Xenia's day

Jouluisen lämpimiä yksityiskohtia

Teksti: Anna.fi

Mikä siinä onkaan, että en malta odottaa, että pääsen tänne teille kirjoittelemaan. Tuntuu, että muutamassa hetkessä on niin paljon lisää kerrottavaa ja niin suuresti asioita joista haluan puhua. Oli hauska saada keskustelua ja mielipiteitä tuohon edelliseen postaukseen, jotenkin mun mielestä tää kommunikointi täällä on parempaa kuin koskaan!! Tuntuu siltä, että mä en ole löytänyt omaa juttuani vain elämässä vaan myös bloggaajana. Tuntuu, että oon löytänyt oikean suhteen siinä mielessä mistä asioista kirjoittaa ja kuinka avoimesti. Kyllähän sitä tuli ennenkin kirjoitettua yksityisempiä asioita, mutta silloin olo oli jotenkin kauhean haavoittuva ja odotin vain aina sitä negaa, mitä aina hieman enemmän mielipiteitä sisältäviä postauksia kirjoittaessaan saa niskaansa. Nyt se omien fiilisten avaaminen ei ole enää poikkeus vaan pikemminkin pääsääntö ja nyt musta tuntuu hassulta, miten oon ottanut niin kauheasti stressiä siitä, mitä joku mun henkilökohtaisista ajatuksistani ajattelee. Samaahan sitä tapaa ihan arkipäivissäkin. Ihmisten välille syntyy kiistaa ja mielipide-eroja asioista, mutta blogissa tämä tapahtuu yleensä hieman isommassa mittakaavassa ja valitettavasti hieman epätasa-arvoisessa suhteessa. Keskustelu asioista on aina hyvää, mutta mitäs sitten kun toinen osapuoli kirjoittelee niitä omia mielipiteitään ja ainoa tuntomerkki on ip-osoite. Yleensä ne kritiikit tulee anonyymeiltä tai pahimmassa tapauksessa vielä useamman nimimerkin takaa, mutta samasta ip-osoitteesta. Tää romuttaa täysin koko sen idean mitä varten postaus on kirjoitettu. Koko se keskustelu tasa-arvoisten osapuolten kesken menee hukkaan kun siellä apinoidaan nimimerkin takaa ja surkeimmillaan se vie koko postauksen pointin. Usein sitä kuitenkin kirjoittaa postauksia silmällä pitäen (asiallista) keskustelua, mutta joillekin on vain muodostunut (erittäin huonoksi) tavaksi yrittää pilata se keskustelu muiltakin. Ennen tää piirre oli syy siihen, että rajoitin sitä mitä täällä kerroin. On niin paljon helpompaa kirjoittaa pinnallisista asioista, jolloin se kritiikki ei ulotu sinuun ihmisenä vaan johonkin täysin yhdentekevään asiaan. Samalla kun avaa suutaan ja ajatuksiaan sitä asettaa itsensä ja omat tuntemuksensa alttiiksi kaikella negatiiviselle (mutta ei rakentavalle) kritiikille, mutta kummasti sitä oppii olemaan välittämättä. Kyllä mä tiedän, että jossain vaiheessa raskautta tai äidiksi tulon jälkeen tuun samaan jotain negaa siitä, miten olen huono äiti tai vastaavaa. Mutta oon jo valmiiksi ajatellut sen niin, että hyvällä äidillä/ihmisellä ei tulisi mieleen kritisoida muita äitejä, varsinkaan kun sitä tilannetta ei voi kuitenkaan blogin perusteella sanoa tietävänsä täysin. En siis anna niiden vaikuttaa tähän mun hyvään fiilikseen, mitä kirjoittaminen mulle nykyisin tuottaa,  haluan nimittäin itsekin pitää blogia sinä hyvänmielen paikkana, jonka vuoksia alun alkaen tämän perustin!<3 P1010021 Mikä mut saa joulun alla hyvälle mielelle?? No, tällaiset suloiset koristeet kuten tämä ylläoleva, jonka laitoin ikkunalaudalle. Kiusasin S:ää ja sanoin, että tämä on kuin pienoisversio hänestä, sain pari murhaavaa katsetta sieltä osakseni!