Xenia's day

Hyvän äidin mitta?

Teksti: Anna.fi

Jos teitä ei kiinnosta syvällisemmät pohdiskelut äitiydestä, nyt on hyvä aika skipata tää postaus. Mä halusin nimittäin hieman purkaa tuntojani aiheesta joka varmasti koskettaa hirveän montaa ihmistä ja vaikka tiedän tämän jakavan mielipiteitä, päätin silti ottaa härkää sarvista ja puhua siitä täällä. Mä olen nimittäin potenut huonoa omaatuntoa ja kokenut epävarmuutta siitä, ettenkö olisi paras äiti tyttärellemme. Tämä toki varmasti kuuluu tähän tunteiden kirjoon, mutta kirjoitanpa nyt hieman auki sitä mikä mieltäni on painanut. Parisen viikkoa sitten aina iltaisella aloin huomaamaan sitä kuinka maitomääräni on vähentynyt. Tyttö ei tuntunut olevan koskaan kylläinen syötän jälkeen vaan itkeskeli paljon ja välillä illat kuluivat useamman tunnin ajan kaavaa: yrittää syödä-mitään ei tipu-hermostuu-rauhoitellaan-uudestaan rinnalle-mitään ei tipu- raivostuu-jne. Mä murehdin tätä asiaa aivan valtavasti ja annoin tytön olla rinnalla niin paljon kun halusi. Hän ei vain ole sieltä kärsivällisimmästä päästä ja punnittuani häntä (omalla vaa’alla tosin eli ei kauhean tarkka) parin viikon välein ja huomattuani ettei paino ole juurikaan noussut otaksuin että minun tuottamani maito ei syystä tai toisesta riitä hänen tarpeisiinsa. Ostin ennen tytön syntymää meidän kaappiin pari korviketta varuiksi ja kokeilin eräänä iltana sekoittaa sitä tuohon säälittävään määrään mitä sain omista rinnoistani sen päivän aikana pumpattua. Ja voila. Ensimmäistä kertaa tyttö vaikutti tyytyväiseltä syötön jälkeen; ei kitissyt, ei pulautellut ja nukahti hyvin. Vaikka tämä olikin meille riemuvoitto niin on sanottava, että koin tässä totaalisen iskun äitiyttäni kohti. En tällä väitä ettäkö imetys olisi äitiyden mitta, en tosiaankaan. Tuntui vain pahalta, että tyttö ”valitsee” mieluummin pullon. No, tärkeintähän on kuitenkin että vauva on tyytyväinen ja kasvaa joten aloin antamaan aina iltaisella korviketta maidon lisänä. Tällä mentiinkin viikko kunnes huomasin että maito sen kun vähenee vaikka imetyskertoja oli niitäkin aika hyvin päivän mittaan. Eräänä päivänä en saanut tyttöä tyytyväiseksi lounaalla ja jouduin turvautumaan korvikkeeseen. Tällä tavoin mentiin pari päivää ja ehdin jo huokaista syvään ja tottua ajatukseen, että mennään sitten osittaisimetyksellä. P1010238 No, ilmeisesti kehoni on siitä eri mieltä. Vasen rintani ei tuota juuri ollenkaan maitoa, ja oikeani hiipuu koko ajan. Stressi tästä asiasta tuskin auttaa asiaa, nyt kun on sellainen ”ollako vai eikö olla”; imettääkö vai eikö imettää – fiilis ja tää epätietoisuus on aika raastavaa. Juttelin asiasta äitini kanssa ja hän tyynnytteli mua että melkein kolmekin kuukautta imetystä on oikein hyvä ja kuten sanottu, imetys ei äitiä tee. Niinpä mä luulen, että täällä mennään kohta täysin korvikkeilla, ilmeisesti tämän neitokaisen temperamentti ei riitä siihen, että multa ei sitä maitoa enää virtaa vuolaimenaan kuten alussa. Vauvoja on moneen lähtöön. Mä halusin päästä purkamaan tuntojani koska kuten alussa sanoin, mulla on huono omatunto. Eilen nimittäin imetin tyttöä ja sitten hän sai kauheat raivarit sen jälkeen ja pulautteli melkein kaiken ulos. Koin jotenkin pahaa mieltä siitä, että vaikka yritän ”tehdä oikein”, lopputulos ei silti ole hyvä. Kaipa tää imetyshypetys mikä tässä maailmassa vallitsee on mennyt muhunkin jotenkin niin syvälle vaikken itse tuomitsekaan niitä jotka eivät halua/pysty imettämään. Sitä aina puhutaan vaan niistä sen hyvistä puolista, mutta mitäs sitten jos ei se ei syystä tai toisesta onnistukaan? Tosin, itsekin