Yleinen

Jippijaijee

18.4.2012 Teksti: Anna.fi
Taakka nousi juuri harteilta kun sain veroilmoituksen ja pari muuta kauhean kivaa verojuttua hoidetuksi. Noi on just sellaisia juttuja, joita aina pyrkii välttämään mahdollisimman pitkälle, mutta sitten ne on vaan tuolla mielen perukoilla suurena mörkönä häiritsemässä. No, nyt voi sitten ottaa iisisti taas vähän aikaa, joten hyvä juttu sinänsä. 🙂

Unohdin näyttää mitä ostin tuossa taannoin Hennesin Home osastolta. Pesin vahingossa ihanat Hamptons logolla varustetut sohvatyynynpäälliset 60 asteessa (hups) ja niistä lähti värit lähes kokonaan. Niinpä päädyin näihin komboihin noiden tähtityynyjen rinnalle. 🙂

Tummansininen ja valkoinen pellavatyynyliina, jotka molemmat kustansi yhteensä vain 19,90, ei paha. 🙂 Tykkään ihan mielettömän paljon sinisen, punaisen ja valkoisen yhdistelmästä ja nykyisin huomaan kuinka sisustusmakuni menee aina vain vähemmän pelkistetympään päin. Tällä hetkellä mua innostaa suunnattoman paljon persialaiset matot, ja ollaankin ilmeisesti saamassa J:n veljeltä sellainen. Tuo ihanasti lämpöä olohuoneeseen! 🙂 Lisäksi olen totaalisen ihastunut kukkasiin ja kasveihin. Itseasiassa yksi juttu mitä ajattelin katsoa hullareilta oli älyttömän edullinen tulppaanikimppu, ja ne kun saisi johonkin kauniiseen aaltomaljakkoon. Oou, mä huomaan itsessäni aina vain lisää piirteitä, jotka olen ilmiselvästi perinyt mammalta. 😀

Nojoo, käväisin tuossa Nellyllä, ja katsokaa mikä ihana kamppiskuva bikineihin liittyen. Mä tykkään tosta ihan mielettömästi. (Taidankin tästä tehdä muutaman vatsalihaksen:D)

Oletteko te jo hommanneet bikineitä tulevaksi kesäksi? Noi Wonderlandit on aika kauniin malliset, itse kun olen täysin hurahtanut bandeau bikineihin ihan siitä syystä, että ei tule inhottavia rusketusraitoja. 🙂 Bikiniosaston löydätpi täältä.
Toinen kamppiskuva mihin kiinnitin huomiota on tämä seuraava; huomaatteko mikä mekko mallilla on päällään!! Nyt en malta odottaa, että saan omani käsiini, sen pitäisi saapua kuitenkin tällä viikolla. 😉 
Onko teillä jo kevään/kesän juhlamekot hommattuna? Tuon Onenessin mekon löydät tästä ja juhlamekko-osastolle pääsee täältä.
Nyt pitäisi alkaa tekemään sapuskaa, ajattelin jotain jauhelihakastikkeen ja fetasalaatin tapaista, nam! Myöhemmin luvassa päivän asua, kunhan nyt ensin tästä pääsen liikkeelle. 🙂
Ihanaa keskiviikon jatkoa! 🙂
sisältää mainoslinkin.