Herkkuja
Ensimmäinen päivä valkeni täällä Englannissa todella kauniina ja aurinkoisena. Edellisen päivän matkustelu väsytti vielä jonkun verran, mutta kahvin voimalla noustiin ylös. Olen ikävöinyt koko kahden viikon ajan kunnon salaattia, meidän hotellin buffa kun oli nähty jo kahden päivän jälkeen.
Anyway, päätettiin siis lounaaksi tehdä molemmille jotain sellaista, mitä ollaan kaivattu, joten mun lautaselta löytyi tällainen annos:
Voi kuinka olenkaan kaivannut tuoreita vihanneksia, juustoa, kevätsipulia ja tämä kaikki kunnon lorauksella oliiviöljyä ja ripauksella mustapippuria höystettynä. Nam!
Illalla käytiin tekemässä kunnon salitreeni, jonka jälkeen mut vietiin perienglantilaiseen tapaan syömään pubiin. Voi jösses kuinka hyvää tämä oli rankan treenin jälkeen:
Vesi nousee kielelle tätä kuvaa katsoessa, herkullista! 🙂 On muuten jännä, miten suuri vaikutus ruokakuvilla on kun on nälkä. Tätäkin kirjoittaessa mulla on aivan jäätävä nälkä ja kuvan nähdessäni mun vatsa alkoi murisemaan entistä enemmän, outoa! 😀
Kommentit