korvikettakin vauvana juoneena voin sanoa, että ihan hyvin tässä ollaan kuitenkin terveenä eletty. P1010229 Yksi asia tosin ärsyttää aivan valtavasti. Ainakin mun osalta se jahkailu ja väkisin yrittäminen aiheuttaa paljon enemmän stressiä kuin se, että siirtyisin korvikkeeseen. Tyttäremme isä sanoi mulle eilen, että aletaan vain antamaan korviketta, selkeästi kun tää epätietoisuus häiritsee todella paljon ja onhan se äidin stressittömyyskin aika tärkeä asia näin pikkuvauva-aikana. Näissä tilanteissa vaan kuulee valitettavan usein sitä, että ”annat sen vauvan vaan olla rinnalla 24 h, kyllä se maito sieltä alkaa tulemaan” ja samalla unohdetaan se, että tällainen tilanne voi olla aika painostavaa uudelle äidille ja saada hänet vielä stressaantuneemmaksi tilanteesta. Mä oon sitä mieltä, että jos voi ja haluaa, niin miksei imettäisi. Onhan tuo sitäpaitsi paljon halvempikin vaihtoehto. Mutta jos ei se syystä tai toisesta onnistu, niin sitten vaan korviketta peliin. Tärkeintä on kuitenkin vauvan hyvä vointi ja tyytyväinen ja iloinen mieli!<3 Meillä nyt vedetty viisi viimeistä ateriaa pelkkää korviketta ja tyttö on tyytyväisempi kuin koskaan. Hah, maitoallergia siis tuskin oli kyseessä mutta joku siinä maidossani häntä herkistää vaikka ruokavalioni  viimeiset pari kuukautta aika riisuttu olikin. Lisäksi neitokainen on kasvanut selkeästi viimeisen viikon aikana, sekös vasta tätä äitiä ilostuttaakin. Tällainen tarina täällä. Melkein kolme kuukautta imetystä takana ja kieltämättä hieman haikea olo siitä ettei sitä tulee enää todennäköisesti montaa hetkeä jatkumaan. Toisaalta helpottunut olo siitä, että nyt ainakin näkee toisen tyytyväisenä ja ei tarvitse murehtia oman maidon riittävyyttä. Edelleen syötän häntä samalla tuolilla ja pidän niitä hetkiä ”me hetkinä”. Tosin kivaa on tässä se, että isäkin pääsee syöttämään tytärtämme ja viettämään laatuaikaa hänen kanssaan. 🙂 Yksi asia mikä minut on yllättänyt tässä uudessa roolissani on se kuinka paljon sitä voikaan kokea välillä näitä ”olen huono äiti”-fiiliksiä milloin mistäkin. Jos vauva on itkuinen; ”miksi menin syömään sen omenan?”, jos vauva ei nukahda; ”miksen yrittänyt sinnikkäämmin laittaa päiväunille?”, jos itkee nälkää; ”miksen herännyt ruokkimaan jo aikaisemmin?”. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaipa sitä on opittava se, että hyvä äiti ei ole yhtä kuin täydellinen robotti joka tekee kaiken ”oikein ja juuri oikeaan aikaan”. Ehkä se mitataan siellä tunnetasolla; siten että tekisi toisen vuoksi mitä tahansa ja on aina siinä kun toinen tarvitsee. Ja siinä mielessä voin sanoa olevani paras äiti tyttärellemme; tekisin tuon pienen olennon vuoksi mitä hyvänsä, rakastanhan häntä enemmän kuin mitään koko maailmassa!<3 Ihan hyvä muistuttaa itseään aina välillä näistäkin jutuista, mutta hassua tosiaan miten sitä kokee tällaisia fiiliksiä ja mitä olen äitikavereitteni kanssa jutellut, en tosiaan ole ainoa.  Kertokaas vähän teidän fiiliksistä äitiyden alkumetreillä, tunnistatteko itsenne näistä mun tuntemuksista? Hassua mutta tämän tekstin kirjoitettuani mulla itselläni on paljon selkeämpi olo ja hyvin positiivinen fiilis; pienen kolahduksen koki itsetuntoni kun ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta minä en ole tässä se ketä pitää ”miellyttää”. Hyvä oppia tosiaan jo tässä alkuvaiheessa, että vaikka suunnitelmia kaiken suhteen on aina hyvä olla, ikinä ei kannata laskea täysin 100%:sesti niiden varaan vaan oltava myös avoin sille, että välillä ei mene niinkuin Strömsössä! 🙂 Mukavaa maanantaita teille kaikille! 🙂

Lue myös

X