koti

Joulun tunnelmaa

2.12.2016 Teksti: Xenia

PC010519PC010532PC010361

alin kuva: kynttilälyhty / kynttilät / joulutähti / jouluvalot

Joulu se lähestyy hurjaa vauhtia (huomenna enää kolme viikkoa!!!) ja kotikin alkaa näyttää siltä. Eilen hankittiin meille kuusenjalka ja varmaan ensi viikosta se itse kuusi. Luulisi että kestää ainakin kaksi viikkoa jos oikein hyvin pitää huolta (kuten minä aina kaikista kasveista ja kukista, haha).

Joululahjoja on paketoitu vaikka millä mitalla ja joulumusiikki pauhaa lähes päivittäin. Mä todella otan tästä kaiken irti! Onneksi esim lahjojen pakkaaminen on mun mielestä tosi kivaa ja tänä vuonna olen saanutkin tehdä sitä myös miehen perheen puolesta, sillä he ovat tilanneet joitain tytön lahjoja suoraan meille kotiin. Miestä olen lahjojen suhteen jekuttanut niin että olen laittanut juttuja isompiin laatikoihin eli tunnustelemalla hänellä ei ole mitään käsitystä siitä mitä lahja sisältää. Myhäilin täällä oikein tyytyväisenä tähän ”keksintööni” vaikka se aika paljon enemmän lahjapaperia söikin. Yllätys tulee kuitenkin olemaan taattu, joten kaiken sen arvoista!<3

Mulla on siis aikalailla lahjajutut valmiina, isälleni ja hänen naisystävälleen pohdiskelen vielä lahjaa, mutta luulen että keksin senkin tänä aamuna. Olen todennut jo kauan että ihmiset jakaantuvat lahjojen suhteen kahteen kategoriaan. On niitä jotka pitävät aineettomista lahjoista ja niitä jotka puolestaan rakastavat perinteisiä paketteja kuten vaikkapa lämpimiä sukkia ja pyjamia. Mä olen mielestäni itse aika helppo lahjottava. Innostun todella paljon vaikka lämpimistä sukista ja suklaasta. Mitään sen enempää ei tosiaan tarvitse ihanaan joulufiilikseen, etenkin kun kirjat mulle tulee aina Kindlen maailmasta.

Nyt eletään taas perjantaita ja huomenna aloitetaan ystäväni hääpuvun etsintä. Ahh, can’t wait, hääliikkeet on mun silmääni ihan taivas ja ihanaa nähdä muita sovittamassa!<3 Sen jälkeen sit brunsseilua ja jouluostoksia ennen kuin ajellaan takas kotiin. Mukavaa alkavaa viikonloppua teille kaikille, alla yksi huikea alekoodi Zalandolle ja merkkituotteisiin sopiva 30%:n alekoodi Ellokselle ja muihin tuotteisiin sopiva 40%:n alekoodi, jota itse hyödynsin eilen tekemällä yhden joululahjatilauksen.

ps. Pieni joulukuusi on tyttäreni koristelema. Hän halusi kaikki ”timantit” siihen. <3

sisältää kaupallisia linkkejä

Kommentit (16)

Oon samaa mieltä. Kaikkein parasta on nähdä lahjansaajan ilme lahjoja avatessaan!<3

Oi ihanasti koristeltu tuo pieni kuusi! 🙂 Ei sitä kannatakaan timanteissa säästellä! 😀

More is more tyttäreni mielestä<3

Ai kun ihanaa kun on melkein kaikki lahjat jo paketissa! Nyt tuli mulle itselle melkein paniikki – täytyy huomenna käydä lahja-ostoksilla haha! Ihanat joulufiilikset teillä muuten 🙂

Jos päästäisin tän sisäisen jouluihmiseni valloilleen silloin kun se sitä haluaa, lahjat olis paketissa varmaan jos kesällä. 😀 Nyt pitäis vielä kärsimättömänä odottaa, että saadaan joulukuusi jonka alle lahjat laittaa. Se jos mikä on jouluinen näky! 🙂 Hyviä lahjashoppailuja sinne! <3

Oi ihania joulukoristeluita! 🙂 Me vietetään viikonloppu Riikassa 5v-matkalla, kivaa. Häitä juhlitaan sitten keväällä. Mukavaa viikonloppua!

Nauttikaa!<3

Ihania joulujuttuja 🙂 Itse olen joitakin lahjoja jo paketoinut ja jemmannut vaatehuoneeseen. Mun koira ei kai juuri joulusta piittaa, koska se oli taas kotona yksin ollessaan repinyt yhden paketin auki ja levitellyt paketissa olleen irtoteen pitkin olohuonetta! Koira on jo ihan aikuinen eikä se yleensä tee mitään tuhoja kotona, mutta joulupaketeista se selvästi tykkää 😀

http://www.annimarian.com

heh, harmitti varmaan kun ei löytynyt kivaa puruluuta sieltä. 😀

Mistä olet hankkinut nuo ylimmän kuvan tuikkukipot? Näyttävät kivoilta.

Alavasen on Hennesiltä, kolme muuta pienempää jokikatu 6 liikkeestä ja isoin Sasu’s Playhousesta! 🙂

Heippa!

Kauniilta ja jouluiselta näyttää. Teillä on kyllä nättiä ja tunnelmallista. 🙂

Onko se elloksen lahjakortti muuten jo arvottu? Siksi kysyn, kun sun postauksissa ei ole ollut siitä sen koommin mitään mainintaa. 🙂 🙂

On arvottu, voittajan kommenttiin vastailin ja voittajaan otettu yhteyttä! 🙂

Haha, sun paketointihommat kuulostaa just hyvältä! 🙂 Hei mistä tollasia ihania pikkusia kuusia saa? :O

Eilen jatkui!:D Pieni tekokuusi on viime vuoden ostos Ikeasta! 🙂

Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja se on ihana piristysruiske arjen synkkään harmauteen, kiitos että jaksat kirjoittaa!! :)))) Minustakin on ihanaa antaa, melkeinpä ihanampaa on antaa lahjoja kuin saada. Paras lahja minulle on nähdä toisen yllättynyt ilme kun hän avaa pakettia varsinkin jos lahja on juuri sellainen mistä toinen pitää. Toivottavasti ihmiset muistavat kaiken ostoshuuman keskellä istua alas ja muistaa joulun sanoman, miksi me joulua vietämme. Jeesus- lapsi seimessä on ihana joulun sanoma, paras mahdollinen.

Oon samaa mieltä. Kaikkein parasta on nähdä lahjansaajan ilme lahjoja avatessaan!<3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *