Katsaus vanhoihin asuihin
Vuosi 2015

Pakko löytää jostain vastaavat housut kuin tässä. Onnistuin ne jotenkin pilaamaan pestessä niin, että housut on täynnä vaaleampia viiruja. Pesin kyllä ihan ohjeiden mukaan, olis varmaan pitänyt käydä näistä Zarassa valittamassa, mutta tuo aika on tainnut mennä jo kauan sit umpeen.
Noin muuten tämä asu toimii mun silmään tosi hyvin ja hyvin voisin käyttää näitä samalla kombolla uudestaankin. Tukka on näemmä kasvanut aika paljonkin tässä vuoden aikana..
Vuosi 2014

Tässä yksi mun kaikkien aikojen suosikkiväriyhdistelmiä. Viininpunainen,valkoinen, kamelinruskea, khakinvihreä ja musta. Ai että! Taisi olla viimeisiä hetkiä tuossa kodissa ennen kuin ostettiin tontti ja muutettiin vuokralle. Edelleen voisin pukea tämän asun päälle, vaihtaisin tosin nuo saappaat mokkaisiin saappaisiin!
2013

Vuoden 2013 syyskuu oli pitkälti raskauden peittelyä. Taisin kertoa teille silloin lokakuussa kun olin viikolla 15 vai 16, mutta nyt jälkikäteen sen näki kyllä niin selvästi jo monista asuista. En tiedä monesta muusta, mutta mulla alkuraskaudessa tuli ihan jäätävä turvotus. Aamusin heräsin ihan littanan mahan kanssa mutta iltaa kohti vatsa oli kuin pallo. Trenssitakki taisi olla ainut joka jotenkuten peitti nesteisen olon. Heh, kuinka moni teistä oli arvannut asian jo ennen kuin täällä siitä kerroin?
2012

