
Heleä iho, kosteutetut huulet - luonnonkosmetiikkapäivien parhaimmistoa
Kaupallinen yhteistyö
Täällä on tänään palattu arkeen ja täytyy sanoa, että on tämä kyllä ihanaa. Lomailun loppuminen tarkoittaa kohdallani myös sitä, että jatkan töiden tekoa nyt pienimmän kanssa ja aivan ensimmäisenä pääsin kuvailemaan pitkäaikaisen yhteistyökumppanini House or Organicin luonnonkosmetiikkapäivien suosikkeja. Hauskaa muuten, että tarina näiden kuvien takaa oli se, että yritin nukuttaa vauvaa samalla ja kävin oikeasti meidän huoneessa ainakin 20 kertaa kuvien oton aikana. Seuraava vuosi lieneekin syytä antaa itselleen hieman köyttä – faktahan se nimittäin on, että kotona vauvan kanssa ollessa ei todellakaan saa asioita tehtyä yhteen putkeen. Mutta se on täysin fine.<3
Tulin kuitenkin kirjoittamaan luonnonkosmetiikasta enkä meidän arjesta, joten siihen siis. Kuten olen jo pidempään puhunut, olen pyrkinyt siirtymään aina vain enenevässä määrin luonnonkosmetiikkaan niin meikkien kuin ihonhoitotuotteiden osalta. Näiden saralla onkin tultu niin pitkälle, etten koe synteettisten tuotteiden olevan sen parempia – päinvastoin. Itseasiassa omaa meikki – ja ihonhoitoarsenaalia kun katsoo niin väittäisin, että 90% on luonnollisempia tuotteita. Miten iloinen siis olen kun saan tehdä töitä House of Organicin kanssa!
Tänään heillä alkaa luonnonkosmetiikkapäivät ja sen myötä nostin esiin niin uusia kuin vanhoja tuttavuuksia. Laitan tähän samalla myös listat siitä, minä päivänä mikäkin on tarjouksessa. Jos päädyt tilaamaan tuotteita useampana päivänä, koodilla YHDISTÄ saa ilmaiset toimitukset kaikkiin tilauksiin. YHDISTÄ koodi alkaa toimimaan 13.8 torstaina eli ensimmäisen tilauksen jälkeen muihin tilauksiin saa ilmaiset toimitukset. Tilausten toimitus alkaa 17.8 maanantaina. Ja sit tuotteisiin.


Olen jo pidempään halunnut kokeilla 100% pure merkin meikkivoidetta ja tämä 2nd Skin Meikkivoide (tarjouksessa perjantaina) kuulosti omaan tarpeeseeni sopivimmalta. Tämä ohut meikkivoide on samaan aikaan sekä meikkivoide, että seerumi ja sitä saa kätevästi kerrostettua jos kaipaa enemmän peittoa. Olen käyttänyt tätä nyt aina meikkivoidetta käyttäessä jo parisen viikkoa ja olen myyty. Pidän luonnollisesta ja kevyestä lopputuloksesta, mutta kuitenkin niin, että ihonväri tasoittuu aavistuksen. Tämä lunasti lupauksensa saman tien. Minulla on käytössä sävy 4, joka on juuri passeli nyt. Talvea kohti siirtyneen käyttämään sävyä 3.
100% Pure -merkiltä sain kokeiluun myös Fruit Pigmented Lip Glaze (tarjouksessa tänään keskiviikkona) huulikiillon sävyssä Seduce ja se meni heittämällä mun arkimeikin suosikiksi. Tuoksu on huumaava, koostumus ihanan kosteuttava ja väri aivan täydellinen. Itseasiassa jos haluatte nähdä näitä ylläolevia meikkejä mun kasvoillani, niin kurkatkaa pian mun instagramin storyt, siellä on näillä tehty meikki!
Loput näistä meikkituotteista ovatkin jo vanhoja suosikkeja. Avril Organicin ripsivärit ovat mun suosikkejani ja heidän klassikkoripsivärinsä on luonnollisten ripsivärien testivoittaja. Näissä hinta on laatuun nähden erinomainen, nyt tarjouksessa ne ovat vain 8€! Lisäksi halusin nostaa esiin Lily Lolon Contourduo korostus/varjostus-paletin(tarjouksessa perjantaina), jossa tummempi sävy on täydellinen kasvojen varjostukseen ja vaaleampaa sudin sit kasvojen korkeimpiin kohtiin eli poskipäille ja nenään sekä otsan keskelle.



