Xenia's day

Huomenta!

Teksti: Anna.fi
Huomenta täältä saunasta! Viime yö oli yhtä tuskaa. Melu kuului paljon kovempaa kun on tottunut järvielämän hiljaisuuteen. Lisäksi joku älykääpiökänniporukka päätti sitten parkkeerata itsensä noin tunniksi mun ikkunan alle. Olipa mukava kuunnella jotain helvetin kovaäänisiä lauluja puoli viiden maissa. Oli oikeasti aika lähellä etten soittanut poliisia paikalle. Ei tässä muuten mitään, mutta tänään on kiireinen päivä. Ensimmäinen tapaaminen on yhdeksältä, jonka jälkeen painellaan S:n kanssa hampaidenvalkaisuun. Sitten takaisin stadiin toiseen tapaamiseen, kotiin, ruokaostoksille ja Porvooseen ostamaan ensin tarvikkeita lattian tekoa varten ja sitten isän luo grillaamaan. Huomenna aamulla startti Porvoosta Helsinkiin tekemään vihdoin tää lattia kuntoon. Tietenkin viikonlopusta on tulossa kaikkein kuumimmat päivät tän viikon aikana, joten läkähdytään varmaan tänne kämppään, varsinkin kun meitä on parhaimmillaan täällä neljä kappaletta. 
Noni, sainpahan kaiken stressin väsyneen niskoilta ja nyt voin olla positiivisemmalla mielellä. Nyt aamiaisen kimppuun, jotta ehditään keskustaan! Ainiin, niitä viikonloppukuvia tulossa kunhan iPhoto palailee lomalta, ei sitäkään huvittanut tänä aamuna! 😀

Anyway, kivaa alkavaa viikonloppua! 🙂

Lue myös

X