Yleinen

Hellurei

5.8.2012 Teksti: Anna.fi
Tämän päivän mottoja on mun osaltani ollut liikunta, hyvä ruoka ja lukeminen. Olen tänään käynyt lenkillä ja tehnyt sen lisäksi niin paljon lihaskuntoa, että hyvä, että pystyn kävelemään. Jos joillain teistä on PS 3:sn move pelikonsoli, niin hommatkaa siihen My fitness coach club peli. Varsinkin ne Bootcamp osiot on ihan älyttömiä, hiki lentää ja kroppa tärisee!

Olen ihan innostunut nyt saamaan kroppaan lihasta ja muotoa nimenomaan kuntoilun, en painon laskemisen avulla. Niinpä päätin ottaa pari kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta. Takapuoleen on tullut habaa jo ihan kivasti.

Terveys ennen kaikkea eikös! Ja muistetaan ettei olla liian kriittisiä itseämme kohtaan, pitää iloita omasta itsestään ja kehostaan ja olla tyytyväinen siitä, että se toimii niinkuin pitää. Kaikki eivät aina ole yhtä onnekkaita, surullista kyllä!

Tämän viikon treenit onkin sujunut todella hyvin. Tällä hetkellä jotenkin niin hyvä olo kaikin puolin! 🙂 Niin se vain on, että tasapaino on ainakin mun osaltani avain onneen. Kaikkea kohtuudella niin johan on hyvä fiilis!

Kunnon liikuntarupeaman jälkeen oli luonnollisesti karsea nälkä. Niinpä ruuaksi valmistui tämännäköinen ateria..

Nyt katsotaan (sivusilmällä) tenniksen loppuottelua ja mä luen kirjaa..

Nyt taitaa olla pakko keittää iltapäivä kahvit, haukotuttaa sen verran, että oksat pois. Mukavaa sunnuntainjatkoa teille! 🙂