Yleinen 7.4.2012

Huomenta

Teksti: Anna.fi
Olin vielä ajatellut lähteväni tänään mamman ja mamman miesystävän kanssa vähän ikeaan ja niin pois päin, mutta en jaksakaan. 😀 Mulla on auto käytössä, joten ajattelin lähteä vähän pörräämään kavereiden luona vähän myöhemmin. Sitä ennen aion katsoa eilen tallennukseen pistetyn Amerikan psykon, joka on muistaakseni aikamoinen. Siinä samalla ajattelin hyödyntää näitä mamman jumppavälineitä ja jumppailla, jos vaikka pitäisi tässä mässäilyn keskellä yhden vapaapäivän. 😀 Mun vatsa on todella herkkä ja eilen todella kummallinen, en voinut ollenkaan painaa ulkopuolelta vatsaa, kun se sattui niin paljon. Onneksi mamma tiesi jonkun termin tällekin; kuulemma stressi voi aiheuttaa, eikä ole vaarallista, mutta uskoisin, että sellainen pikkasen terveellisempi ruoka voisi toimia mahalaukun rauhottajana. 🙂 Tässä nyt aamupalaa..

Kävin mamman kanssa kaupassa kun tulin torstaina tänne ja tietysti piti ostaa maksamakkaraa; olen ihastunut myös tuohon jälkiuunileipään mitä täällä on; todella herkullista paahdettuna! 🙂

Miten teidän pääsiäisenne on tähän asti sujunut? 🙂