Xenia's day

Harmaata, valkoista ja mustaa

Teksti: Xenia

PB160340PB160325PB160348PB160331

neule: Make Way (*tämä)

housut: Na-kd (*nämä)

kengät: Pomar

pipo: Global

takki: Burberry

Olipa tuossa jo aika kun pääsi käyttämään talvitakkeja ja pipoja. Ei siinä, kyllä ne edelleen päätyy päälle, mutta tällä hetkellä valitsen mieluiten sen kaikkein vedenkestävimmän vaihtoehdon jossa on huppu. Just tänä aamuna kun kävin Maxin kanssa lenkillä ja taivastelin taas sitä miten asiaankuuluva varustus tekee ulkoilusta mukavaa märälläkin ilmalla. Mikäänhän ei siis ole ikävämpää kuin märät jalat tai kylmästä värisevä keho; siksi mun päältä löytyykin lähes poikkeuksetta niin paksu takki ja ulkoiluhousut, sekä lämpimät kengät, pipo ja hanskat. Näillä keleillähän ilma on sitäpaitsi raikkaimmillaan, otetaan siitä siis kaikki irti!

Täällä ollaan tänään taas vähän silmät ristissä. Mä tuppaan heräämään miehen herätyskelloon miestä huomattavasti paremmin ja yleensä se on jo ”niin myöhään” etten oikein saa enää unen päästä kiinni. Tänäkin aamuna pyörin sängyssä viidestä eteenpäin kunnes luovutin joskus puoli seiskan maissa. Kaikkihan meistä nimittäin tietää sen kuinka väsynyt sitä sit on jos nukahtaa vahingossa vartiksi. 😀

No, mitään väsymystä ei ole mitä ei hyvällä ruualla voiteta. Kahvia en ole noiden närästysvaivojen jälkeen juonut enää samaan tapaan vaan pitäytynyt enemmälti teessä ja juonut kahvia ehkä kupin päivässä. Se ei vain taida sopia mun herkälle vatsalleni kovinkaan hyvin, joten valitsen mieluummin tyytyväisen vatsan.

Muuten tänne kuuluu varsin tavanomaista,  arki rullaa oikein kivasti eteenpäin. Tytölläkin on oikea mamma-kausi tuon todella pitkän daddy-kauden jälkeen ja olen ottanut siitä kaiken irti. Olen saanut halauksia ja pusuja ihan ilman pyytämistä ja sydänhän siinä pakahtuu. Monesti olen miettinyt sitä äidiksi kasvua ja miten se rakkaus muodostuu omaa lastaan kohtaan. Jotkuthan tuntevat varsinaista rakkautta samantien ja toisilla se tunne vahvistuu pikkuhiljaa samalla kun sitä kuitenkin pitää huolta lapsestaan, onhan se huolenpito jonnekin tuonne meidän geeneihin kirjoitettu.

En oikein osaa sanoa mihin kategoriaan itseni lukisin. Tottakai tunsin jotain valtavaa tunnetta tytärtämme kohtaan kun hän syntyi, mutta tämä nykyinen rakkaus on kyllä jotain mikä on kasvanut aina vaan matkan varrella. Ehkä alussa se on sitä suojeluvaistoa ja voimistuu siitä aina vain. Mielenkiintoisia juttuja, pitääkin joskus perehtyä asiaan enemmän.

Jouluun on muuten enää reilut neljä viikkoa aikaa ja uusi vuosikin kolkuttelee ovella. Ajateltiin tänä vuonna lyödä ystäväperheiden kanssa hynttyyt yhteen ja juhlistaa vuotta 2017 lasten, hyvän ruuan ja muutaman raketin kera. Heh, viime vuonnahan me ei jaksettu miehen kanssa valvoa edes kahteentoista asti, katsotaan jos tänä vuonna menisi raja rikki. Enpä olisi itsestäni uskonut sanotaanko viisi vuotta sitten.

Melkoista sillisalaattia näin tiistain kunniaksi. Mukavaa päivää teille kaikille!

*kaupallisia linkkejä.

 

Lue myös

X