Huomenia
Polvi vihoitteli eilen pahasti ja en voinut koukistaa sitä ollenkaan, mutta nyt ei tunnu enää onneksi. Ajattelin tänään kuitenkin mennä vain pitkälle palauttavalle kävelylle, sillä mulla on lihakset aivan jumissa eilisestä lenkistä. 🙂
Aamu alkoi tänään kermarahkan ja omenan sekä ison teepannullisen kera. En oo juonut kahvia melkein kuukauteen ja ei tunnu missään. 🙂 Haha, huvittavaa vaan, että lopetin kahvin juonnin vatsavaivojen takia, ja nyt niitä on taas. Leikin tossa kotilääkäriä (ei fiksua, kaikista oireista saa aina sen pahimman version!!), ja totesin, että närästystä tää varmaan on. Tosin se, että tyhjällä vatsalla aamuyöstä kipu on kaikkein suurin viittaa puolestaan vatsahaavaan, jota meillä on perheessä ollut muillakin. Stressistressi.. Pitäisi varmaan oppia pääsemään siitä eroon, mutta vaikea sanoa miten. Mä olen siis todella hermostuvaa sorttia. En jännitä oikeastaan kovinkaan usein, mutta pyöritän kaikkia asioita pään sisällä kyllästymiseen asti. No, onneksi tää fiilis on parantunut huomattavasti sen jälkeen kun luovutin toisen duunin suhteen.
On muuten hauska huomata pikkuhiljaa sitä, että tajuaa, että ei ne huonot puolet itsessä ole pelkästään huonoja. Sanotaan vaikka mun innostuvuus/impulsiivisuus/malttamattomuus/kärsimättömyys. Okei, en aina ajattele järjellä, vaan haluan kaiken heti tähän nyt. Mutta toisaalta, se, että innostun asioista täysillä on ainakin J:n mukaan hellyyttävää. Kun me varattiin Miamin matka, mä hyppelin täällä hölmönä ympäriinsä (mitäköhän muuten vastapäiset naapurit ajattelee. :D) ja J taas iloitsi vähän rauhallisemmalla tavalla. Mä en oikein osaa olla rauhallinen, mä muistan jo lapsena, kuinka opettaja kirjoitti oppilaan arviointilomakkeeseen, että mä oon vilkas. Mä itkin sen jälkeen, koska se oli musta niin epäreilua. Nyt tajuan, että se on varmaan ihan totta. Mä oon vähän vilkas. Musta tuntuu, että aina kun J tulee kotiin, mä pauhaan kuin papupata, kun oon ollut hiljaa koko päivän. 😀
Nojoo, tän höpinöinnin idea oli lähinnä se, että ne omat ”huonot” tavat voi olla osittain myös hyviä ja parempi olisi opetella vain sille kultaiselle keskitielle. 😉 No, isäni sanoin, kärsivällisyys tulee iän myötä. Hyvä mittari on autolla ajaminen. Oletteko te sellaisia, että kaikki muut on tumpeloita liikenteessä (jeps, mä hermostun autoa ajaessa tosi usein, jos joku vaikka hidastelee mun edessä)?. Sitten kun ei enää jaksa hermostua, niin johan on kuulkaas kärsivällisyyttä enemmän (sitä odotellessa:D)..
Hups, kylläpäs tästä höpinästä tuli pitkä.
Tsekkasin tuossa äsken Nellyn juttuja, ja nää nousi esiin. Haen tänään sen mun tilaaman paketin ja kuvailen niitä sitten ihan päällä huomiseksi! 🙂
Kirkkaankeltainen Dry Laken mekko on mielettömän kauniin värinen ja tuo rypytys on yleensä ihonmyötäisissä mekoissa imarteleva. 🙂
Ax Parisin kuvioitu mekko on aivan mieletön. Tällaisen hankin heti kun olen kesäkunnossa. 😀
Tämä ja seuraava kuuluvat Jonas Hallbergin uuteen mallistoon. Ava mekkoa löytyy mustan lisäksi punaisena ja vihreänä. 🙂
Marilyn mekko on päivitetty versio Marilyn Monroen kuuluisasta mekosta. 😉 Selkäosa on upea!
Jeane Blushin mekkoa löytyy nyt myös turkoosina, todella raikas väri kesään. 🙂
En yleensä lämpene mekoille, joissa on joku helmikoristelu, sillä sitten on vaikeampi yhdistellä koruja (tiedän, olen pakkomielteinen tän suhteen:D), mutta tähän Ax Parisin mekkoon ihastuin. Kaunis väri ja simppeli leikkaus. Tuohon vain rusketus ja kultakorut! 🙂
Röyhelömekko on todella nätti ja naisellinen. 🙂
Mikä on teidän lemppari?
Kohta taidan lähteä lenkille ja sitten suihkun kautta kaupungille ja postiin. 🙂 Mitäs teillä on tänään luvassa?
Ihanaa keskiviikkoa kaikille!
sisältää mainoslinkin.
Kommentit