elämä

Ikäkriiseistä

25.10.2018 Teksti: Xenia

Mä en ole ennen oikeastaan sisäistänyt sitä mitä ikäkriisillä tarkoitetaan, sillä olen aina nähnyt ne vain sellaisina kausina, jolloin yhtäkkiä tehdään valtava muutos johonkin suuntaan: ostetaan uusi nuorekas auto, aletaan liikkumaan ihan eri tavalla kuin ennen tai muuta vastaavaa konkreettista.

Jotenkin olin pitkään ulkoistanut itseni tällaisesta toiminnasta, kunnes tajusin, että kyllähän minäkin elän vähän kuin ikäkriisiä. Ajattelin vuoden alussa uusia opintoja suunnittellessa, että nyt tai ei koskaan ja muutenkin, on yhtäkkiä tajunnut sen, ettei se elämä ole ikuista ja siitä asioiden pitkällä tulevaisuudessa tapahtuvasta suunnittelusta on ryhdyttävä tositoimiin.

Olen hoksannut itsestäni usein sen, että lupaan itselleni toteuttaa jotain sitten kun. Tämä ”sitten kun”- ajattelu on kuitenkin todella nujertavaa. Sillä vähättelee sitä nykyistä hetkeä ja tilannetta ja sysää myös vastuuta pois itseltään. Se mitä mun kolmen kympin kriiseily on tuonnut tullessaan on ehkä se, että me piruvie oikeasti ollaan oman onnemme seppiä. Jos on huono olla, kukaan ei tule sitä muuttamaan, vaan kaikki toiminta lähtee vaan ja ainoastaan meistä.

Niin. Kolme kymppiä. Miten ihmeessä mä olen jo niin vanha, että olisin joskus ajatellut minun ikäistäni jo ihan oikeasti vanhaksi. Yksi päivä peiliä tuijotellessa kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota myös otsan juonteisiin, jotka ovat yhtäkkiä jotenkin tosi paljon selkeemmät kuin ennen. Meinasin jo siinä hetkessä lähteä ryppyvoideostoksille, mutta himmasin sit itseäni ja toistelin, että ne kuuluvat asiaan. Mutta silti. Milloin ne siihen ilmestyi?

PA190029

Tuntuu, että viimeiset vuodet ovat vähän niinkuin unta. Kaikki on mennyt näin jälkikäteen ajateltuna tosi smoothisti, vaikka mukaan onkin mahtunut myös huolta ja stressiä. Sellaista se elämä kuitenkin on. Pääpiirteissään aivan ihanaa, mutta ei täydellistä.

Se, mitä olen pohtinut usein on se valtava ajatusmaailman muutos. Ehkä nyt suurimpana se, etten enää ikinä ajattele vain itseäni. Itseasiassa tämä uusi kouluttautuminen onkin varmaan itsekkäin teko, jonka olen tehnyt moneen vuoteen. Se on kuitenkin vain minua varten, siinä missä kaikkea muuta teen myös perheelle. On kuitenkin jotenkin lähes utopistista ajatella, että oli aika kun me oltiin vaan me kaksi – ja saatoimme tehdä mitä vain milloin vain. Omalla kohdalla lapset ovat kyllä antaneet enemmän kuin ottaneet, mutta ymmärrän myös heitä, jotka arvostavat tuota vapautta niin paljon, etteivät omia lapsia halua. Tai mikä tahansa syy siinä on taustalla, niin kunnioitan sitä.

Mustavalkoinen ajattelu onkin kadonnut iän myötä kuin tuhka tuuleen. Olen ymmärtänyt sen kuinka rikastuttavaa on kun me ollaan kaikki erilaisia. Itseään ei pidä vertailla muihin, sillä sen kautta ei löydä tyytyväisyyttä itseensä. Päinvastoin se vie arvoa siltä ketä me olemme ja miksi me olemme niin hyviä tyyppejä.

