Yleinen 27.3.2013

Kicks face primer

Teksti: Anna.fi
Viimeksi reissusta palattuani sain muutaman päivän jälkeen pakettia Kicksiltä. Paketista löytyi silloin jo aiemminkin blogissa nähdyt tuotteet, joista ajattelin kirjoittaa hieman käyttökokemuksia.. 🙂

Aivan ehdottomaksi lemppariksi on päässyt nousemaan tuo Face Primer. Sitä olen käyttänyt joka päivä meikkivoiteen alla, ja mielestäni se tuo kasvoille hohdetta, mutta toimii myös loistavana ”alustana” meikille.

Toinen lemppariksi noussut juttu on ehdottomasti tuo Lip Plumper. En varsinaisesti huomaa huulilla mitään muutosta sitä käyttäessäni, mutta pidän sen väristä, mausta ja kivan viileästä fiiliksestä huulilla. 🙂

Kynsiä en oo vielä ehtinyt lakkaamaan (lue: kynnet on kauheassa kunnossa, enkä jaksa tehdä niille mitään), enkä ole käyttänyt pitkiin aikoihin luomiväriä. Seuraavassa kokeiluvuorossa onkin tuo bb voiteen levitykseen alunperin tarkoitettu paksu sivellin, jonka tulisi toimia loistavasti myös meikkivoiteen kanssa. Mä oon vaan niin tottunut levittämään meikin sormin, että pelkään tuollaista käyttäessä jäljen olevan liian paksua ja kasvojen näyttävän pakkeloidulta.

Onko kellään meikkivoidesivellintä kokelleella hyviä vinkkejä tällaisella vasta-alkajalle!?

I got these beauty products from Kicks few weeks ago and have been using them more or less since. My favorite one is definitely Kicks face primer which gives a healthy glow but more importantly is a really good base for foundation. I’ve noticed that my makeup base lasts longer and looks still fresh after a long day. This is most certainly something that I’ll keep in my cosmetic bag in future as well!

The other product I’ll give my points for is the Kicks Lip Plumper. If I’m being honest I really cannot see any plumping effects but I love the smell, the color and the feeling I have on my lips after applying it. 🙂

I really haven’t tried the other products yet. My nails are in super bad condition at the moment and I haven’t worn eyeshadows in ages. One product that interests me is the Kicks bb cream brush which you can also use while applying foundation. I’m just so used to apply my makeup base with my fingers that I really don’t know how to use it. Any tips?? 🙂