<3 😀 Mutta, kukaan ei voi väittää, etteikö tämä jouluinen pikkupossu ole maailman suloisin?  Mulle oljesta tehdyt joulukoristeet on yhtä kuin lapsuus ja siksi olinkin niin innoissani kun äiti halusi niitä tuttuja ja turvallisia, paljon muistoja sisältäviä koristeita mulle antaa!<3 P1010015 Jos mulla olisi joku motto joulukoristeiden suhteen olisi se: ” kynttilöitä tai jouluvaloja ei voi koskaan olla liikaa” . Tästä tulikin mieleen, että pitääkin viritellä ulkovalot tänä iltana. Huusin tästä S:lle, jonka vastaus oli vain: ”yes darling”. hahahaha. P1010012 Arvatkaa mitä, jostain syystä oltiin onnistuttu rikkomaan tuossa pöydän keskellä ollut vaasi, joten piti etsiä uusi koriste siihen. Tää kaunis lasinen kulho löytyi Porvoon vanhasta kaupungista, kuten myös sen alla oleva kaitaliina, jonka päissä on sama teksti kuin tuossa allaolevassa tyynyssä. 🙂 Arvatkaa kuinka monta kertaa oon laulanut tuota jo täällä kotona. Tulevat naapurit saa kyllä kerrassaan ihmeteltävää, että mitä sekopäitä tuolla asuu kun välillä on hiirenhiljaista ja sit kaksi ihmistä laulaa yhtäkkiä joululauluja. :DDD ”Lapsi on terve kun se leikkii, sairas kun se ei osaa lopettaa”- sanonta osuu meihin välillä aika hyvin… P1010010 Kynttilöitä on paljon, mutta ei koskaan liikaa, se on selvä! Mä tykkään noista kivi-tuikuista ihan älyttömästi ja aion ehdottomasti jatkaa niiden keräämistä tulevaisuudessakin. Mä olin taas vaihteeksi kauhean ylpeänä kun S:n äiti ja veli pitävät suomalaisesta muotoilusta, mun mielestä kun se on aivan tavattoman kaunista! 🙂 P1010009 Mun lempikoriste on ehdottomasti tämä allanäkyvä kynttilätarjotin, joka kustansi muistaakseni huimat 7,95 euroa Ikeasta. Siihen päälle muutama erilainen kynttilänjalka ja erimallisia kynttilöitä niin johan on kaunis kokonaisuus! Mä oon muuten huomannut nyt tässä kookkaampia kynttilöitä polttaessani, että hinnalla tosiaan on merkitystä kynttilöiden osalta. Edullisemmat palaa epätaisesti ja valuen ja jo pari euroa kalliimmat palavat kauniimmin, tasaisemmin, mutta myös pidempään.. P1010003 Tässä nyt ei ole vielä edes kaikki jouluiset tai talviset koristeemme, vaan vasta muutama lämpimän fiiliksen herättäjä.  Mä suunnittelen täällä jo kovaa vauhtia sitä, miten koristellaan kuusi, mutta onneksi meille muuttaakin sitä ennen vielä pikkuvipeltäjä, joten aika menee varmasti nopeasti kunhan nyt ensiksi päästään tuonne itsenäisyyspäivään, jolloin ajellaan sitä hakemaan kotiin!<3 Siinä missä yleensä katsotaan linnanjuhlia, me toljotetaan kilvan pikkupalleroa!<3 Kohta ajateltiin mennä kävelylenkille ennen lounasta ja sitten lisää töitä ja viikon ruokaostosten tekoa. Tää systeemi muuten toimii meillä todella hyvin, tulee mietittyä paljon tarkemmin sitä, mitä viikon aikana tarvii eikä ostettua joka päivä kauheeta määrää ruokaa, joista osa sit joutuu roskiin. Mulle tulee jotenkin kauhean hyvä mieli kun näen, että jääkaappi on melkein tyhjä, mutta sitten saa loihdittua vielä yhden hyvän aterian ennen kauppaanmenoa. Säälittävää, mutta totta!!:D Nyt toivottelen teille mukavaa ja aurinkoista torstaita, nautitaan näistä hetkistä ennen kuin pakkanen valtaa koko maan seuraaviksi kuukausiksi!!<3

Lue myös

X