Meikkien lisäksi päädyin nostamaan esiin tuttuakin tutumman meikinpoistoaineen eli Bybin Swipe Clean puhdistusöljyn (tarjouksessa lauantaina), jota käytän meikinpoiston ensimmäisessä vaiheessa. Tätä hieron kasvoille noin minuutin kunnes lisään vielä esim puhdistusvaahtoa kasvoille, jotka pesen sit musliiniliinan avulla. Iho on kaksoispuhdistuksen jälkeen taatusti puhdas, mutta ei kuitenkaan kuiva.
Lisäksi sain testiin muutamia naamioita, joista kaikista on jo jotain sanottavaa. Olen nimittäin kokeillut kaikkia jo pari kertaa tässä muutaman viikon aikana. Bybin Acid Gold AHA kasvonaamio (tarjouksessa tänään keskiviikkona) kuorii ja heleyttää ihoa hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Mä olen suuri AHA-happokuorintojen fani, eikä tämä ollut poikkeus. Plussaa myös ihanasta levityssiveltimestä, sekä syötävän hyvästä tuoksusta. Ihana tuote! <3
Evolven Bio-Retinol Gold Mask lisää ihon kimmoisuutta ja kosteustasapainoa ja tuo samalla myös hehkua kasvoille (hello kultapigmentit)! Mun ihoni piti tästä erityisen paljon väsyneen yön jälkeen. Pientä hemmottelua arkeen! <3 Suosittelen kokeilemaan jos kaipaatte naamiota, joka tuo hehkua!
100% Pure -merkiltä löytyy kosmetiikan lisäksi paljon ihonhoitotuotteita, joita olen nostanut täällä ennenkin esiin. Mm heidän meikinpuhdistusvoiteensa on tuttu ja loistavaksi havaittu tuote, jota käytän vuoroin Bybin Swipe Cleanin kanssa. Tämä Vitamin C-naamio (tarjouksessa tänään keskiviikkona) kirkastaa ja kuorii hellävaraisesti ja häivyttää esimerkiksi pigmenttimuutoksia. Sanoisin että kuorivuudeltaan tämä on kevyempi kuin Bybin AHA-naamio ja onkin periaatteessa jotain kahden edellisen naamion väliltä. Olen itse sen verran laiska, että kiireessä turvaudun valmiiseen naamioon, mutta hyvää näissä sekoitettavissa jauheissa on se, että voit lisätä joukkoon esim pari tippaa öljyä jos ihosi tuntuu sitä kaipaavan.

Olenko jo täällä puhunut siitä, kuinka paljon rakastan kasvosuihkeita? Tätä nykyä sanoisin, että se on kaksoispuhdistuksen ohella mun ihonhoitorutiineiden kulmakiviä, joita ilman jotain todella jäisi puuttumaan. Jos ihoni tuntuu pintakuivalta, saatan suihkutella useamman kerroksen ja lisätä päälle sit tarpeen mukaan aina seerumia ja esim pari tippaa kasvoöljyä. Uusimpana tulokkaana on Yin Yor Skin LOVI Gua Sha kampa(tarjouksessa perjantaina), jolla voi käsitellä niin kasvoja, kehoa kuin päänahkaakin. Olen ottanut tämän iltarituaaliksi. Ensin kasvosuihke ja seerumi, sitten pari tippaa öljyä ja kasvojen ja decolteen kampaus. Iho hehkuu tämän jäljiltä! Loistava lisä Gua Sha jaderullan ohelle!
Nostinkin tuossa jo esiin rakkauteni kasvosuihkeita kohtaan ja tässä onkin kaksi loistavaa vaihtoehtoa. Toinen jo ennestään tuttu ja toinen uusi tuttavuus. Bybi Mega Mist hyaluronihapposuihke (tarjouksessa tänään keskiviikkona) on mun kaikkien aikojen suosikkini kasvosuihkeista. Tätä käytän ihonhoidossa, mutta myös meikin päälle, jos haluan lisää heleyttä iholle. Se on siis super kosteuttava ja pehmentävä, en voi kuin suositella.
Flow cosmetics Rose Floral Water (tarjouksessa lauantaina) on erinomainen herkälle ja kuivalle iholle. Tätä lisään myös välillä pitkin päivää kasvoille. Se tuo niin virkistystä kuin raikastusta niin kasvoille kuin mielelle. En ihan oikeasti tiedä, miten olen ennen pärjännyt ilman suihkeita. Toisaalta sitä ei voi kaivata, mitä ei ole kokeillut.
