Yleinen

Herkuttelua

31.3.2012 Teksti: Anna.fi
Ei sitten kuitenkaan jaksettu lähteä leffaan, vaan päätettiin jäädä kotiin rentoutumaan kun J oli väsynyt työpäivänsä jälkeen. Käytiin hakemassa kaupasta herkkuja ja myysailtiin sohvalla telsua katsoen. 🙂

Tällaisilla herkuilla mentiin, nam!

Tee ei suinkaan ollut ainoa herkku, vaikka täytyykin myöntää, että tuon pannun myötä teenjuontikin on paljon mukavempaa. 🙂 Ensinnäkin, mukiin ei tule yhtään purua, ja toisekseen, teetä voi tehdä enemmän, sillä se pysyy tuossa lämpimänä kauemmin. Kätevä vehje kerta kaikkiaan! Ja niihin oikeisiin herkkuihin..

yrttigoudaa, prinssinakkeja, viinirypäleitä ja kirsikkatomaatteja. Helppoa ja melko edullista, ja niin hyvää (aivan kuten lapsenakin, muistatteko tekin?).

Ja kun bongasin kaupan hyllyltä jenkeissä herkuttelemaani suklaa-maapähkinävoi herkkua, en voinut vastustaa kiusausta (ihan kuin koskaan voisin kun olen karkkihyllyn edessä;D)..

Aika nopeasti katosivat parempiin suihin (tai suuhun, sillä J:n ei ”valitettavasti” tehnyt suklaata mieli:D). Tällaiset koti-illat herkkujen ja hyvän seuran kera on kyllä kivoja, pitäisi tehdä näin useamminkin. 🙂

Näiden herkkukuvien myötä toivottelen teille makoisaa lauantaita! 🙂