Mainos: Cosentino ja Ylämaan Graniitti
Mainos Xenia's day

Keittiö suunnittelu ja toteutusvaiheessa

Teksti: Xenia

Kaupallinen yhteistyö Cosentino ja Ylämaan Graniitti

Voisinpa sanoa, että meillä oli selkeä visio tästä keittiöstämme, mutta silloin kyllä huijaisin teitä. Todellisuus on nimittäin se, että kaapin ovien värit ovat vaihtuneet hiekan sävystä vihreään ja siitä puun kautta valkoiseen. Yleisestikin talon tyylisuunta on elänyt tässä meidän mukana ja toki monet muut valinnat ovat vaikuttaneet juurikin esimerkiksi keittiön valintaan.

Keittiön malli on tehty se silmällä pitäen, että kohtuu pieneen tilaan saadaan mahdollisimman paljon säilytys- ja kokkaustilaa. Aamiaiskaappiin saadaan meidän pienet kodinkoneet ja lieteen integroitu liesituuletin pitää saarekkeen ihanan minimaalisena. Hassua onkin, että ruuanpreppaustilaa tässä keittiössä on melkeinpä enemmän kuin meidän nykyisessä keittiössä, joka on kyllä isompi. Se laskutilan sijainti todella ratkaisee.

Vaikka keittiön sävy onkin muuttunut moneen otteeseen, oli siitä asti kun tiesimme itse muuttavamme tuohon kohteeseen täysin selvää, että haluamme panostaa keittiössä nimenomaan tasoon ja välitilan levyyn. Jo hyvin nopeasti tiesimme, että haluamme Cosentinon Dekton materiaalia, joka on ominaisuuksiltaan meidän perheelle täydellinen. Materiaalina Dekton on aikalailla lyömätön. Se kestää lämpöä ja tulta, ei naarmunnu eikä ime itseensä tahroja. Muitakin hyviä ominaisuuksia Dekton materiaalilta löytyy, mutta nuo olivat meidän keittiössä ne tärkeimmät. Vaikka käytänkin leikkuulautaa, en halua pelästyä jos vahingossa osun veitsellä tasoon. Tai jos tasolle putoaa mustikoita, ei taso vedä itseensä väriä saman tien. Toki yleisestikin olen aina sitä mieltä, että vaikka materiaalit ovat huikeat kulutuksenkestoltaan, kunnioitan niitä silti ja pyrin pitämään niistä huolta. Mutta on silti kiva tietää, ettei tasosta tarvitse stressata koko ajan.

9c53eb78-a2b0-4bca-8e04-aca7d290bacd-25015dda0-9ef5-4dd6-b035-71a5c3f7cd58-2

Näiden Dekton materiaalin ominaisuuksien lisäksi vaakakupissa eniten painoi kuitenkin ulkonäkö. Minulle oli jo hyvin aikaisin selvää, että haluan tason jatkuvan jiirissä saarekkeen päästä maahan asti. Eli että taso on leikattu niin, että saumat ovat hyvin huomaamattomat. Kun kävin eilen kurkkimassa tasoa Ylämaan Graanitin asennustiimin lähdettyä meinasin melkein itkeä kun se on niin täydellinen. Voisin vain katsella tuota kokonaisuutta päivät pitkät. Eikä keittiö ole vielä edes valmis. Allas on vielä tulossa ja saarekkeen päälle tulevat riippuvalaisimet puuttuvat nekin. Ja sama juttu mikron ja muutaman oven suhteen. Mutta nämä ovat pieniä juttuja, jotka tulevat muuttumaan parin viikon sisällä.

IMG_0632IMG_0635

Meidän taso on tosiaan Cosentinon Dekton Rem, joka lumosi minut yksinkertaisella kauneudellaan. Mielestäni tässä marmorikuvio on hurjan eleetön ja tyylikäs. Ja se menee niin kauniisti yhteen meidän yksinkertaisten sileiden ovien ja pienten profiilivetimien kanssa. En voisi olla tyytyväisempi siihen, että tässä vauhtui keittiön väri niin moneen kertaan. Tämä on niin kaunis!<3

Meidän tasot mitattiin, leikattiin ja asennettiin Ylämaan Graniitin toimesta. Homma sujui sinne päin kuin rasvattu ja tasot toimitettiin sovittuun aikaan ja asennettiin nopeasti paikalleen. Jotenkin kun katsoo kokonaisuutta voisi kuvitella, että siinä menisi ikuisuus, mutta ammattilaiset osaa! 🙂

Tässä vielä kuvaa ennen tasoja. Vitsit, että ne tekeekin paljon! 🙂

ennen tasoja.

Keittiön rungot on tosiaan Ikeasta hankittu, ovet samaten Ikean se ihan perusvalkoinen ovi ja vetimiksi tuli pitkällisen pohdinnan jälkeen Beslagin profiilivedin. Mies laski menekin näille ja tilasin sen mukaisesti tietenkin yhden liian vähän. Eli juuri lähti uusi tilaus menemään. Onneksi vetimet ovat ihan varastotavaraa.

Nyt täytyy sanoa, että olen kyllä hurjan tyytyväinen. Tässä näkee mun mielestä sen, miten hyvin ihan perusvalkoinen kaappi toimii taustana tasolle, joka on tässä keittiössä ehdottomasti se juttu. Ja siis miten kivasti tuo Tapwellin hana menee tuon kanssa. Pidän suuresti tuosta mustasta juoksuputkesta. Tuo siihen sitä jotain.  Nyt vaan odotan, että päästään tässä kokkailemaan ja haluan myös nähdä miltä valitsemani valaisimet tekevät. Saarekkeen päälle tulee kolme riippuvalaisinta ja kaappien alle vielä erilliset ledit.

2 viikkoa ja 1 päivä sisäänmuuttotarkastukseen. Aika mennyt nopeasti ja nyt päivät täyttyvätkin milloin mistäkin puheluista. Loppuun tulee aina vähän kiire ja niin moni asia on tehtävä tietyssä järjestyksessä. Esimerkiksi oven asennus, lukkojen asennus ja hälytysjärjestelmien asennus on tapahduttava peräkkäin, mutta ennen ilmatiiveysmittausta. Stressiä meinaa pukata jo päälle, mutta se kuuluu asiaan loppusuoralla. <3

Mitäs pidätte meidän keittiöstä näin toteutusvaiheessa? 🙂

 

Lue myös

X