Xenia's day

Jouluinen koti ja antisosiaalinen olo

Teksti: Xenia

Nonni, tulihan se joulu meillekin. Ihan vielä en ole joulumusiikkia kuunnellut (hetkinen, miksipäs ei, ”laittaa bubblen soimaan”), mutta joulukuusi on nyt esillä hieman etuajassa lähinnä kamppanjakuvausten takia. En kyllä tätä pane mitenkään pahkakseni, myönnän!!

Jouluinen koti tarkoittaa minulle entistä enemmän sitä, että haluan myysata kotona. En tiedä liittyykö siihen, että yöunet ovat jääneet melko lyhyiksi lähiaikoina (terve vaan aikaiset aamut yöheräilyjen sijaan. Nyt siis niiden parantamisen kimpussa), mutta ihan suoraan sanottuna ei häiritse yhtään nämä tämän hetken rajoitukset. Toki fiilis saattaisi olla aika erilainen jos eläisin vaikkapa yksin, mutta kohdallani sitä hyvin harvoin tapahtuu. Päinvastoin saan haluamattani seuraa vessassa käydessäkin..

On ehkä vähän hassua, miten minä, joka aina laskin itseni sosiaaliseksi onkin nyt vanhemmalla iällä tajunnut sen, etten oikeasti ole hirveän sosiaalinen- etenkään jos olen väsynyt. Päinvastoin viihdyn ihan hurjan hyvin ihan itseksenikin ja nautin ihan vaan olla hiljaa. Toki tämä voi liittyä elämäntilanteeseekin. Ehkä minäkin jaksan sosialisoida enemmän kun nämä kiireisimmät vuodet ovat takanapäin, who knows.

Tällä hetkellä olen välillä (lue: 5 tunnin yöunien jälkeen) äärimmäisen huono osallistumaan keskusteluun jos ajatus takkuilee muutenkin – paitsi jos olen ihan vaan todella pienessä porukassa tai parhaimpien ystävien kanssa. Nauroin aina ennen sitä kuinka huono mä olen esim small talkissa. On jotenkin epämääräistä vastata kaikkeen vain fine vaikka olo olisi surkea ja kysyä perään vielä siitä, miten toinen voi tietäen vastauksen valmiiksi. Tottakai nämä ovat puhtaasti kulttuurieroja. Kyllä muuallakin varmasti keskustellaan ihan syvällisiä, mutta täällä Suomessa mentaliteetti taitaa olla se, että ei lämpimikseen mitään puhuta. Johtuukohan se tästä kun meitä suomalaisia pidetään usein niin hiljaisina ja syrjäänvetäytyvinä, vaikka kyseessä saattaa olla ihan puhtaasti se, että emme ole tottuneet juttelemaan karrikoidusti jonninjoutavia? Mitä mieltä te olette?

Ajoittaisesta väsymyksestä ja antisosiaalisesta fiiliksestä huolimatta täällä voidaan kyllä todella hyvin. Vaikka kiukkuisia päiviä sattuu itse kullekin, koen päivittäin suuria onnentunteita siitä mitä minulla on. Lapsien, perheen ja läheisten ystävien merkitystä ei voi liiaksi korostaa omassa elämässäni. Välillä ihan pysähdyn miettimään sitä, miten mua on lykästänyt näin suuresti. Tottakai asioita on sattunut ja on ollut pelottavia hetkiä ja ahdistuksen tunteita, mutta olen sen verran realisti, että ymmärrän sen, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Uskon, että meille kaikille tulee vaikeita hetkiä, joillekin aivan liikaakin, mutta niiden vastapainona sitten niitä kauniita hetkiä kun kaikki on vain hyvin. Siihen ei välttämättä vaadita mitään älyttömiä, vaan ihan vain joku pieni hetki. Yleensä siihen riittää halaus mieheltä tai lapsilta tai perheen pienimmän syvä kikatus ja nauru, joka pelastaa pahimmankin päivän. Oikeasti ei ole vauvan naurun voittanutta. <3

Ehkä tämä liittyykin siihen, mitä vähän aikaa sitten kirjoitin koronavuoden hyvistä puolista. Kun päältä riisutaan matkustus ja ulkona käyminen, osaa niitä hyvin arkisia hetkiä arvostaa entistä enemmän.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!<3 Miten te voitte, ihan oikeasti?

Lue myös

X