
Keittiösuunnitelma
Kaupallisessa yhteistyössä Nixi
Meidän tulevan kodin keittiön pohja on nykyistä vastaava ja keittiön suunnittelun alussa tiesin ainakin yhden asian minkä haluan saada tulevaan kotiin eri tavalla – nimittäin keittiön nurkan. Siinä missä joku toinen onnistuu pitämään nurkan siistinä, meillä sinne kertyy kaikki lasten smoothiepusseista leipään ja piiloteltaviin herkkuihin. Mutta tietystä kulmasta katsottuna tuo kaaos ärsyttää, vaikkei sitä kukaan muu ehkä huomaisikaan.
Toinen toiveeni oli se, että keittiö olisi vaalea, muttei kuitenkaan valkoinen. Tuntuu siltä, että keittiön kaappeja saa koko ajan olla pyyhkimässä milloin mistäkin sormenjäljistä (myös omistani:D). Meillä oli silloin ensimmäisessä itse rakentamassamme talossa Nixin keittiö ja päädyimme tälläkin kertaa Nixiin – ja ilokseni pääsin samaan syssyyn tekemään tänä vuonna heidän kanssaan myös yhteistyötä. Nixi on kotimainen ja tuotteet ovat laadukkaita – itselleni tärkeimpänä asiana oli kuitenkin palvelun kokonaisvaltaisuus ja se, että ratkaisut ovat räätälöiviä tilaan kuin tilaan. Ensimmäisen keittiömme suunnitteli Merja Sundqvist ja halusimme ehdottomasti hänet myös tämän keittiön suunnittelijaksi. Merjalla on nimittäin uskomaton taito tehdä keittiöstä linjakas ja kaunis, mutta myös toimiva ja käyttää jokainen nurkka hyödyksi. Ja voi vitsit miten tyytyväinen olenkin suunnitelmiin.
Keittiö on tulossa maaliskuun lopussa ja kuvailen teille sit asennusvaihettakin, mutta nyt pääsen mutustelemaan näitä kuvia. Kyllä muuten kelpaa kokkailla ensi jouluna kun on kaksi uunia (tai toinen on yhdistelmä-mikro, mutta silti). Lisäksi olen aivan älyttömän innoissani keittiön sävymaailman yhtenäisyydestä. Halusin nimittäin seinän sävyyn sopivaa keittiön kaapin sävyä ja puolestaan keittiön kaappeihin täydellisesti sointuvaa tason sävyä. Nyt kaikki on tosi yhtenäistä ja eleetöntä. Love it. Ja sit se, että tasomatskusta (Hi-Macs) tehdään myös tiskiallas. Mitenkä siistiä! 🙂
Sävyinä on Nixin alumiini ja ovimalli on Mira, tasona puolestaan Hi-macs snow concrete, tuo kuvassa näkyvä vaihtis oli lopetettu kokonaan, mutta onneksi löytyi hyvin vastaava! Keittiön ovimallin alla meidän seinän sävy, joka on Tikkurilan batisti. Se siis talon yleissävynä.
Keittiö saapuu maaliskuun lopussa ja pian päästään siis asentamaan kokonaisuutta. Odotan todella innolla sitä, miltä lopputulos näyttää. Uskon, että tästä tulee mielettömän kaunis! Kiva myös kun saa välillä kromia keittiöön. Nyt tässä talossa on ollut messinkisiä yksityiskohtia, joten halusimme seuraavaan jotain muuta.
Onko Nixi teille tuttu? Voin todella lämpimästi suositella heidän palveluitaan jos teillä on keittiö suunnitteilla!
Kommentit
Hello,
En yhtään muista enää, mutta muistaakseni alkuperäisessä maalaus postauksessa oli se sävy. Muistan että maali sävytettiin jollain tikkurilan talomaali-sävyllä. Oliskohan ollut 614x. 🧐
Kommentit
Heippa!
Suosittelen erittäin lämpimästi tiskikoneen nostamista lattiatasolta korkeammalle. Joka kerta täyttäessäni ja tyhjentäessäni esimerkiksi vanhempieni luona astianpesukonetta joka on siellä lattiatasolla, olen kiitollinen omasta ergonomisesta ratkaisustamme. Tiskikonetta veivataan monta kertaa päivässä ja kun sen voi tehdä seisten eikä tule turhia kumarteluja tässä kohtaa, tuntuu se erityisen hyvältä.
Jos tilaa on niin tosi hyvä idea. Tässä ei ole niin mennään tällä samalla logiikalla. Toistaiseksi ei ainakaan ole koskaan häirinnyt täytellä tiskikonetta! 🙂
Hei, Nixi on ihana! Laadukas ja palvelu pelaa ja toiveisiin vastataan. Erityisesti suunnittelutyö saa kiitosta meidän perheeltä myös, suunnittelija osasi löytää käytännölliset ja kauniit yksityiskohdat hankalaan pohjaan. Hienoa tässä maailman tilanteessa tukea myös kotimaista yritystä.
Täyden kympin firma!
Suosittelen aivan samaa! Tiskikone korkeammalle.
Jotenkin erikoista että keittiösuunnittelijat niin harvoin tätä edes ehdottavat asiakkaille. Eihän asiakas tiedä, mistä jää paitsi, jos ei sitä kukaan hänelle kerro.
Toisaalta varmaan aika monesti tilanpuute tai putkien sijainti ratkaisee! 🙂
Suosittelen samaa kuin muut, tiskikone ylemmäksi. Vaikka et ole tähän mennessä moittinut, kokeilun jälkeen et vaihtaisi enää lattiatasoon, uskallan väittää 😃
Suosittelen myös Nixi-keittiötä. Edelliset asukkaat olivat tehneet remontin ennen muuttoa(nyt 7v. sitten) ja keittiö on edelleen kuin uusi! Ainut huono valinta heillä on ollut alakaapinovet. Ne ovat kaunista, harmaata mattaa, mutta voi kamala miten vaikeaa pitää puhtaana!! KAIKKI vesivalumat yms. jäävät näkyviin(ja alakaappeihin näitä tulee kokoajan). Mutta kaunis ja toimiva keittiö on edelleen. Plussaa myös komposiittitasosta 🙂
Hei, mikä mahtaa olla ulkomaalin sävyn nimi? Ollaan maalaamassa oma talo Virtsella, oikeaa harmaan sävyä mietitään, ja tuo näyttää tosi kauniilta.
Hello,
En yhtään muista enää, mutta muistaakseni alkuperäisessä maalaus postauksessa oli se sävy. Muistan että maali sävytettiin jollain tikkurilan talomaali-sävyllä. Oliskohan ollut 614x. 🧐