Yleinen 2.4.2012

Herkkuja Bubbleroomista

Teksti: Anna.fi
Tsekkasin pitkästä aikaa muuta kuin Nellyn valikoimaa ja täytyy sanoa, että mun mielestä Bubbleroom menee koko ajan parempaan suuntaan. Varmasti jossain vaiheessa ko paikka on jo Nellyn suuruusluokkaa ja mallit näyttääkin jo olevan samoja, ainakin osittain. Huomasin myös, että hyvin monesta Nellyllä loppuunmyydystä vaatteesta on kokoja vielä jäljellä, joten jos joku on jäänyt harmittamaan, kannattaa käydä tsekkaamassa, josko siellä olisi vielä kyseistä tuotetta jäljellä. 🙂

Keräsin ison kasan juttuja, jotka miellytti silmää, yllättäen mekko saldo karttui suurimmaksi, mutta ihastuinpa mä jopa farkkutakkiin, siihen yläasteen suosikkiin ja nyt kutkuttaisi kokeilla sellaistakin esim värikkäiden housujen ja valkoisen topin kaveriksi keväämmällä. 🙂

Kermanvärinen anorakki

Aivan ihana yhdistettynä farkkuihin ja nilkkureihin. 🙂

No se farkkutakki

En ollut miettinyt kertaakaan ennen tämän kuvan näkemistä, että haluaisin farkkutakin, mutta hemmetti, sehän näyttää kivalta. Tulee nuoruus mieleen ja jostain syystä miss sixtyn farkut! 😀 Muistan, että jossain vaiheessa, kun yhtäkkiä pillihousut tuli muotiin (sitä ennen olin vannonut, etten koskaan laita sellaisia jalkoihini), kaventelin kirpparilta ostetulla halppisompelukoneella kaikki miss sixtyn farkkuni ja yhdistelin niitä aina eri värisiin huppareihin ja myös farkkutakkiin. 😀 Kääk, onneksi mulla ei ole paljoakaan kuvia niistä ajoista, parempi, että se kuva on vain pään sisällä. 😀

Täydellinen vallkoinen mekko

Tuo, jos mikä, on lähellä täydellistä! Malliltaan aivan täydellinen juhlaan! Nyt joku kutsu jonnekin, kiitos! 😀

Printtimekko

Kaikki toimii tässä mekossa; kuvio, malli ja tuo selän vetoketju!

Pitkä mekko, jota ihastelin jo Nellyn puolella

Olenko ainoa, jonka mielestä väri näyttää paremmalta näissä kuvissa kuin Nellyllä. Olin hakemassa kuvaa vertailun vuoksi, mutta se olikin loppu jo Nellyltä. 🙂

Ihana maximekko kesään

Vastaava mekko siniraidallisena

Yleensä sini-valkoraita vie voiton, mutta tässä kamppailussa en ole niin varma! Tuo beige-valkoinen on jotenkin todella raikas! Mitä mieltä te olette?

Maximekko juhlaan

Todella kaunis sävy vähänkin päivettyneelle iholle, eikö olekin?

Soaked in luxuryn toppi

Oranssina
Vihreänä
Sinisenä

Mikä on teidän lemppari! Mä kallistun ehkä tuohon vihreään. 🙂

Soakedin hame

Sopii niin nätisti simppelin topin kaveriksi, värit on aivan täydelliset mun mielestäni. 🙂 Itseasiassa, tohon menisi myös vaaleanpunainen toppi loistavasti! 🙂

Värikkäät pillihousut

Turkoosina
Punaisena

Ei anneta tuon ulkona näkyvän lumen häiritä, vaan luotetaan kevään tuloon (pakotetaan se tahdonvoimalla jo saapumaan:D). Värikkäät, hieman lyhyet housut yhdistettynä korkeisiin korkoihin toimii mun mielestä todella nätisti yhteen! 🙂

Mikä on teidän lemppari? 🙂

sisältää mainoslinkin.