Vähän aikaa sitten White Trash Diseasen Natakin tästä aiheesta kirjoitteli, ja kannanpa minäkin nyt korteni kekoon.

Kaupallistuminen-termi tulee hyvin monessa blogissa nykyään esiin, ja aina tietenkin negatiivisessa mielessä. Oma kantani tähän asiaan on aivan toinen, ei sen takia että kirjoitan blogia, vaan sen takia, että mun mielestä on hemmetin kunnioitettavaa jos joku voi omalla rakkaalla harrastuksellaan saada elantonsa, tietenkin tehtyään työtä sen eteen lukemattomia tunteja.

Suomalainen mentaliteetti on ainakin joidenkin ihmisten osalta jotain aivan toista. Näiden ihmisten mielestä pitäisi olla saamatta mitään rahaa bloggaamisesta, ihan vain jotta voisi todistaa olevansa ihan oikeasti kiinnostunut siitä, ilman sitä rahaakin. Muistuttaisin kuitenkin tämän kannan puolella olevia: kukaan bloggaaja ei ole aloittanut blogiaan saaden siitä rahaa. Jokainen on tehnyt bloginsa eteen valtavat määrät töitä (ihan tosissaan, ei puhuta mistää puolesta tunnista päivässä), ja voin väittää, että kukaan ei tekisi sitä pelkät dollarin kuvat silmissä.

Mä rakastan tän blogin kirjoittamista, jopa niin paljon, että annoin tälle aivan liikaa aikaa viime vuonna. Se meni siihen, että olin niin stressaantunut, että en jaksanut tehdä töiden ja koulun lisäksi mitään muuta. Mutta, onnekseni olen tämän blogin kautta tajunnut jotain hyvinkin suurta. Olen ymmärtänyt, että mun paikkani voisikin tulevaisuudessa olla jossain muualla kuin mitä olin ennen ajatellutkaan. Miksen voisi tulevaisuudessa yhdistää opiskelemaani alaa tähän kauneus-, terveys- ja muotipainotteiseen kontekstiin. Mikä vika siinä on, että niiden satojen, itseasiassa jopa tuhannen työtunnin jälkeen voisikin saada blogin kautta myös korvausta tekemästään työstä.

Tiedän, että joku vetoaa nyt kollaaseihin ja siihen, että joo, ilman muuta voit saada rahaa, kunhan et tee niitä kollaaseja. Yhteistyö on kuitenkin yhteistyötä, kukaan ei toki pakota siihen, mutta olkaapa rehellisiä itsellenne! Jos voisitte omasta rakkaasta harrastuksestanne tehdä myös työn, ettekö muka tekisi sitä? Mitä hemmetin ahneutta se on jos ottaa mielellään korvauksen tekemästään työstä. Ei tää bloggaus eroa yhtään mistään muustakaan työstä; kaupan kassalla työskentelystä saa rahaa (ei mua varten), toimistossa työskentelystä saa rahaa ( ei mua varten) ja bloggaamisesta saa rahaa (ehdottomasti mua varten).

Ja niistä Nelly-kollaaseista; mä ihan oikeasti käyn päivittäin nettikaupoissa. Joku vetosi siihen, että en ennen meidän yhteistyötä mainostanut sitä ollenkaan. No en tietenkään, eikö se olisi tyhmää mainostaa jotain noinkin menestyvää puljua ihan hyvää hyvyyttään. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että jokainen vaate, jonka olen tänne linkannut, on mun mielestä älyttömän hieno. 🙂 Mä saan itse valita omat yhteistyökumppanini ja Nelly nyt sattuu olemaan eniten mua, ja ihmekös se, kun mietitään miten isoksi kaupaksi sekin on kasvanut. 🙂

Kaikkein pahinta näissä mainostamisesta nurisijoissa on se, että heidän mielestään kiinnostus ja rakkaus tätä harrastusta/työtä kohtaan ei voi kulkea käsi kädessä sen kanssa, että tästä saa rahaa. Onko se sitten niin, että huippukirurgin pitäisi saada vain pientä palkkaa, muuten hän on ahne, tai että taiteilija joka maalaa upeita tauluja, ei saisi pyytää rahaa omasta tuotannostaan, sillä sehän tietenkin vain korreloi sen rahanahneuden kanssa? Onko se niin, että ei voi rakastaa omaa työtään? Pitääkö sen tulonlähteen olla joku epämiellyttävä juttu? Sillä jos puhutaan siitä aikamäärästä mitä tähän blogiin pistän, niin ei mennä kauas kokopäivätyöstä. Vastaillaan kommentteihin, meileihin, kirjoitetaan postauksia, ajastetaan postauksia, ymsyms, ja tietenkään niitä vapaapäiviä ei ole.

Suomi on tämän asian suhteen melko takapajuinen maa, vasta nyt on ymmärretty blogien mainosarvo ja alettu hyödyntämään sitä. Suurin osa bloggaajista ei kuitenkaan lähde mukaan murto-osaankaan niistä kaikista ehdotuksista mitä sähköpostiin tulee. Jos oltaisiin ahneita, mainostettaisiin kaikkea, millä ei olisi mitään tekemistä tämän blogin kanssa, ja believe me, siihenkin on mahdollisuus.

Tän koko teksti pointtina oli ehkä se, että porukka yrittäisi järkkäillä sitä ajatusmaailmaansa enemmän siihen suuntaan, että vaikka tästä saakin rahaa, tekisin tätä myös ilman sitä (kuten olen tehnytkin) ja se, että nyt saan tästä jotain, ei vähennä sitä faktaa, että rakastan tätä. Kuitenkaan, kukaan teistä ei joudu maksamaan tästä yhtään mitään, joten mielestäni mainostamisesta ja sen kautta saaduista tuloista nuriseminen ei ole ehkä kovinkaan aiheellista. Me kuitenkin tuotetaan ilosta teille sisältöä monen postauksen verran päivässä, joten eiköhän se ole ihan ok näin maalaisjärkeä käyttäen, että siitä saa myös korvauksen. Kuitenkin, jokainen joka sitä korvausta saa, on itse sen oman paikkansa ansainnut, joten vähän suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta peliin! 😉

Nonni, avasin nyt vähän sanallista arkkuani tämän asian suhteen. Mulla oli pari muutakin pointtia, mutta en nyt muista niitä enää. Ja hei, ei mitään sotaa tonne kommenttiboxiin, käyttäydytään asiallisesti ja aikuismaisesti! 🙂

Kivaa sunnuntainjatkoa! <3

X