Xenia's day

Khakinvihreää ja vaaleanpunaista

Teksti:
Xenia

Tämä Elloksen paitatakki on muodostunut mun tämän kevään käytetyimmäksi takiksi ja ihmekös tuo. Se kun menee niin kivasti aikalailla asuun kuin asuun. Huomasin, että tätä takkia ei ainakaan tällä hetkellä ole kuin yhdessä koossa jäljellä, mutta niitä täydennetään aina välillä, joten pitäkää silmällä jos tämä teitä kiinnostaa.

Ihan muihin juttuihin. Tajusin nimittäin juuri, että ensi lauantaina voidaan sanoa, että muutetaan ensi kuussa? Ajatteleeko kukaan muu tällä tavoin asioista? 😀 Työhuone alkaakin jo olemaan sen näköinen ja siitä on muodostunut nyt meidän varasto. Toukokuun puolivälissä meinasin alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan etenkin sellaisia huoneita, joiden sisältö ei ole koko ajan käytössä. Nyt tässä vielä mietin sitä, onko järkevämpää vain myydä tuo meidän jättisohva. Nuo varastot kun ison sohvan säilytykseen alkaa tulemaan aika kalliiksi suhteessa sohvan hintaan. Täytyy nyt vielä tehdä vähän inventaariota siitä, mitä kaikkea varastoon on tulossa ennen kuin tehdään päätöksiä.

Tällä viikolla juhlitaan vapun lisäksi myös meidän pojan ensimmäistä syntymäpäivää, joko siitä on vuosi?!? Täytyy sanoa, että kun tässä nyt paljon vauvoja on ympärillä niin kyllä sitä synnytystä ajattelee ihan kaiholla. Se on kyllä tapahtumana niin uskomattoman hieno, ettei sitä voi edes selittää sanoin. Ja siis ne ensimmäiset päivät vauvan kanssa kun tuijotat ihmeissäsi pientä ihmistä, jota olet kantanut yhdeksän kuukautta. Upeimpia asioita mitä olen kokenut!<3

Ja nyt hän jo kävelee ja kiipeää ja hymyilee ja hänellä on huikea huumorintaju. Kun kiellän niin hän lähtee kikattaen karkuun ja kiipeää sohvalle, josta tietää minun hakevan hänet pois. Voi mun pientä vauvaa. Niin iso jo!<3

_DSC1162 _DSC1230

takki: Ellos

college: Arket

farkut: Bubbleroom

kengät: Converse

laukku: Chanel

aurinkolasit: Ray Ban

Tänään olen menossa illasta ystävän kanssa lenkille nauttimaan tuosta aavistuksen syksyisestä säästä. Minuun iski muuten eilen joku hullu ruuanpreppaushimo. Tein täällä parin päivän sapuskat ja lounaat valmiiksi tavanomaisten aamiaisten lisäksi. Toisaalta se on kiva, koska maanantai on meillä aina vähän kiireisempi tytön harrastusten takia. Ja muutenkin usein saattaa viikolla olla sellainen fiilis, ettei vain jaksa alkaa kokkaamaan. Mikä on muuten teidän pelastus niinä hetkinä kun nälkäkiukku on jo päällä ja pitäisi kokata? Me käydään aika usein silloin hakemassa sushia kaupan tiskiltä tai vaihtoehtoisesti syön jonkun pienen välipalan ja otan itseäni niskasta kiinni. Mutta täytyy myöntää, että välillä tässä lapsiarjessa tuntuu siltä, kuin kokkaisi koko ajan. Siinä vaiheessa kun illallisen tiskit on laitettu veks ja keittiö siivottu on jo nuorimmaisen iltapalan vuoro. 😀

Sellaista se on. Onneksi nämä menee aika rutiinilla, eikä itseäni niin suuresti ärsytä se, että istumaan ei kauheasti kerkiä. Sekin aika varmasti vielä tulee. 🙂

ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

X