Katse tulevaisuuteen / pehmeissä fiiliksissä

Vaikka loppuraskauden tukala olotila aina välillä pääseekin yllättämään, olen tässä viimeisen pari viikkoa huomannut olevani aivan hymyssä suin. Olo on jotenkin niin älyttömän onnekas kaikesta mitä on tapahtunut ja tapahtumassa, suurimpana tietenkin meidän pieni poika, jonka syntymää odotetaan kuin kuuta nousevaa.

Sen lisäksi hommat on muutenkin edennyt etiäpäin ja omat suunnitelmat muun muassa tulevaisuuden suhteen selkiytyy vain koko ajan. Joskus on helpompi vain työntää esiin kumpuavat ajatukset taka-alalle ja jatkaa samalla tutulla linjalla, mutta palkitsevinta se ei todellakaan ole.

Tämä edeltävä viikonloppu on lisännyt kiitollisuudentunnetta entisestään. Joka päivälle on riittänyt ystävien ja perheen näkemistä ja Vappu kuluikin, kuten huomata saatoitte, aika visusti koneesta erossa. Sen sijaan olen ne pienet aikatauluttomat hetket muun muassa lukenut ja nauttinut siinä samalla vähän suklaata ja kahvia. Pieniä ihania hetkiä, joita voisi kutsua myös aktiiviseksi rentoutumiseksi. Mä olen sellainen ihminen, että etenkin arjessa haluan hoitaa tehtävälistalla olevat asiat mahdollisimman tehokkaasti enkä jahkailla ikuisuuksia. Arkiaamuisin lenkkeillessäni se olen yleensä minä joka määrää tahdin ja pyrinkin yhdistämään nuo Maxin ulkoilutukset ja oman liikunnan siten, että lenkkeily on mahdollisimman ripeää. Eilen kävelimme kuitenkin metsässä etsimässä Gruffalon (lastenkirja, jota ilmeisesti kutsutaan suomessa Mörkyliksi) kuoppia ja koloja ja siihen lyhyeen 1.5 kilometrin matkaan menikin yli tunti. Minä, joka on ihan pienestä pitäen oppinut ripeän kävelyn löntysteli siellä menemään pusikoiden keskellä tytön kanssa. Huomasi tuon jälkeen miten ihanaa onkin se, että on välillä joku konkreettinen syy miksi hidastaa tahtia, aina kun se tehokkuus ei tosiaan ole tärkein juttu, vaan se kuinka monta eri kuoppuu löytyy ja mitä kaikkia eläimiä metsästä ja esim jokaikisen kiven alta löytyy. <3

Tänään alkaa taas lyhyempi työviikko ja miten ihanaan ilmaan saimmekin herätä. Ihan kuin kevät olisi päättänyt, että toukokuun ensimmäinen on sopiva ajankohta ilmaantumiselle talven väistyessä tieltä. Oli nimittäin kyllä usko loppua lauantaina kun lunta tuprutti tupaan oikein kunnolla.

Tänään on laskettuun aikaan tasan kaksi kuukautta ja tuttuun tapaani mietin mitä tasan kaksi kuukautta sit tapahtui. Silloin olimme seuraavana päivänä lähdössä aurinkolomalle, vaikka se tuntuu tapahtuneen ihan vasta. Ajankulu on tässä toisen raskauden aikana ollut jotain ihan käsittämätöntä, vaikka samaan aikaan koen, että olen ollut jo pienen ikuisuuden raskaana. Tähän väliin on nimittäin sattunut kaikki mahdolliset juhlapyhät: joulu, uusivuosi, pääsiäinen ja vappu ja jos vauva on yhtään sisarensa kaltainen, taidetaanpa olla melkoisena pallona juhannuksenakin.

Tänään keskustelin muuten neuvolassa tuosta sairaalan valinnasta ja etenkin viime viikon uutiset Kättäriltä sai päätöksen varmistumaan. Eli Kotkaan mennään, ellei vauva nyt syystä tai toisesta syntyisi todella paljon etuajassa, silloinhan se olisi tietysti Naistenklinikka. Mitään viitteitä tähän suuntaan ei kuitenkaan ole, joten taidanpi kirjoitella nuo Kotkan puhelinnumerot ylös puhelimeen ja lähettää varmuudeksi miehellekin. Ai että miten jännää, ihan vatsan pohjaa kutkuttaa ajatus siitä, ettei mene kauan kun saadaan tavata meidän toinen pikkuinen!<3

Mitä ihaninta viikon alun jatkoa teille kaikille!