Xenia's day

Kehonkuva ja itsetunto

Teksti: Anna.fi

Meille syntyi tuolla kommenttiboxin puolella hyvää keskustelua aikaiseksi siitä, miten paino ja ulkonäkö vaikuttavat itsetuntoon ja itsetunto painoon ja ulkonäköön. Puhetta oli siitä kuinka pieni mä olin kun blogia aloitin kirjoittamaan tuossa kolmisen vuotta takaperin ja kuinka olen kasvanut siitä sekä henkisesti, että fyysisesti (heh). Mä en missään tapauksessa kuitenkaan niputtaisi näitä asioita erikseen vaan olen oppinut sen, että se ulkoinen olemus kulkee käsikädessä sen fiiliksen kanssa mikä sulla sisällä on. Aloitan nyt tän postauksen sanomalla, että mä uskon siihen, että jokaisella on sellainen biologinen paino, jossa kaikilla on hyvä olla. Mulla se on ollut lukioajoista lähtien jotain 59-61 välillä. Pituutta multa löytyy tuo hieman alle 170, eli normaalipainossa siis ollaan (normaalissa tilassani). Tämä jokaiselle ominainen paino ei kuitenkaan ole se pointti mitä tässä haen takaa. Halusin tuoda ilmi sen mikä koskettaa havainnoimani mukaan älyttömän montaa ihmistä. Voisin väittää, että suuri osa ystävistäni on jossain vaiheessa yrittänyt alentaa tuota itsellensä ominaista painoa, minä mukaan lukien, vaikka mitään terveydellistä saatikka ulkonäöllistä syytä siihen ei ole. En tiedä milloin minulla alkoi tämä kausi. Kai se oli kun luin pääsykokeisiin ja paino tippui siinä muutaman kilon. Siinä vaiheessa päätin, että ei, nyt mennään alle 55 ja sinnehän mentiin. Söin naurettavia annoksia, elin niin pienellä määrällä kaloreita kuin vain mahdollista ja liikuin paljon. Siltikään en nähnyt itseäni hoikkana vaan ihan tavallisena ja ajattelin, että sitten kun oon 50 kiloa niin on hyvä. Onneksi, siis onneksi, omalla kohdallani joku sai muutoksen aikaan. Se joku oli tämä blogi. Voin todella huonosti tuossa vuoden 10/11 vaihteessa. Muistan kuinka pyörryin kuukauden sisällä muutamaan otteeseen, mutta en tajunnut, että miksi. Sitten alkoi blogin pitäminen ja ajattelin, että pitäähän sitä nyt olla vieläkin pienempi, kuitenkin kirjoittelen teille ja tiesin mitä jotkut bloggaajat saa niskaansa ulkomuodostaan. Mutta, blogilla olikin muhun täysin päinvastainen vaikutus. Siinä missä mä kuvittelin kaiken kritiikin ja muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttavan siihen suuntaan, että menisin vain pienemmäksi ja pienemmäksi, tajusin yhtäkkiä, että ei, tää ei ole mulle hyväksi. Aloin syödä normaalia ruokaa, en laskenut jokaista kaloria ja mikä tärkeintä, voin fyysisesti ottaen mainiosti ja henkisesti vielä paremmin. Kuva otettu 29.1.2014 klo 11.09 #2 Se miten mun itsetunto kasvoi samaa vauhtia painon nousun kanssa kuulostaa ehkä tässä maailmassa vähän nurinkuriselta. Tajusin, että mun arvoni ei ole kiinni siitä, miten pieni olen, vaan mun on löydettävä se sisäinen rauha ja hyvinvointi, joka elämässä on kaikkein tärkeintä. Blogi auttoi mua tässä todella paljon. Jotenkin sen myötä nahka vaan paksuuntuu ja asioita lakkaa tekemästä muiden vuoksi. Siihen asti olin yrittänyt miellyttää muita, olla mahdollisimman kaunis muiden silmissä ja mahdollisimman pieni niiden yhteiskunnan normien keskellä. Enää en välitä. Muistan joskus aikoinaan kuinka luin ekan keskustelun itsestäni tyyliin: ”onpa se valtava” ja loukkaannuin ihan kauheasti. Nyt mua nauratta ko asia ja se, että jengi ottaa normaalipainoisen ihmisen painosta itsellensä jonkun agendan. Ei mee kauhean hyvin ei. Mä oon sitä mieltä, että vaakaa ei pitäisi tuijottaa. Kaikkein tärkeintä on hyvä olo ja se, että on terve. Mulle se tarkoittaa sitä, että syön terveellisesti, herkuttelen välillä (tai vähän useammin) ja liikun jos se vain on mahdollista. Mä oon onnekas kun oon saanut tuon miehen vierelleni joka ei katso mun painoa, vaan rakastaa mua jokaisessa muodossani yhtä paljon. Sanoin tuossa