PA190036

mekko: Make Way (tämä)

saappaat: Stuart Weitzman (Highland)

Elämä on yhtä pitkää itsensä psyykkaamisen tietä. On jotenkin hassua muistella lapsuutta, kun ei varmaan kertaakaan käynyt mielessä tällaiset itsensä tutkiskelut. Sitä oli joko hyvä olla tai huono olla, mutta thats it. Mä olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että haluan voida hyvin ja olla onnellinen ja tyytyväinen. Ja tästä syystä huonon olotilan alla oikein etsimällä etsin ratkaisuja siihen, miten voisin taas hyvin. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa, aivan kuten elämä ylipäänsä.

Jännä nähdä, mitäköhän seuraava vuosikymmen tuo tullessaan tai että missä me ollaan kymmenen vuoden päästä. Ryppyjä on varmasti enemmän, mutta muu jäänee elämän käsiin!<3

Nyt nautin täysillä näistä kahdesta viimeisestä kuukaudesta kaksikymppisenä. Ja mikä parasta, pyöreät synttärit ovat täydellinen tekosyy lähteä isolla ystäväporukalla viettämään viikonloppua yhdessä!<3 Riikan reissua odotellessa!<3

Kommentit (6)

Olen Helsinki Design Schoolissa! 🙂 Ja kyllä, omakustanteinen koulu kyseessä! 🙂

Itsellä alkaa ikäkriisi myös nostaa vähitellen päätään. Täytin nyt syksyllä 29 vuotta, ja seuraavana onkin tulossa se ”tosi vanhalta” kuulostava 30. Aika tuntuu kyllä menevän aina vain nopeammin. Tuntuu, ettei esimerkiksi opiskelujen aloittamisesta 18-19 -vuotiaana ole kuin hetki, vaikka siitäkin on jo 10 vuotta!

30-vuotiaana pitäisi varmaan olla jo aikuinen. Helposti tulee sellainen oletus, että siinä vaiheessa pitäisi olla jo saavutettu elämässä kaikenlaista, vaikkei se tietysti oikeasti niin olekaan. Itselläni ei ole lapsia, joten takaraivossa on toisaalta pieni ahdistus siitä, kuinka hedelmällisyys alkaa oikeasti laskea 30 ikävuoden jälkeen. Työni on sen verran aikaa vievää, ja toisaalta joudun myös välillä muuttamaan työn vuoksi, joten raskausyritykselle ihanteellista ajankohtaa ei oikein ole. Luulen, että monella voi olla sama tilanne tässä urakeskeisessä nykymaailmassa. Onneksi ainakin sinä olet osoittanut, että ei ole pakko hankkia ensin sitä unelmien uraa ja vasta sitten lapsia 🙂

Kiitos kivasta ja positiivisesta blogistasi.

Tämä kysymys ei tällä kertaa liity postauksen aiheeseen, mutta olen huomannut, että olet viime aikoina päivitellyt Baby bearia harvakseltaan. Osaatko sanoa, mikä sen blogin tulevaisuus on? Keskitytkö vain hetkellisesti yhteen blogiin, lastenhoitoon ja opintoihisi, vai onko Baby bear mahdollisesti jo tulossa tiensä päähän?

Täysin samanlaisia ajatuksia ollut mullakin näin kolmenkympin kynnyksellä! Rypyt huomattu naamassa ja samoja hetkessäelämisen asioita pohdittu.. sekä myös tuota ”oman ajan menetystä” lasten myötä.. oon kans nimennyt nämä ajatukset omalla kohdallani jonkin sortin 30n kriisiksi. Sulla on huippu blogi😊

Mitä tuotteita sulla on pohjameikissä näissä kuvissa? <3

Hei mä haluaisin kuulla siitä sun opiskelusta lisää, haitko siis johonkin kouluun, minne? vai onko se omakustanteinen?

Olen Helsinki Design Schoolissa! 🙂 Ja kyllä, omakustanteinen koulu kyseessä! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *