pitkään on ollut mielessä kirjoittaa sulle, että oot aivan älyttömän kaunis nykyään! Oot jotenkin puhjennut kukkaan heh 🙂 Tarkoitan, että oot niin luonnollinen ja freesi ja silti jotenkin näyttävä. Kuvien perusteella siis, en oo sua livenä nähnyt 😀 Mutta jotenkin kaikki asut viimeisten kuukausienkin aikana on ollut ihan sua ja jotenkin yksinkertaisen tyylikkäitä ja maanläheisiä. Sulle sopii selkeesti tollanen luonnollisuus 🙂 Susta tulee aivan mielettömän kaunis morsian!! Uskon, että tollanen meikki, mitä tossa kollaasissa on, sopii sulle hyvin 🙂 Mitä meikkivoidetta oot siis käyttänyt nyt (ennen kuin löysit tän luminous silkin)? Koska oon kattonut, että tää nykyinenkin näyttää hyvältä 🙂

Voi kiitoksia kauniista sanoista Evelyn!<3 Luonnollinen tyyli on ehdottomasti eniten mua ja siinä tunnen oloni mukavimmaksi! 🙂 Mulla on ollut käytössä Narsin Sheer glow ja sit sellainen Chanelin les beiges healthy glow fluid. NOita olen sekoitellut nyt kesällä kun ensimmäinen on liian vaalea! 😀

Mulla on itsellä Naked 2 ja tykkään siitä kyllä hurjasti. Aika monessa sävyssä on hilettä tai helmiäistä (kuten käsittääkseni muissakin Naked paleteissa), eli jos se ei sovi sun toivomaan lookiin, niin kannattaa vertailla niiden mattasävyjen perusteella noita. Luomen ulkokulman tummennan kyllä yleensä Naked Basics paletin mattaruskealla. Olen kuullut hyvää kyllä esimerkiksi Marc Jacobsin paleteista.

Tässä esimerkki häälookista jossa on käytetty tuota Naked 2 palettia melko luonnollisen lopputuloksen saamiseksi. https://www.youtube.com/watch?v=DI0qI7FBDF4

Toivottavasti löytyy oikea paletti! 🙂

Kyllä mulle helmiäinen kelpaa!!! 😀

Urban Decayn Naked 2-paletti on ollut minulla jo vuosia käytössä ja edelleen toimii niin arjessa kuin juhlassakin. Reilusti pigmenttiä, todella hyvin häivytettävissä (? en tiedä sanaa suomeksi, enkuksi blended) ja sävyt toimivat hyvin yhteen.

Toinen hyvä merkki on Makeup Revolution joka tekee mm. dupe-paletteja (esim. Makeup Revolutionin Iconic pro on dupe Lorac pro-paletille). Todella hyvälaatuisia ja runsaspigmenttisiä. Löytyy sävyjä joka lähtöön.

Kannattaa panostaa pohjustusaineeseen, Urban Decayn Primer Potion on klassikko. Ja koko meikin päälle sitten esim Mac Fix+ -suihketta kiinnittämään meikki.

Tuo primer onkin jo ostoslistalla, mut pitää käydä kurkkimassa sokoksella noita palettien eroja! 🙂

Ehdottomasti naked2! Kakkosessa on ehdottomasti maanläheisimmät ja helpoimmat sävyt, joita tulee käytettyä sitten häiden jälkeenkin varmasti:) Pigmentti on hyvä ja levittyvyys on oikeesti ihan super, täysin hintansa arvonen ja ei jää yhtä ”viiruiksi” luomiin edes loppuillasta vaikka ei olis mitään primeriä!

No siis siinä ykköses olis muuten mut ne kaks vikaa ei miellytä (se sinertävä esim). Harmittaisi sit vaan jos jäisi osa täysin käyttämättä. 😀

Tsekkaa Armanin setit ja Chanelilta löytyy myös upeita ruskeita settejä. Löydät varmasti omasi.

Katson! 🙂 kiitos vinkistä! 🙂 Mulla on chanelin mut siinä ei ole mun mielestä tarpeeksi pigmenttiä. 🙁

Isadoralta löytyy myös paljon kivoja neutraaleja luomivärejä! Kannattaa tsekata!

Kiitos vinkistä Elisabeth! 🙂

Mä uskoisin että noissa naked palettien ruskeissa niinkään sun silmien värillä ei ole niin suuri merkitys molemmista löytyy kyllä kaikille silmien väreille sopivia sävyjä. Sillä on ehkä enemmän merkitystä onko sun iho kylmään vai lämpimään taittava. Naked2 sisältää enemmän kylmään taittavia ruskeita kun taas naked paletti sisältää enemmän lämpimään taittavia ruskeita. Molemmissa paleteissa on sekä näyttävämpiä että neutraaleja sävyjä eli käyttöä paletille löytyy varmasti myös tulevaisuudessa. Liikkeessä myyjäkin osaa varmasti auttaa valitsemaan minkä paletin sävyt sopisivat sinulle parhaiten ? toivottavasti löydät itseäsi mielyttävät sävyt ?

Mulla on keltapohjainen iho eli ilmeisesti lämmin? 😀

Juu. Lämmin iho taittaa enemmän keltaiseen eli sinulla on varmaankin lämmin ihonsävy. Monesti lämpimän sävyisessä ihossa verisuonet näkyvät ihon läpi hieman vihertävinä koska siniseen sekoittuu enemmän keltaista sävyä kuin kylmän ihon sävyissä. Naked paletti sopisi sinulle todennäköisesti paremmin kuin naked2. ?

Suosittelen testaamaan huulilakkoja. Ainakin NYXiltä löytyy. Ne pysyvät huulilla pitkään ja on ”vaivattomia”, tuntuu siltä, ettei huulilla olisi mitään 🙂 Tietysti kunnon pohjustus, jonka meikkaaja tekee, on kaiken a ja o sekä huulissa että silmissä!

Näistä mä olen lukenutkin! 🙂

Suositus myös Nyxin soft matte lip creameille! Toinen suositus myös Stilan nestemäisille mattapunille, joka kyllä pysyy pelottavan hyvin. Suosittelen tsekkaan myös the balm nude tude & dude paletit! Tosi hyvät pigmentit ja kermainen koostumus. Paleteista löytyy myös roosan sävyjä joihin ite oon rakastunut. Tulee ihana yhdistelmä kun yhdistää ruskeaa ja roosaa. Löytyyhän sulta myös the balm mary lou manizer hehkupuuteri? Ihan must! 🙂

Miksimiksimiksi suomessa ei myydä stilaa,narsia, smashboxia, too facedia jnejnejne!!!!!!!:D mä googletan mut toi mattapuna kuulostaa hyvältä! Narsilla on vissiin kans joku!:)

Tämän Nakedhypetyksen keskellä kannattaa tsekkaa myös TheBalmin paletit. Nudetude on aivan ihana!

Kiitos vinkistä, kurkkaan! 🙂

Suosittelisin ehdottomasti Tarten Tartelette tai Tartelette in Bloom-palettia. Upeat sävyt, loistava koostumus sekä kestävyys. Tämä vinkkinä, jos et vielä ehtinyt kallistua Nakedin puoleen 🙂

Mä ostin jo Nakedin, mutta pidän tän mielessä ihan muutenkin, näyttää nimittäin hyvältä. Ja voihan sitä toki olla useampikin luomiväri käytössä! 😉

Hei! Missä sävyssä ostit tuon Armanin meikkivoiteen? 🙂

Mulla on 6.5! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *