Yleinen 9.8.2011

Huomenta!

Teksti: Anna.fi
En meinannut millään saada viime yönä unta ja nyt sen huomaa. Olo on kyllä fyysisesti kaikkea muuta kuin pirteä vaikka henkisesti onkin hyvä fiilis. Harmittaa se, että ulos katsoessa ei uskoisi, että on elokuu. Ainakin täällä Helsingissä on pikemminkin lokakuufiilis eli toivotaan nyt, että se kesä vielä jatkuisi edes vähän aikaa. Eilinen meni ruokailun ja kuntoilun suhteen mallikkaasti ja tänä aamuna oli jo vähän kevyempi olo. Päivä lähti näillä aineksilla käyntiin..

Puoli purkkia kaikkia noita ja päälle vielä mantelilastuja. Palan painikkeeksi vielä saavillinen kahvia (joka ei ainakaan vielä ole auttanut), ja kyllä näillä eväillä jaksaa! Tänään pitäisi Forecan mukaan olla melko sateinen ja viileä päivä, joten päälle päätyi tällainen asukokonaisuus.

Katsokaa muuten huviksenne kuinka paljon lyhyemmältä näytän kun J kuvaa mua.. 😀 Jos otan itselaukaisimella kuvan (kuten esim eilen) niin kamera on about mun vyötärön kohdalla ja J taas kuvaa sieltä omien kasvojensa korkeudelta (joka on siis aika paljon korkeammalla)..Aika paljon eroa siis senkin takia. 🙂

Housut on Hennesiltä, laukku Vuittonin ja kengät,paita ja jakku Zarasta. Nyt pitäisi lähteä kipin kapin töihin ja töiden jälkeen sit salille. Ajattelin nyt ensalkuun tehdä silleen, että salia jokatoinen päivä ja lenkkeilyä jokatoinen. Tietenkin vapaapäiviä silloin kun tuntuu siltä, eli varmaankin kerran/pari per viikko. 🙂 Olen ihan innoissani kun pääsee pitkästä aikaa niihin entisiin rutiineihin kiinni, ja ainakin minulla liikunta on se asia, joka auttaa kaikessa muussakin, kuten tentteihin valmistautumisessa ja ihan vain yleisen viretilan ylläpitämisessä.

Nyt kumminkin nokka kohti töitä ja palataan myöhemmin. Tsemppiä kaikille tänään koulunsa aloittaville ja muillekin voimia tiistaihin! 🙂