Bybin Supercharge Seerumi (tarjouksessa perjantaina) on uudistava ja elvyttävä öljypohjainen seerumi mm. pintakuivalle iholle. Oma ihoni tuppaa kuivumaan etenkin nenästä, joten olen käyttänyt tätä aina iltaisin kasvosuihkeen jälkeen ennen kasvojen ”harjausta”. Aivan kuten Bybin muissakin tuotteissa, purkki on tässäkin kuin karkki ja tuoksu on ihana, mutta tarpeeksi mieto!<3
Ensimmäiseen kuvaan vielä palatakseni, mulla on aina, siis aina huulirasvaa mukana. Itseasiassa mulla on huulirasva jokaisessa kodin tilassa. Yksi yöpöydällä, yksi työpöydällä, kaikissa laukuissa, autossa jne. Veden ja huulirasvan suhteen olen sellainen, että jos sitä ei ole, sitä myös haluan. Arvatkaa vaan kun huomasin pojan synnyttyä sairaalassa, että mulla ei ollut huulirasvaa mukana. Tai siis synnytyssalissa sitä vielä oli, mutta mies oli ottanut sen vahingossa mun käytön jälkeen taskuunsa ja hänhän ei sinne saanut jäädä. Tämän huomattuani oikein huomasin kuinka huuleni alkoivat kuivumaan ja käytin sit tuon sairaalassa vietetyn vuorokauden ajan Lansinoh rasvaa huuliin paremman puutteessa. 😀
Joka tapauksessa. Omat suosikkini tulevat Hurraw -merkiltä (tarjouksessa perjantaina) ja Crazy Rumours -merkiltä (tarjouksessa tänään keskiviikkona). Näiltä kahdelta löytyy aivan varmasti joku oma suosikkituoksu. Näitä olen hankkinut myös meidän tytölle. Hänellä tuppaa huulet rohtumaan etenkin syksyisin ja nämä ovat 100% luonnollisia. Eri tuoksujen lisäksi heiltä löytyy myös aavistuksen sävytettyjä huulirasvoja, minulla tässä sävyt Coral & Breeze. Uusimpana tuttavuutena kokeilussa 100% Pure -merkin Orange Mint-huulivoide (tarjouksessa lauantaina), joka on koostumukseltaan aivan ihanan pehmeä ja tuoksultaan todella hyvä. Mä olen aina tykännyt mintun tuoksusta huulirasvassa, se ei vain voi mennä vikaan!
Keskiviikon Tärpit (kaikki tuotteet)
Fruit Pigmented Lip Glaze (tarjouksessa 19€)
Avril Organicin ripsivärit (tarjouksessa 8€)
Bybin Acid Gold AHA kasvonaamio (tarjouksessa 22€)
Vitamin C-naamio (tarjouksessa 29€)
Bybi Mega Mist hyaluronihapposuihke (tarjouksessa 25€)
Crazy Rumours -merkiltä (tarjouksessa 3€)
Torstain Tärpit (kaikki tuotteet)
Gua Sha jaderullan (tarjouksessa 23€)
Perjantain Tärpit (kaikki tuotteet)
100% Pure 2nd Skin Meikkivoide (tarjouksessa 38)
Lily Lolon Contourduo korostus/varjostus-paletin (tarjouksessa 14€)
Yin Yor Skin LOVI Gua Sha kampa(tarjouksessa 27€)
Bybin Supercharge Seerumi (tarjouksessa 29€)
Hurraw -merkiltä (tarjouksessa 4€)
Lauantain Tärpit (kaikki tuotteet)
Bybin Swipe Clean puhdistusöljyn (tarjouksessa 24€)
Flow cosmetics Rose Floral Water (tarjouksessa 18€)
100% Pure -merkin Orange Mint-huulivoide (tarjouksessa 4€)
Sunnuntain Tärpit (kaikki tuotteet)
Evolven Bio-Retinol Gold Mask (tarjouksessa 26€)
Muistakaahan siis tuo YHDISTÄ koodi huomisesta eteenpäin mikäli tilaatte tuotteita useampana päivänä. Silloin kaikki tuotteet lähtevät yhdessä paketissa matkaan maanantaista alkaen!
Ihanaa keskiviikkoa sinne kaikille!
Kommentit