Instagram / ruoka

Kanaa ja kasviksia
- Paistettua kanaa
- Pinaattia
- Paprikaa
- Avokadoa
- Saksanpähkinää
- Pannulla käynyttä kesäkurpitsaa
Tämä on hyvä lounasvaihtoehto, jonka voi tehdä myös mukaan töihin tai mihin tahansa. Edellisen päivän kanaa suikaleina ja sit kasviksia ja vapaavalintaisia pähkinöitä.
Kanaa parmankinkkuun käärittynä ja vihanneksia
- Kanaa
- Parsakaalia
- Rucolaa
- Avokadoa
- Miniluulutomaatteja
- Porkkanaa
- Ruusukaalia
- Pellavansiemeniä
Kanan sisäfileen tein jo edellisenä iltana. Halkaisin sen, laitoin sisälle pinaattia ja vähän fetaa ja sit kiersin sen ympäri yhden parmankinkkuviipaleen. Uuniin 180 asteeseen noin 25-30 minuutiksi ja voila. Tosi hyvää! Lounaalle lähti mukaan myös ylijääneet kasvikset ja siihen päälle sit vielä lisää tuoreita kasviksia. En ikinä halua heittää ruokaa roskiin ja yritän aina parhaani mukaan saada kaiken käytettyä, ihan kuten varmasti suurin osa ihmisistä!
Pinaatti-banaanipannarit
- Puolikas banaani
- Iso kourallinen pinaattia
- Kaksi kananmunaa (vain yksi keltuainen)
- Pieni tl psyllium jauhetta
- Paljon kanelia
- Pieni loraus mantelimaitoa
- Paistamiseen kookosöljyä
- päälle pähkinävoita, kookoshiutaleita, marjoja jne.
Kaikki ainekset kookosöljyä lukuunottamatta kulhoon ja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Pannu lämpenemään keskilämmölle (meillä maximi on 14 ja mä paistan ensimmäisen 7:lla ja toisen 6:lla) kookosöljyn kanssa, jonka annetaan sulaa ennen kuin taikinta laitetaan pannulle. Jos haluaa että pannari ei mene rikki, kannattaa odottaa melko kärsivällisenä, ennen kuin sitä lähtee kääntämään!
Paistettu kala ja bataatti-sipulimuusi
- Ahvenfileitä
- 1/3 bataatti (yksi annos siis)
- 1 sipuli
- kurkumaa
- cayennepippuria
- mustapippuria
- suolaa
- parsakaalia
- kukkakaalia
- ruusukaalia
Bataatit lohkoiksi ja kiehumaan sipulin kanssa. Kun ovat kiehuneet, poista ylimääräinen vesi ja muussa sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi, mä en yleensä siis lisää mitään muuta nestettä enää tässä vaiheessa. Mausteeksi cayennepippuria, kurkumaa, mustapippuria ja suolaa. Lisukkeena pannulla paistettua ahvenfilettä, joka on maustettu suolalla, pippurilla ja kurkumalla ja tietenkin paljon kasviksia.
Herkullista tiistain jatkoa teille kaikille!
Kommentit
PIstän eteenpäin! 🙂
Kommentit
Hyvännäkösiä ruokia! Syötkö noiden lisäksi mitään hiilaria aterioilla? Itse kärsin tällä hetkellä hormoniongelmista pillereiden jälkeen,tai ilmeisesti rasvaprosenttini on liian alhainen käynnistämään omaa kiertoa. En ole mikään himoliikkuja,mutta syön hyvin terveellisesti. Olen aina tiennyt syöväni niukasti hiilihydraatteja,mutta en tiennyt kuinka vähän! Syön aamuisin puuron,paljon kasviksia,hedelmiä,päivällisellä pastaa,riisiä tms. Ja siitä huolimatta hiilareita kertyi päivän aikana melko vähän. Olen lukenut Kaisa Jaakkolan kirjaa ja luin,että aivot itsessään vaativat jo 100g hiilareita päivässä! Toivon,että hiilihydraattien lisäys laittaisi nyt buustin hormonitoiminnalle samoin kun on tehnyt aineenvaihdunnalle 😀 Suosittelen sellaista kuin sulamo.fi,sen saa käyttöön 5 eurolla kuukaudeksi ja sinne voi syöttää päivän ruuuat,jonka jälkeen näkee toki kalorimäärän mutta myös makrojakauman sekä päivän aikana kertyneiden vitamiinien ja hivenaineiden määrän,tosi mielenkiintoista! Kannattaa käydä tsekkaamassa jos kiinnostaa 🙂
Aika usein näkkäriä ja sit quinoaa, tummaa riisiä, kauraryynejä jne! 🙂
Hei! Aina kun yritän puhelimella lukea jotain juttua missä on niitä mainontavideoita nii se lähtee automaattisesti pyörimään eikä sitä saa painettua pois tai keskeyttää. Se häiritsee todella paljon enkä pysty ikinä juttuja lukemaan loppuu, näen siis aina vaan alkupään jutut. Et varmaa itse pysty tekemään asialle mitäään mutta jos siinyä voisi antaa palautetta.
PIstän eteenpäin! 🙂