elämä

Ikäkriiseistä

25.10.2018 Teksti: Xenia

Mä en ole ennen oikeastaan sisäistänyt sitä mitä ikäkriisillä tarkoitetaan, sillä olen aina nähnyt ne vain sellaisina kausina, jolloin yhtäkkiä tehdään valtava muutos johonkin suuntaan: ostetaan uusi nuorekas auto, aletaan liikkumaan ihan eri tavalla kuin ennen tai muuta vastaavaa konkreettista.

Jotenkin olin pitkään ulkoistanut itseni tällaisesta toiminnasta, kunnes tajusin, että kyllähän minäkin elän vähän kuin ikäkriisiä. Ajattelin vuoden alussa uusia opintoja suunnittellessa, että nyt tai ei koskaan ja muutenkin, on yhtäkkiä tajunnut sen, ettei se elämä ole ikuista ja siitä asioiden pitkällä tulevaisuudessa tapahtuvasta suunnittelusta on ryhdyttävä tositoimiin.

Olen hoksannut itsestäni usein sen, että lupaan itselleni toteuttaa jotain sitten kun. Tämä ”sitten kun”- ajattelu on kuitenkin todella nujertavaa. Sillä vähättelee sitä nykyistä hetkeä ja tilannetta ja sysää myös vastuuta pois itseltään. Se mitä mun kolmen kympin kriiseily on tuonnut tullessaan on ehkä se, että me piruvie oikeasti ollaan oman onnemme seppiä. Jos on huono olla, kukaan ei tule sitä muuttamaan, vaan kaikki toiminta lähtee vaan ja ainoastaan meistä.

Niin. Kolme kymppiä. Miten ihmeessä mä olen jo niin vanha, että olisin joskus ajatellut minun ikäistäni jo ihan oikeasti vanhaksi. Yksi päivä peiliä tuijotellessa kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota myös otsan juonteisiin, jotka ovat yhtäkkiä jotenkin tosi paljon selkeemmät kuin ennen. Meinasin jo siinä hetkessä lähteä ryppyvoideostoksille, mutta himmasin sit itseäni ja toistelin, että ne kuuluvat asiaan. Mutta silti. Milloin ne siihen ilmestyi?

PA190029

Tuntuu, että viimeiset vuodet ovat vähän niinkuin unta. Kaikki on mennyt näin jälkikäteen ajateltuna tosi smoothisti, vaikka mukaan onkin mahtunut myös huolta ja stressiä. Sellaista se elämä kuitenkin on. Pääpiirteissään aivan ihanaa, mutta ei täydellistä.

Se, mitä olen pohtinut usein on se valtava ajatusmaailman muutos. Ehkä nyt suurimpana se, etten enää ikinä ajattele vain itseäni. Itseasiassa tämä uusi kouluttautuminen onkin varmaan itsekkäin teko, jonka olen tehnyt moneen vuoteen. Se on kuitenkin vain minua varten, siinä missä kaikkea muuta teen myös perheelle. On kuitenkin jotenkin lähes utopistista ajatella, että oli aika kun me oltiin vaan me kaksi – ja saatoimme tehdä mitä vain milloin vain. Omalla kohdalla lapset ovat kyllä antaneet enemmän kuin ottaneet, mutta ymmärrän myös heitä, jotka arvostavat tuota vapautta niin paljon, etteivät omia lapsia halua. Tai mikä tahansa syy siinä on taustalla, niin kunnioitan sitä.

Mustavalkoinen ajattelu onkin kadonnut iän myötä kuin tuhka tuuleen. Olen ymmärtänyt sen kuinka rikastuttavaa on kun me ollaan kaikki erilaisia. Itseään ei pidä vertailla muihin, sillä sen kautta ei löydä tyytyväisyyttä itseensä. Päinvastoin se vie arvoa siltä ketä me olemme ja miksi me olemme niin hyviä tyyppejä.

PA190036

mekko: Make Way (tämä)

saappaat: Stuart Weitzman (Highland)

Elämä on yhtä pitkää itsensä psyykkaamisen tietä. On jotenkin hassua muistella lapsuutta, kun ei varmaan kertaakaan käynyt mielessä tällaiset itsensä tutkiskelut. Sitä oli joko hyvä olla tai huono olla, mutta thats it. Mä olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että haluan voida hyvin ja olla onnellinen ja tyytyväinen. Ja tästä syystä huonon olotilan alla oikein etsimällä etsin ratkaisuja siihen, miten voisin taas hyvin. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa, aivan kuten elämä ylipäänsä.

Jännä nähdä, mitäköhän seuraava vuosikymmen tuo tullessaan tai että missä me ollaan kymmenen vuoden päästä. Ryppyjä on varmasti enemmän, mutta muu jäänee elämän käsiin!<3

Nyt nautin täysillä näistä kahdesta viimeisestä kuukaudesta kaksikymppisenä. Ja mikä parasta, pyöreät synttärit ovat täydellinen tekosyy lähteä isolla ystäväporukalla viettämään viikonloppua yhdessä!<3 Riikan reissua odotellessa!<3