Yleinen

Jouluisia fiiliksiä

25.12.2013 Teksti: Anna.fi

Joulun fiiliksestä kertoo kuvat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässäpä kameran saldoa eiliseltä! 🙂 P1010050 P1010051 P1010053 P1010055 P1010058 P1010061 P1010063 P1010071 P1010074 P1010077 Pakko muuten kirjata tähän saman tien tää jälkkärin resepti, jonka löysin täältä. Herkullista kerta kaikkiaan, söin äsken vähän lisää! 😉

Piparkakkujäädyke

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

200g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

100g valkosuklaata rouhettuna

n.5 kappaletta (mä laitoin 7) perinteisiä piparkakkuja karkeaksi rouhittuna

*Ensin vaahdotin vaniljakastikkeen vispilällä ja vispasin joukkoon myös tuorejuuston. Sen jälkeen lisäsin vaahtoon sokerin ja raastinraudalla rouhitun valkosuklaan. Lopuksi murensin piparkakkuja käsin ja sekoitin ne taikinaan, jonka kaadoin jäädykevuokaan. Sen jälkeen vaan pakastimeen päiväksi ja noin puoli tuntia ennen nauttimista otin sen ulos pakastimesta. Maailman helpoin tehdä, mutta niin hyvää! Suosittelen kokeilemaan! 🙂

Meidän joulupöydästä löytyi tämän jälkkärin lisäksi kinkkua, kastiketta, porkkana-, peruna- ja lanttulaatikkoa, punajuurivuokaa, herneitä ja perinteistä joululimppua. Oltiin kaikki niin ähkyjä pelkän pääruuan jäljiltä, että vedettiin saman tien kahvit napaan ja syötiin jälkkäriä vasta parin tunnin päästä. Jouluruoka on sen verran raskasta, että pienemmästäkin määrästä tulee aika ”täysi” olo. 😀

Tänään joulun vietto jatkuu rennoissa merkeissä. Ollaan katsottu telkkaria, leikitty Maxin kanssa ja jossain vaiheessa mennään kävelylle ja otetaan mukaan mun S:lle joululahjaksi ostamat  kuppitermarit lämpimän juoman kera. Mä olin muuten ilmeisesti ollut tosi kiltti tyttö, sain nimittäin aivan ihania lahjoja läheisiltäni, kerron niistä sit huomenna!<3 Tänään iltapäivästä syödään taas meillä tällä kertaa isäni ja tämän naisystävän kanssa. Mä teen uunilohta ja salaattia, tarkoituksena siis syödä vähän ”paremmin sulavaa” ruokaa tänään! 🙂 Mä teen pääruuan ja lisukkeet ja sit isä tuo alkupalan ja jälkkärin. Musta on tosi kiva kun ollaan jaettu nää hommat tälleen, niin kaikki tuo oman kortensa kekoon eikä kellekään jää kaikki homma ihan yksin. 🙂

Puhuttiin muuten eilen, että tällaisia kunnon illalliskutsuja järjestettäessä vasta alkaa huomaamaan miten vähän niitä astioita meillä onkaan. Meiltäkin uupuu täysin kaikki tarjoiluastiat, joille ruuan voi laittaa esillepanoa varten. Pitää alkaa niitä jossain vaiheessa keräilemään, onhan sitä kuitenkin kiva pystyä tarjoamaan ruokaa kodissa ilman, että äitin pitää aina lainata omia astioitaan! 🙂

Nyt jatkan yksin kotona 2:sen katsomista, tää on niin klassinen jouluelokuva, että ei mitään rajaa. Mä haluisin vielä nähdä sen 101 dalmatiaista, joka on näkynyt jossain mainoksessa. Ei siis se piirretty versio, vaan se ihmisten ja koirien näyttelemä versio. Kunpa se tulisi tässä joulunpyhien aikaan telkkarista, olisi varmaan kiva Maxillekin! 🙂

Mä muuten vaakun täällä kuin ankka eteenpäin. Alaselän asento on muuttunut tässä lähiaikoina ihan täysin ja sen huomaa. Tuntuu, että samaan aikaan mä olen kaatua eteenpäin, mutta silti selkä on enemmän notkolla kuin koskaan. Aikamoisen kivuliasta, mä tosiaan toivon, että tää mun heikko alaselkäni ei vihoittele koko loppuraskautta vaan liittyy nyt vaan tähän luuliitosten venymiseen yms. Tänään tuntuu jo vähän paremmalta, mutta nouseminen ja eteen päin liikkuminen on vähän työn ja tuskan takana. En ole koskaan tuntenut oloani näin vanhaksi, se on vissi! 😀

Ainiin, tajuttiin just, että ylihuomenna S:n veli ja tämän parempi puolisko tulee kyläilemään Suomeen kolmeksi päiväksi, ihan mahtavaa! Tarkoituksena on viedä heitä Helsinkiin (kääk, tajusin, että alemyynnithän alkaa just silloin!!), kierrättää Porvoossa, käydä ulkona syömässä ja järjestää illalliset tai kahdet myös meillä! 🙂

Noni, nyt lopetan ja alan tuijottaa tätä elokuvaa, ihanaa joulun jatkoa teille kaikille!<3 Miten teidän joulu on muuten tähän mennessä sujunut!?