kauneus

Kesäinen mineraalimeikki

20.6.2019 Teksti: Xenia

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Yhteistyö luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvoinnin tuotteita myyvän House of Organicin kanssa jatkuu ja tällä kertaa meikin ja nimenomaan mineraalimeikkien muodossa. Olen pidempään jo pyrkinyt kosmetiikka ja ihonhoitovalinnoissani päätymään luonnollisempiin tuotteisiin ja tämä ei ole siinä poikkeus. Se, mikä monella ehkä on kynnyksenä on epäluulo luonnollisempien tuotteiden toimivuutta kohtaan. Mutta uskokaa pois, ne toimivat ihan yhtä hyvin kuin vähemmän luonnolliset sisarensa, eivät vain samaan tapaan aiheuta kemikaalikuormaa keholle.

Mineraalimeikeistä olette varmasti kuulleet monestikin, mutta en tiedä onko Englantilainen Lily Lolo teille tuttu? Lily Lolon tuotteissa on käytetty ainoastaan luonnollisia raaka-aineita, joten ne sopivat hyvin myös herkkäihoisille ja allergisille. Lisäksi mitään brändin tuotteista ei ole testattu eläimillä ja se on saanut sen myötä BUAV sertifikaatin. Lily Lolo onkin saavuttanut valtavan suosion ympäri maailmaa ja ei turhaan.

Tässä osa kuvassa näkyvän meikin tuotteista.

P6140815

Meikkipohja: Lily Lolo Warm Honey & Cookie, joista kumpikin käy tällä hetkellä ihonsävyyni. Tummuusasteeltaan ne ovat keskitummia ja ensimmäinen on sävyltään lämmin ja toinen puolestaan neutraali. Itseasiassa tuotesivulla on aika hyvä taulukko sävyistä ja mä sain ainakin ihan nappivalinnan pelkästään sen perusteella.

Pohjan sudin isoin pyörivin liikkein Lily Lolon omalla Super Kabuki meikkisiveltimen avulla, joka on aivan täydellinen mineraalimeikin levitykseen. Kopautan ensin meikkipuuteria purkin kanteen ja siitä sit pyöräytän sudilla ja laitan vielä ”ylimääräiset” pois. Meikkipohjaa saa kerrostettua helposti halutun lopputuloksen mukaan, joka on kerrostamisesta huolimatta aina luonnollisen kuulas.

Varjostukseen käytin Lily Lolo Honolulu aurinkopuuteria, koko kasvoille kevyesti Bronzed hohdetta ja kasvojen korkeimmille kohdille Champagne sävyä. Poskipunana mulla oli käytössä mun suosikkisävyä Narsin Orgasm-punaa hyvin paljon poskilla muistuttava Burst your bubble. Kaikki ihania heleyttäviä tuotteita, joilla saa tuotua kasvoille muotoa, väriä ja hehkua!

P6110244P6110283

Kulmissa käytössä on Lily Lolon kulmakynä sävyssä medium. Kulmakynässä on toisessa päässä hohdetta tuova sävy, jota voi sutia kulmien alle korostamaan silmiä. Toimii!

Silmämeikissä käytin kolmea sävyä. Pohjalla minulla on Peekaboo sävyä, varjostuksessa ja rajauksissa I should cocoa sävyä ja häivytyksessä take the biscuit sävyä.  Ripsarina mulla oli Lily Lolon Big Lash mascara ja meikin viimeistelin Romantic Rose huulipunalla ja aavistuksella english rose huulikiiltoa, joka on muuten huulilla täydellinen myös sellaisenaan. Olen saanut lähiaikoina instassa paljon kyselyjä huulimeikistä ja olen käytännössä käyttänyt vain näitä nyt lähiaikoina! Täydellisiä sävyjä! 🙂

P6110210

Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan tähän kohtuuhintaiseen mineraalimeikkisarjaan. Lopputulos miellyttää omaa silmääni ja on kaiken lisäksi iholla hengittävä ja raikkaan tuntuinen. Nämä ovat kaikki asioita, joita ainakin minä arvostan tätänykyä meikissäni!

Koodilla LILYXLOLO saatte 15%:n alennuksen Lily Lolon meikeistä! 🙂

Mitä ihaninta lähestyvää juhannusta kaikille. Mitäs pidätte tästä kesäisestä meikistä?

Lue myös

Suosittelemme