IMG_7272

Hiihtoloma tuli ja meni ja tänään palattiin arkeen muutamaksi päiväksi ennen perjantaina koittavaa viikon lomamatkaamme. Meillä oli todella hauska viikko vaikka tulikin todettua, ettei tämän ikäisen kanssa kotona ollessa ehdi keskittyä juuri mitenkään mihinkään muuhun. Viittaan siis tällä opintoihin tai töihin, joista osaa yrittää tehdä siinä vaiheessa, jos tyttö päättää, että juuri sinä päivänä olisi kiva nukkua edes hieman kunnolliset päikkärit.
Viikon aikana tuli hiihdettyä, pulkkailtua, maalailtua vesiväreillä ja sormiväreillä, nähtyä mummua, vaaria, useampaa tätiä ja tytön omia kavereita. Oikein onnistunut ja sisältörikas viikko takana päin. Tänä aamuna päiväkotiin mennessä tyttö alkoi höpöttelemään jotain helikoptereista ja siitä kuinka on menossa kyytiin. Ehdin siinä korjaamaan sanan lentokoneeseen muutaman kerran kunnes ajattelin että mitäpä sillä väliä, mielikuvitus se siinä vain kukoistaa! <3
Eilen meille tuli tytön tuttu lapsenvahti hakemaan huonekaluja vauvan juttujen tieltä pois ja ensimmäiset asiat mitä tytön suusta kuului oli ”mamman mahassa on vauva”. Nyt vaikuttaa siltä, että hän on todella innoissaan asiasta, toivotaan että jatkuu ainakin osittain ihan koko ajan. As if..
Nyt viime viikon aikana sain myös nauttia ensimmäisiä kertoja siitä kun tyttö halusi olla kuin mamma. Mä pidän tukkaa usein nutturalla kun olen kotona ja tein sit tytölle pyynnöstä samanlaisen.  Voi luoja sitä onnen määrää kun hän huomasi että omakin tukka on jo tarpeeksi pitkä tähän hiustyyliin!<3 Sen jälkeen ei sit loman aikana muuta piirreltykään kuin erittäin abstrakteja kuvia joko mamman tai tytön omista hiuksista.<3
Täällä pitäisi alkaa kirjoittelemaan listoja siitä mitä kaikkea pakata mukaan. Mä olen vähän sellainen lista-ihminen, jolle hyvin laadittu pakkauslista on kaiken a ja o, ja etenkin jos sitä on tehnyt pikkuhiljaa aina jonkun ei niin tavanomaisen jutun osuessa silmiin. Eilen kävin hakemassa apteekista vähän maitohappobakteereita ja hiilitabletteja yms ja tänään pitäisi ottaa selvää kaikista tarpeellisista numeroista vakuutuksiin liittyen jos tarvitsee vaikka terveydenhoitoa loman aikana. Mä uskon siihen että jos varaudun kaikkeen, mitään ei tapahdu, mutta jos unohdan vaikka Panadolin kotiin, tytölle tulisi varmaan ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kuume. Eikös se yleensä mene kaikessa niin?
Tänään mulla on duunijuttuja Helsingissä ja sit takaisin kotiin tekemään lisää hommia. Jos teillä on jotain postaustoiveita mielessä niin antakaa palaa, ajattelin tehdä nimittäin kaiken etukäteen ensi viikolle ja jättää koneen kotiin. Tekee ihan hyvää tällaiselle netissä päivät pitkät töitä tekevälle ja opintojakin koneella suorittavalle.
Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa teille kaikille!

X