Peplum oli kova juttu vuonna 2012, siis todella kova! Mä muistan kun oli pakko ostaa tää paita, vaikka se tuntuikin ehkä koon liian pieneltä. Kun se oli niin kauhean kiva. Noh, arvaatte varmaan ettei sitä enää omasta kaapista löydy, mutta noin muuten tuo asu on ihan jees. Nykyisin en tosin enää tykkää käyttää mitään statement-kaulakoruja, mutta tuohon asuun se sopi ihan kivasti.
Sellaisia asuja löytyi syyskuiden arkistoista. On tämä blogi kyllä siinäkin mielessä kiva juttu, että pystyy katsomaan taaksepäin kuvia ja samalla kokea niitä fiiliksiä ja sitä kautta elämäntilanteita, mitä milloinkin ollaan eletty. Ikä tuo mukanaan kenties ryppyjä, mutta omalla kohdallani voin sanoa, että olo senkun paranee mitä vanhemmaksi tulen.
Kommentit
Mulla on kans käyny samoin yhtien viininpunasten housujen kanssa, oli kyllä eri kaupasta. Jostain syystä pesukoneessa käytön jälkeen jäi vaan vaaleita viiruja ja vaikka uudestaankin pesin…
Kommentit
Vitsit että tykkään myös tuosta syksyisestä asusta missä noi nahkasaappaat ja takki:D
Se on niin kiva! 🙂
Tuo nahkatakki kuva viininpunaisilla housuilla on niin ihana, taustalla näkyy syksyn kauniit värit ja sun asu on aivan täydellinen! Täytyy ehkä yrittää hankkia samantyylisiä ja värisiä asusteita kun ne oikein loistaa mun silmissä 😀 olet niin valtavan upean näköinen! Toki ne sinulle sopii kuvassa, mutta omalla kohdallani saattaakin olla toisin.. jokatapauksessa värikästä syksyn jatkoa Xenia ja teidän perheenne☺
Kiitoksia Henrika!<3 Älä ole turhan itsekriittinen<3
Voi morjes, onko siitä raskaudenpeittelysyksystä todella jo kolme vuotta?! 😀 ehkä hiukan tuntuu aika menneen äkkiä… Ja heti tuli vanha olo, tää päivittely ajan kulumisesta on niin tätä ikääntymistä 😉
On, apua, mihin aika on mennyt? 😀
Tällaiset postaukset on kivoja! Täytyypä mennä katsastamaan noita 2013 asuja, jos sieltä vaikka löytyis inspistä raskausturvotuksen peittelyyn. Mulla on sama tilanne kuin sulla silloin, nyt mennään viikolla 11, ja iltaisin mieletön turvotus. 😀 Tarkoitus olisi vielä ainakin muutama viikko odottaa ennen ihmisille kertomista…
haha, nyt jälkikäteen olisin peitellyt sitä rennomman mallisilla neuileilla ja paidoilla. 😀 Muistan kuinka mulla oli aina farkkujen ylin nappi auki tai sit pompula siinä. 😀 Paljon onnea sinne raskauteen!<3
Moikka, Aivan ihana postaus! Ihania vaatteita!
Rakastan noita tb postauksia, niitä ehdottomasti lisää! Olisi kiva lukea
myös tb postaus, johon keräät asuja joita en enää pukisi yllesi 😀
Hyvä idea! Pääsee varmaan nauramaan itsekin sitä tehdessä. 😀
Tässä taas niin hyvä esimerkki siitä, että suht klassinen tyyli mahdollistaa sen, että samoja asuja ja niiden variaatioita voi käyttää vuodesta toiseen, ja näyttää silti hyvältä. 🙂 Voisin itsekin pukea nää kaikki ylleni. Erityisesti eka ja toka asu ovat ihania väriensä puolesta. Muistan kun tuo ekan kuvan postaus tuli – yksi mun lemppari asuista sulla, ja näytät niissä kuvissa ihan mielettömän kauniilta! Jotenkin tuo hiusten pituuskin on ekassa kuvassa ihan kymppi. Hiukset näyttää tosi tuuheilta ja ilmavilta. Mielestäni sulle sopiskin parhaiten nykyisestä ehkä noin -10cm lyhyemmät hiukset – näyttää heti paljon ilmavemmalta ja kehystää kasvoja kauniisti kun hiukset ei ole liian pitkät ja ns vedä kasvoja alaspäin. Kaunis olet nytkin (kuten aina) ja vähän vaikea selittää, mutta itsellänikin on nyt super pitkä tukka, ja kun hiukset on paksut tulee niistä helposti jotenkin vähän raskaan näköiset. Mutta makuasioita, ja upea nainenhan sinä olet kuvissa aina! <3
Ihan totta muuten, just eilen nimittäin mietin etten mä tiedä muodista juuri mitään, mutta silti koen olevani ihan tarpeeksi ajan hermoilla pelkistettyine vaatteineni! 🙂 Jeps, toi tukan pituus on kyllä kiva, ja kenties siihen joskus vielä menenkin. Nyt kuitenkin pakko nauttia tästä pitkästä kun kerrankin onnistuin sellaisen kasvattamaan! 😀
Nahkatakkikuva on myös mun mieleeni. Tosi hyvä yhdistelmä ja sulle sopivat syksyiset värit. Näytät iloiselta ja kauniilta. Jotenkin rauhalliselta :). Ihanaa syksyä!!
Hei minäkin muistan nämä kaikki kuvat! Olempas seurannutkin sinua pitkään 🙂
Kaunis ja klassinen tyyli <3
Itsekin käytän vielä paljon vaatteita, jotka olen ostanut useampi vuosi sitten. Rakastan myös simppeleitä ja klassisia vaatteita, koska niitä voi käyttää tilanteessa kuin tilaassa vuodesta toiseen. Eräs ystäväni ostaa vaatteita kertakäyttötaktiikalla, eli viimeisimpiä trendejä pilkkahinnalla halppis ketjuliikkeistä. Sitten hän muu parin käytön jälkeen ne facebook-kirppiksillä.. Tällaista kulutusta ei pihipetteri ymmärrä 😀 En toisaalta näkisikään itseäni napapaidassa tai sellainen musta nauha kaulan ympärillä. Yritän kuitenkin uusimmista trendeistä napata jotain oman tyyliini sopivaa "klassikko"ainesta olevia vaatteita, kuten pitkiä villatakkeja, joittei tyylini aivan näyttäisi last seasonilta 🙂
Just näin. Suurin osa klassikoita ja sit muutama extra sinne mukaan! Esim tänä vuonna off the shoulderit! 😀 hah, jeps napapaita tai ne mum jeansit saa jäädä muille kun mä pidättäydyn aina toimivissa pilleissä. 😀
Heti kun näin tuon trenssikuvan ajattelin, että tossa varmaan olit raskaana :Dkasvoista vaan näkee sen 🙂
Se on kyl totta! 🙂
Olet kyllä kaunis! Ja tuo tyyli istuu sinulle kuin nakutettu. Tuon vuoden 2014 inspiroimana kaivoin taas nuttura ohjeita ja tällä kertaa se jopa onnistui. Mukavaa vaihtelua ainaiselle ponihännälle! Sopii myös sinulle 🙂 muutenkin tuo tyylisi iskee minuun Ja usein katselen kadehtien asujasi.
Hei mun samoille housuille kävi myös juurikin noin! Tai ainakin on ihan samannäköiset ja Zarasta ostettu. Enpähän tajunnut itsekään käydä reklamoimassa
Jes, tää oli mielenkiintoinen postaus! Postausideana voisit esitellä vaatekappaleita/asusteita, joista et pysty luopumaan tai joilla on jokin iso merkitys sinulle. Kivaa syksyä! 🙂
Pistänpäs korvan taakse, kiitos hyvästä ideasta! 🙂 Mukavaa syksyä sinnekin! 🙂
Kivoja asuja kaikki! Sama värimaailma näköjään säilyy vuodesta toiseen, ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan 🙂
http://www.annimarian.com
heh, totta muuten! Ja tosiaan, kun löytyy itselle sopivat värit niin helppo pysyä niissä!!! 😀
Mulla on kans käyny samoin yhtien viininpunasten housujen kanssa, oli kyllä eri kaupasta. Jostain syystä pesukoneessa käytön jälkeen jäi vaan vaaleita viiruja ja vaikka uudestaankin pesin…