leikilläni yksi päivä ison olon iskiessä, että en malta odottaa että pääsen takaisin omiin mittoihini. S sanoi sitten siihen, että sun pitää sit syödä tarpeeksi ettet vaan kuihdu kun imetät. Toki, en sano S rakastaisi minua yhtälailla pienempänä, mutta hän tiestää sen milloin voin parhaiten. Kuva otettu 29.1.2014 klo 11.06 Nyt raskauden aikana paino on luonnollisesti noussut, ihan syystäkin vaikka toki sitä rasvaakin kertyy imetystä ajatellen vauvan, istukan yms muiden juttujen ohessa. Suositukset sanovat, että hyvä painonnousu normaalipainoisille olis se 12-15 kiloa ja jos nyt ei nestettä yhtäkkiä tule niin menen aika soljuvasti tuohon väliin. Kuulostaa kauhean paljolta, mutta en stressaa lainkaan. Tiedän, että se vararavinto on ihan syystä, imetyksen aikana kun energiaa kuluu ja luonto hoitaa asian jo raskauden aikana keräämällä naiseen rasvavarastoja, jotka on kehon normaalirasvoja helpommin muutettavissa energiaksi (ns ruskeaa rasvaa, näin ainakin luin). Mä oon ehdottomasti saanut raskauden aikana naisellisia muotoja lisää. Rinnat on pyöristynyt, masu pyöristynyt, mutta muuten en oikeastaan koe kauheasti lihonneeni, mitä nyt naamarissa vähän pyöreyttä lisää. 😀 Mutta, mulla on perkuleen hyvä olo, painosta viis, enkä tosiaankaan odota lapsen syntymää vain sen vuoksi, että pääsisin laihduttamaan itseni normaalimittoihini. Mietin itseasiassa viime yönä (yö meni taas valveilla), että perkule kun on paljon hommaa ennen lapsen syntymää. Yksi asia minkä sain päähäni on se, että nyt kun istukka on ylempänä ja voin liikkua (verenvuotoriski aikaisemmin) niin munhan pitää aloittaa jonkun sortin lihaskunto-ohjelma sen vuoksi, että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa (eli vahva) kun synnytyksen aika koittaa. Niinpä päätin, että tästä päivästä lähtien teen kevyttä, omalla painolla harjoitettavaa jumppaa, jotta olen mahdollisimman vahva kun pienokainen tulee maailmaan. Pakko myöntää, että kokeilin eilen tehdä askelkyykkyjä, mutta eihän siitä mitään tullut. Supistukset tuli samantien kehiin, joten se on jo liian raskasta. Mutta sellaista kevyttä pienempien painojen nostelua ja lattialla tehtäviä jalkojen nostoja yms, jotka ottaa enemmän paikallisesti lihaksiin eivätkä aiheuta jännitystä masussa. Mä olin itseasiassa tästä hoksauksesta niin innoissani, että näin unta siitä, että ajelin jollain tosi hienolla autolla Helsinkiin ja sitten olin yhtäkkiä jossain Spassa kuntopyöräilemässä. On visssiin ollut hinku päästä rehkimään. 😀 Hyvä olo ei tosissaan oo pelkästään siitä vaa’an  lukemasta kiinni. Toki, hyvä sitä on väliä pysyä kartalla siitä, mikä se elopaino on (varsinkin nyt kun nopee painon kohoaminen saattaa merkitä esim raskausmyrkytystä), mutta se sinun kauneutesi ei ole siitä kiinni. Miten virkistävää onkaan, että meitä on niin monen muotoisia ja kokoisia. Jollekin luonnollinen ominaispaino on todella pieni ja joillekin toiselle se on isompi. Joku kerää helpommin lihasmassaa ja toisen rakenne on sirompi. Pelataan sillä mitä meillä on eikä yritetä olla jotain muuta. Itsensä näännyttäminen ei ole ratkaisu itsetunto-ongelmiin vaan ruokkii niitä vain enemmän. Mennään salille mieluummin sen tuoman hemmetin hyvän olon vuoksi, eikä sen takia, että kyllä mä tästä pienenen lisää. Ei lasketa niitä kaloreita kaikesta, vaan syödään terveellisesti, mutta nautitaan elämästä. Ei pilkata muiden vartaloa, vaan ymmärretään se, että kaikki on erilaisia. Nautitaan omasta elämästä ja siitä hyvästä olosta mikä tulee kun hyväksytte itsenne ja alatte arvostaa itseänne juuri sellaisena kuin olette!<3 Ihanaa ja kaunista keskiviikkoa kaikille, mä aion mennä kohta kävelylle, kuunnella musiikkia ja nauttia siitä fiiliksestä minkä raitis ilma mulle tuo. Elämä on nauttimista varten, ei unohdeta sitä koskaan!<3

Lue myös

X