Itsevarmuus

Monet ovat varmasti huomanneet, että tällä hetkellä mulla on meneillään kunnon treenikausi, joka liittyy siihen perinteiseen: ”nää housut kiristää” fiilikseen, joka saattaa usein iskeä lomien ja muiden kinkereiden jälkeen. Sitten treenataan hemmetin lujaa, että on taas hyvä fiilis omassa kropassa. Mietiskelin tässä hieman naisen ajattelumaailmaa ja sitä, miten se liittyykään tähän kesäkunto hypetykseen..

Mä olen oikein perinteinen nainen siinä mielessä, että huonona päivänä mun vartalo ottaa aivoon aivan todella paljon: veikkaanpa, että aika monella se on näin. Jokaisella meillä on ne omat inhokkikohtamme, joita vain yritämme taikoa pois, vaikka aika paljon helpompaa olisi vain hyväksyä ne.


Mä valitin tässä yksi päivä herkkusyöpöttelyn jälkeen J:lle, että kunpa saisin takaisin sen aineenvaihdunnan, joka mulla oli 15vuotiaana. Söin silloin elääkseeni karkkia, eikä näkynyt missään. Nyt riittää, että tuijotan kaupassa vähän liian kauan karkkia, niin johan tuntuu olo turvonneelta. 😀 No, ei, ymmärrätte varmasti pointtini. Mutta siis, J kysyi siinä vaiheessa, että miksi mä haluaisin muuttaa jotain itsessäni, ja mä en oikeastaan tiennyt vastausta. Onko se yhteiskunnan malli iskostunut niin syvälle päähän, että järkiajattelukaan ei sitä poista?

Aloin pohtimaan sitä, miksi sitä kiinnittää aina huomiota vaan niihin omiin inhokkialueisiinsa (joita muut eivät noteeraa;D), mutta ei ollenkaan niihin hyviin puoliinsa. Uskallan väittää, että kukaan meistä ei ole täydellinen niiden kriteereiden edessä mitä nykymaailmassa ihmisvartalolle asetetaan. Mutta, miksemme voisi olla omissa silmissämme täydellisiä. Miksemme voisi ajatella, että minä olen täydellinen juuri tällaisena, sen sijaan, että käytämme valtavat määrät energiaa itsemme ja vartalomme soimaamiseen.

(haha, J juuri soitti, ja käskin tässä draivissa tuomaan mulle karkkia, pelkästään tämän kirjoittaminen saa mut ajatteleman asiaa eri tavalla. :D)

Mua rehellisesti sanottuna ottaa suuresti aivoon se, että olen kuluttanut elämästäni aivan liian suuren pätkän jonkin sortin dietillä, mulle se itsetyytymättömyys on ollut enemmän pääsääntö kuin poikkeus. Hassua sinänsä, tämän blogin myötä olen saanut itsevarmuutta ja sellaista tervettä hälläväliä asennetta, vaikka kuvittelin aluksi päinvastoin. Mun mielestä oli ihana kuulla tämä jo erään ihanan Porvoon ystäväni suusta, itse kun en sitä ole niinkään ajatellut.

Blogia aloittaessani pelkäsin todella paljon sitä, minkälaisen vastaanoton saisin ja sitä, että miten suhtautuisin nälviviin kommentteihin. Mulle keho oli todella arka paikka, ja mainintakin siitä sai mut todella surulliseksi. Enää mä en koe niin; tajusin tän siinä vaiheessa kun luin musta perustetun lihoamis-keskustelun, enkä osannut ottaa sitä itseeni. Koko pointtina on siis se, että loppupeleissä se kehonkuva kulkee ihan täysin oman itsevarmuuden kanssa. Kun on tyytyväinen itseensä, osaa ottaa oman itsensä aivan eri tavalla.

Elikkä, elämä on paljon helpompaa ja mukavampaa kun keskittyy niihin hyviin piirteisiin (omissa silmissä) huonojen piirteiden sijaan. Käytetään elämä oman itsemme arvostamiseen, eikä soimaamiseen!

Oletteko te tyytyväisiä itseenne, vai pääsekö huono päivä aina välillä yllättämään? keskustelua peliin!! 🙂