Xenia's day

Kommenttiboxin fiiliksestä

Teksti: Anna.fi

Käytiin tänään iltapäivästä äipän luona kahvilla kun hän oli vapaapäiväänsä viettämässä ja juteltiin siinä samalla kaikesta tulevasta. Tämähän on siis sekä minun, että S:n vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, joten siinä mielessä emme ole ainoat, joille tämä on täysin uusi tilanne. Mä olen iloinen siitä, että ollaan nyt täällä Porvoossa, tukiverkon kun uskoisin olevan aika elintärkeä suurien vaikkakin iloisten elämänmuutosten äärellä. Meille tuli siinä samalla puhetta siitä ilmapiiristä mikä täällä blogissakin usein vallitsee. Huomiota on saanut muun muassa se, kuinka jotkut väkisin vain ”itseään kiduttaen” tänne päätyvät tuoden samalla mukanaan negatiivista kommentointia, joka on rakennettu sellaisen ”rakentavan palautteen” sisään, jolla ei ole mitään tekemistä tuon sanamerkityksen kanssa. Mä oon huomannut sen, että usein kun tällaista saan, kulutan ihan valtavasti energiaa vastaamiseen joka on lähes tulkoon sama kuin hakkaisi päätänsä seinään. Mulle ehkä hankalinta tässä blogin pidossa on sen ymmärtäminen, että kaikki ihmiset ei halua ymmärtää, tai muuten vain yrittävät pahoittaa tavalla tai toisella toisten ihmisten mieltä. Sitten sitä kuvittelee, että vastaamalla voi asianlaitaa muuttaa,mutta eihän se niin ole. Siksi olenkin päättänyt, että jätän ihan ronskisti vastaamatta selityksin kommentteihin joissa kyseenalaistetaan mun valintoja,  meidän elämää tai muita asioita, jotka ei todellisuudessa kenenkään elämää hetkauta lainkaan. Loppupeleissä ainoa ihminen jolle olen selitysvelvollinen päätöksistäni on minä, niin kauan kun puhutaan tavanomaisista, jokapäiväisistä asioista. Välillä vaan harmittaa ihan mielettömän paljon kun turhauttaa se, että miksi? Miksi joillakin on tarve niin kovin painaa muita alas? Me ollaan kaikki ihmisiä, kukaan meistä ei ole täydellinen ja hyvä niin, mutta miksi etsiä toisesta aina niitä virheitä ja keskittyä niihin sen sijaan että yrittäisi asioista löytää sen valoisan puolen? Miksi sitä kuvitellaan, että blogin perusteella voi kertoa kaiken bloggaajan elämästä? Välillä tulee melkein sellainen fiilis, että perkule, sähän oot aivan varmasti elänyt kärpäsenä meidän kuvitteellisessa katossa kun kaikesta meidän elämään liittyvästä tiedetään kaikki ja luonnollisesti meitä paremmin. Paras tässä lähiaikoina on ollut S:ään liittyvä pakkomielteinen kommentointi muutaman tyypin taholta. S:ää joko säälitään kun sillä on niin kauhea tyttöystävä tai sitten sanotaan perinteisesti, että ootas vaan, kyllä se vielä häipyy. S nauraa välillä vieressä, että kommentoijat ainakin luottaa siihen, että hän osaa itse päättää elämästään, he kun tietysti tietävät sekä S:n historian, meidän arjen täysin ja sen mitä S haluaa (ja ei tietenkään lasta tai minua, kauheeta!:D). Minä olen tietenkin S:n tänne puukolla uhaten pakottanut, pakottanut S:n perustamaan yrityksen minun kanssani, hankkiutunut salaa raskaaksi jne, ja nää kaikki jutut on sellaisia, että jos S:lle olis mahis, lähtisi tämä aivan varmasti lätkimään. Viime viikolla jonkun tällaisen kommentin jälkeen S. sanoi mulle, että pitäiskö pyytää tää kommentoija kahville, sen verran ”hyvin” tuntuu tuntevan S:n jo nuoruudesta asti, että olis mielenkiintoista tavata.:D Mut hei, onhan se nyt ihan mahdotonta että joku voisi musta tykätä, olenhan niin järkyttävän kauhea että kuka tahansa mies juoksisi pakoon. 😀  Välillä on oikeasti sellainen fiilis, että siellä ruudun toisella puolella on oikeasti ihmisiä joilleka se, että toiselle tapahtuisi jotain ikävää olisi koko vuoden kohokohta. Se mitä se minun mielestäni ihmisestä kertoo on sitten asia erikseen, mutta tällainen fiilis mulla valitettavan usein tulee. Tässä on muuten myös syy sille, miksi monet bloggaajat ei niitä arjen tavanomaisia haasteita halua blogissaan tuoda esiin. Valitettavasti siellä on niitä ihmisiä, jotka käyttää mitä hyvänsä toista vastaan ja mikäs oliskaan sen herkullisempaa kuin lyödä lyötyä. Sitten nää samat ihmiset valittaa siitä, että hei, teillä bloggaajilla ei ole realiteeteista tietoakaan vaan teille kaikki on niin helppoa. Ei, meille ei ole kaikki helppoa. Minullakin on omat murheeni ja tälläkin hetkellä useampi hyvin suuri stressin aihe, mutta en koskaan puhuisi niistä täällä, ja se on juuri tietyntyyppisten kommentteja jättävien ihmisten takia. Ihanaahan se olisi, että voisi jakaa niitä mielessä