Xenia's day

Joulunpunaista ja ajatuksia säästöistä ja sijoituksista

Teksti: Xenia

Joulukuusen lisäksi olen korkannut taas joulunpunaiset vaatteet käyttöön. Jännä, miten tämän värin liittää niin vahvasti jouluun. Vaikka ihan hirveästi nimenomaan punaisesta tykkäänkin. Pitääkin olla avoimempi tälle värille ihan vuoden ympäri. Vai mitä mieltä te olette?

Täällä viikko on alkanut aika perinteisissä merkeissä ja eilen meidän tulevaan omaan kotiin tehtiin maaperätutkimukset. Nyt arvuutellaan siis kuinka monta kymmentä metriä paaluja tarvitaan. Paikka kun on vanhaa jokivartta ja maaperä savea. Veikkaukseni on jotain 30 metriä..Nyt meneillään olevanan sijoitusprojektiin tulee paalutukset puolestaan loppuviikosta (muutama metri onneksi vain) ja sit sen jälkeen päästään perustusten pariin.

Ollaan mietitty tässä monesti, että miten kannattaisi toimia kun tämä seuraava on rakennettu (ja myyty tai vuokrattu) ja oma talo rakennettu. Luultavasti järkevintä on lohkaista aina voitoista osa rahastosijoituksiin (tai osakkeisiin, itse en ole niihin vielä perehtynyt – aika ei riitä kaikkeen), pienempiin sijoitusasuntoihin (jotka menevät vuokralle) ja käyttää loput seuraavaan projektiin.

Mietin tuossa yksi päivä mitä tavotteita meillä on miten olemme kuitenkin jo tässä tehneet yhtä jos toista yli viisi vuotta. Olemme ikuisesti kiitollisia siitä, että isäni on taannut meidän ensimmäiset lainat kunnes olemme kerryttäneet sen verran pääomaa, ettei siihen enää ollut tarvetta. Ilman häntä olisimme joutuneet odottamaan pidempään että olisimme päässeet alkuun. Ennen oli muistaakseni se, että pankki vaati 10% omaa pääomaa ja nykyisin 30%. Minulla ei koskaan ollut mitään asp-tiliä tai muutakaan säästöjä sukan varressa, joten takaaminen oli ainut vaihtoehto..Kiitos siis hänelle luottamuksesta raha-asioiden hoitamiseni suhteen. <3

Toisaalta, varmastikin kaikille itsestäänselvää, ettei se raha ole ainut asia mikä merkitsee. Sen verran kuitenkin, että toiveena on olla taloudellisesti sellaisessa asemassa, että yllättävien elämäntilanteiden kohdalle sattuessa ei tarvitse murehtia siitä, miten pärjätään. Ja toki se, että eläkesäästöt olisivat aavistuksen paremmat kuin mitä työeläkkeeni tällä hetkellä on. Juuri sain työeläkeotteeni ja se nauratti. Jokainen toki toimii tavallaan, mutta en itse halua ”sijoittaa” suuria summia pakollisiin eläkevakuutuksiin kun siinä vaiheessa jos minulle jotain käy, rahat on menetetty. Jos kuitenkin laitan saman rahan itse yksityisesti esim sijoitusvakuutukseen (jossa korko on aika paljon parempi), näin ei käy, vaan huonosti käydessä, ne rahat jäävät perillisille. Minulla ei myöskään ole ollut mahdollisuutta varsinaiseen äitiyslomaan, niin se on ollut sinänsä yhdentekevää, mitä se yelin kautta tullut raha on ollut. Olen siis laskuttanut aina vauvavuoden läpi ihan normaalisti ja saanut minimitukea. Toki voisi kikkailla niin, että tekisi 24h töitä sunnuntaita (en kyllä ymmärrä miten se olisi alallani mahdollista), mutta kuten sanottu, en koe sitä itselleni mielekkääksi tavaksi.

Enpä nyt tiedä, miten tässä päädyttiin joulunpunaisesta eläkesäästöihin, mutta eihän se haittaa.

Mitenkä te suhtaudutte ajatuksena tulevaisuuteen? Säästättekö te ns ”pahan” päivän varalle, eläkkeelle vai ihan muuten vain? Vai kaikkia näitä kolmea?

Ihanaa tiistaita kaikille! 🙂

Lue myös

X