Xenia's day

Hyvä olo

Teksti: Xenia

P7090057

kuva siltä ajalta kun oli kesä. 😀

Suuret elämänmuutokset aiheuttavat aina jonkinlaista reaktiota ihmisessä. Jo niiden odottelu ja pohdinta saattaa aiheuttaa jännitystä ja muutoksen tapahtuessa kestää aina aikaa ennen kuin koko asian /tilanteen saa sisäistettyä niin, ettei se enää tunnu oudolta ja vieraalta.

Raskaana ollessani hieman jännitin tätä vauva-aikaa, se kun oli esikoisen kanssa nyt jälkikäteen ajateltuna ja tähän nykyiseen verrattuna todella raskas. Koin baby bluesin todella paljon kovempana kuin tämän vauvan kanssa ja siihen kun lisäsi muita stressaavia tekijöitä olivat unettomat yöt taattuja. Muistan että kuljin esikoisen pikkuvauva-ajan pikkuisessa sumussa. Unta en saanut kun piti koko ajan tarkistella vauvaa, vaikka esikoisemme olikin ihan hyvä nukkuja.

Vaikea sanoa nyt jälkikäteen milloin minä sisäistin sen, että olen nyt äiti. Kyllä siinä meni tovi jos toinenkin ja sanoisinkin tuon olleen se suurin asia esikoisen vauvavuonna. Hän kuitenkin teki minusta äidin ja vei meidän ”vapauden”, joka saattoi aina välillä tuntua tosi vaikealta, etenkin väsymyksen keskellä.

Toinen lapsi ei ole yhtä elämää järisyttävä kokemus siinä mielessä, että hänen kanssaan ei ole tullut oman roolin hakemista samalla tavalla kuin esikoisen kohdalla. Olen nyt vain äiti sekä esikoiselle että kuopukselle ja sanoisinkin tuon olevan se toisen lapsen kipuilukohta: esikoisen mustasukkaisuus ja välillä iskevä riittämättömyyden tunne kun ei pysty repeämään kahdelle lapselle samaan aikaan. Vaikka aikuiselle onkin selvää, että pienen vauvan itkuun on vastattava saman tien, 3-vuotias ei ymmärrä miksi vauvan itku menee vaikkapa hänen ”pinnallisemman” pyyntönsä edelle, vaikka sitä kuinka yrittäisi selittää.

Nyt kun vauva täyttää ensi maanantaina 2 kk on meidän perhe jotenkin löytänyt sen oman uomansa. Tottakai mustasukkaisuutta on edelleen, mutta ei samoin tavoin kuin alussa. Lisäksi vauva elää aika selkeästi oman aikataulunsa mukaisesti ja minäkin olen oppinut nukkumaan hänen ähinästään huolimatta, tosin korvatulppien avustamana ja kätkythälytin patjansa alla, mutta mitäpä sen väliä, uni kun on niin tärkeä tekijä!

Viikonloppuna ajelimme mökiltä kotiin ja katsoin takapenkillä nukkuvia lapsiamme. Siinä kyllä tuli aika uskomaton fiilis kun havahtui siihen että istun mieheni vieressä kun ajamme omaan kotiimme ja meille on siunaantunut kaksi lasta. Piti ihan pysähtyä miettimään asiaa ja kyllä se toi hymyn huulille. Tämä vauva-aika on ehdottomasti ollut mulle sata kertaa helpompi kuin esikoisen vauva-aika, jopa niin helppo, että välillä ihan haikeudella katson niitä kuvia kun poika oli just syntynyt. ;D Pitää ottaa tästä ajasta nyt kaikki irti jos tämä on viimeinen lapsemme!<3

Ihanaa alkavaa keskiviikkoa kaikille!

Lue myös

X