pyöriviä murheita, mutta ihan itsesuojeluvaiston nimissä näin ei toimi. Tässä on myös syy sille, ettemme koskaan tule näyttämään pikkuisen kasvoja täällä tai kertomaan hänen nimeään. Ja sama juttu on ihan yleisesti sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa yms. Viimeinen asia mitä mä haluan on että pienemme joutuu pilkan uhriksi ”kauhean nimensä” tai vastaavan vuoksi, haluan nimittäin suojella edes häntä tältä kaikelta mitä joutuu blogia kirjoittaessa suodattamaan. Suorastaan oksettavaa, että tällaista joutuu edes ajattelemaan, mutta sen verran kyyniseksi olen tullut, että en usko tietyntyyppisten ihmisten muuttavan ajattelumaailmaansa edes viattoman lapsen osalta.. Tässä kolmen vuoden aikana on tullut selväksi, että se on aivan sama mitä teen, olen joidenkin ihmisten mielestä surkea ihminen joka tapauksessa. Jos en vastaa kommentteihin olen ylimielinen, jos vastaan kommentteihin olen ylimielinen, jos en ota ”rakentavaa” kritiikkiä vastaan olen täysin nolla, jos en kuuntele ”järkeviä” ehdotuksia olen tyhmä. Jos otan jonkun idean vastaan olen nössö, jos mulla on pidennykset olen feikki, jos ei, niin yritän olla jotain mitä en ole. Jos olen tosi hoikassa kunnossa mulla on pakkomielle, jos tyytyväinen itseeni olen lihava, jos olen luonnollisempi olenkin ruma vaikka samojen ihmisten mielestä olin sitäkin kun olin vähemmän luonnollinen. Huoh, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta haen takaa sitä, että joillekin ihmisille mikään ei ole hyvä. Tätä kautta olen oppinut lukemaan muun muassa blogiin saamani muutosehdotukset. Aika nopeasti kun sieltä näkee kommentin takaa sen, että sitä kirjoittajaa ärsyttää nimenomaan minä täällä blogin takana. Tässä on muuten se syykin miksi usein olen sitä mieltä että on helpompaa, että lukija etsii jotain mieleistä versus se, että minä lähtisin itseäni ihmisenä muuttamaan. 🙂 Lukijoilla on onneksi se upea vapaus, että voi valita aina omaan elämäntilanteeseensa sopivat blogit juuri sen hetken kiinnostuksen mukaan. Ei olekaan blogia jonka kohdeyleisönä olisivat kaikki ihmiset, ihan kuten on asian laita esim erilaisten vaatekauppojen tai lehtienkin osalta. Tuntuu melkein utopistiselta saada kommenttia että voisitko muuttaa blogin vanhaan vaikka luonnollisesti elämäni on täysin muuttunut. Eikö se ole jopa aika itsekästä pyytää tällaista kirjoittajalta sen sijaan, että etsisi vain yksinkertaisesti jotain itselleen mieluisampaa luettavaa, varsinkin kun blogejakin on nykyisin niin paljon? Jotenkin mulla nousee karvat pystyyn siitä kulttuurista mikä tänne on kehkeytymässä. Sitä negatiivisuutta yrittä kitkeä pois millä tahansa tavalla ja seuraavassa hetkessä kommenttiboxi on siltikin kuin sotatanner. Miksei vain voida antaa jokaisen elää tavallaan niin kauan kun se ei omaan elämään vaikuta? Miksi kuvitellaan, että se oma tapa on ainoa oikea tapa ja kaikki muut aivan idiootteja? Minkä takia nähdään oikein vaivaa, että toinen ei ”turhaan” iloitsisi ja minkä vuoksi pyritään aina löytämään asiasta se negatiivinen puoli? Nää on mun ajatuksia siitä mihinkä kommenttiboxi välillä menee ja siitä minkälainen toivon sen tulevaisuudessa olevan. Kyse ei ole siitä, että bloggaajat haluavat vain kehuja tai että emme kestä ”rakentavaa” kritiikkiä, vaan siitä, että vaikka netissä kasvottomana olemmekin (minua lukuun ottamatta), käytöstavat pätee täälläkin. Ensimmäinen ohjenuora voisikin olla se, että ei sanota sellaisia asioita mitä ei uskallettaisi omilla kasvoillamme sanoa. Toinen puolestaan se, että mietitään omalla tahollamme sitä, saako tämä kommenttini ihan oikeasti mitään muutosta aikaan ja miten sen voisin muotoilla toista loukkaamatta. Sitä hyvin usein naamioidaan se kommentti ”rakentavaksi palautteeksi”, vaikka sillä ei mitään tekemistä tämän kanssa olisikaan. Voi luoja, oon muuten syönyt melkein kokonaisen fazerin lontoonraesuklaalevyn tän kirjoittamisen aikana, olin huolissani kun pienokainen ei liikkunut aamusta ja mun piti ottaa muutama pala kun tein liikelaskentaa. Nyt on ähky! 😀 Nojoo, anyway, tulevaisuudessa siis mukava fiilis sekä itse blogissa, että kommenttiboxissa!! 🙂 Ja edelleen suuri kiitos teille jotka joka päivä kommenteillanne piristätte, on kiva huomata kuinka tietyt nimet on jo niin tuttuja kun kommentteja lukee ja tuntuu enemmänkin siltä, että juttelisi ystävänsä kanssa! 🙂 Mukavaa torstaita kaikille! 🙂 ps.Tällainen vinkkinä.  

Lue myös

X