Yleinen

Hyvää joulua teille kaikille

24.12.2013 Teksti: Anna.fi

Viime yö ei mennyt mulla kauhean hyvin karmeista selkäkivuista johtuen, mutta päätin aamulla, että nyt ei välitetä väsymyksestä, onhan nyt sentään joulu. Niinpä kunnon kahvin kera sohvalle nauttimaan tvn tarjonnasta jonka jälkeen järjesteltiin viimeiset jutut paikoilleen. Ilmoista riippuen meillä olisi tarkoituksena mennä koko perheen kesken kuuntelemaan joulurauhan julistusta Porvoon raatihuoneen torille ja sen jälkeen palailla tähän meidän luokset syömään jouluruokaa ja nauttimaan fiiliksestä!<3 Muuten meidän suunnitelmana ei oikeastaan ole mitään muuta kuin oleskella ja seurustella perheen kesken. Sellainen lämminhenkinen ja simppelin ihana joulu tulossa, juuri sellainen mitä mä haluankin (miinus tuo ikkunoista avautuva näkymä! :D) Nyt makoilen tässä sohvalla ja Max nukkuu jaloissa. Kunhan tuo tahvo heräilee, lähdetään käymään metsälenkillä, se kun tuntuu olevan Maxin lemppareinta liikuntaa, siellä kun saa juosta vapaana pehmellä alustalla ja nuuskutella uusia ja jännittäviä hajuja. Punnittiin muuten Max äsken, painoa on  tullut kohta jo 3 kiloa tuohon ekan päivän 4,5kiloon verrattuna, siinä se kasvaa ihan hirveetä vauhtia, kohta ei tämä mamma voi enää ”pikkuista” kantaa kun selkä on jo valmiiksikin romuna. 😀 Jossain vaiheessa ajateltiin vielä paistaa muutama pellillinen pipareita kun nuo edelliset on jostain syystä kadonneet tarjottimiltaan, taitaapi tontuilla olla oma osuutensa siinä, ja sama juttu on suklaan laita! 😀 En silti jaksa odottaa, että päästään illalla herkuttelemaan jouluruuilla ja kinkulla, jostain syystä kinkku himottaa tänä vuonna paljon normaalia enemmän. :DYleensä mä olen ollut joulupöydässä se, joka haluaa lähinnä kalaa, mutta tänä vuonna mulla tulee vesi kielelle jo pelkästä kinkun ajattelusta. Lihanhimo jatkuu siis edelleen! 😀 Toinen asia mitä odotan tältä päivältä on se, että pääsen antamaan tarkkaan miettimäni lahjat läheisille ja nähdä mitä he minun ajatuksestani pitävät. Kääk! <3 Tosin, kaikkein eniten taidan odottaa sitä Maxin iloa kun tämä saa haistella omia pakettejaan ja repiä ne auki. Pitänee olla valppaana videokameran kanssa tässä vaiheessa. 😀 Eilen oltiin viettämässä iltaa mamman ja mamman miesystävän luona, jossa S tapasi mun enoa perheineen. Ilta meni tosi rattoisasti ja kotiin palattiin vasta kolmen tunnin jälkeen Maxin nukkuessa rauhallisesti omassa pedissään. Mieletöntä, että ei ole tälle tahvolle ainakaan vielä muodostunut ongelmaksi olla yksin, se on todella hyvä puoli!<3 Joka tapauksessa, jouluinen fiilis on tällä hetkellä nousemassa omiin lukemiinsa ja taidanpa sitä vahvistaa lämmittämällä lasillisen glögiä, sitä kun ei kohta voi enää juoda lainkaan ennen ensi joulua. Täytyy myöntää, että ensi joulun ajattelu saa mut täysin innostuneeksi. Vaikka tämä joulu on edelliseen verrattuna täysin erilainen, tulee ensi joulu olemaan vielä erilaisempi. Eilen just puhuttiin perheen kesken kuinka paljon vuosi onkaan muuttanut elämääni. Erona viime vuoteen on se rauhaisa olo sisälläni, joka on pitkälti S:n ansiota. Enpä olisi silloin arvannut joulun alla sukulaisiani nähdessäni, että muutama viikko siitä eteenpäin tapaisin elämäni miehen niinkin sattumanvaraisessa paikassa kun Kap Verdellä. Miten paljon tuo päähänpistona syntynyt matka minua ja elämääni muuttikaan, aivan uskomatonta!<3 Tämän vuoden suuret tapahtumat ja ensi keväänä syntyvä pienokainen takaavat tarpeeksi tapahtumia elämässäni seuraavaksi muutamaksi vuodeksi. Siksi onkin niin ihanaa aloittaa joulu ja tuleva uusi vuosi omassa kodissa, jossa olo tuntuu oikealta. On ihanaa rauhoittua ja nauttia niistä pienistä hetkistä jotka jo itsessään tekevät elämästä elämisen arvoisen. Niitäkin osaa arvostaa ihan eri tavalla kaikkien suurien muutosten jälkeen!<3 Minä toivotan teille blogin lukijoille mitä rauhallisinta ja kauneinta joulua. Nauttikaa läheistenne seurasta ja  siitä lämpimästä fiiliksestä mitä kynttilät, kauniin tunnelmalliset valot ja hyvä ruoka saavat teissä aikaan. Älkää kiirehtikö mihinkään ja lukekaa hyvää kirjaa sohvan nurkassa glögimuki ja suklaarasia vieressänne. Nyt on nimittäin joulu ja millään muulla ei ole mitään väliä paitsi sillä, että otatte kaiken irti siitä, että nyt ei tarvitse tehdä mitään!<3 Halaukset teille jokaiselle!<3 Joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastuu: *Nelly: NLY Trend kengät 13,95€/pari täältä ja mahtavia juttuja heidän alepuolellaan täällä. Kunnes ale aukeaa virallisesti, te pääsette sinne koodilla XENIA. *Evechic: Kaikki normaalihintaiset tuotteet 20%:n alella täällä. *Bubbleroom: Boomerangin tuotteet 50%:n alella koodilla XMAS24 täällä. sisältää mainoslinkin.