Äitiasiaa

Korona ja raskaus – miten suhtaudun tähän poikkeustilaan

Teksti: Xenia

Myönnän, että tässä on kyllä käyty läpi tunteita ihan laidasta laitaan. Kun luin Viron käytännöstä missä ei saa synnytykseen ottaa mukaan tukihenkilöä/puolisoa, tuli itkukin, vaikka tiedän, että ainakin toistaiseksi meillä täällä on mahdollisuus siihen, ellei puolisolla/tukihenkilöllä ole hengitystieoireita. Mutta esimerkiksi ultraan tai käynnistykseen yms ei puolisoa tai tukihenkilöä ottaa mukaan ja voisin kuvitella,  että etenkin ensikertalaisille tämä on varmasti hirveä kolaus. Kyllähän siinä voi jäädä esim tuleva isä aika monesta paitsi – mikä on tietysti harmillista, vaikkakin tilanne huomioon ottaen myös ymmärrettävää. Eihän tätä huvikseen poikkeustilaksi kutsuta.

Mutta silti. Onhan tämä tilanne itsessään aivan todella syvältä. Eilen mua jotenkin ahdisti ihan suunnattoman paljon kun luin ties mistä ulkonaliikkumiskiellosta yms. Ahdistaa ajatuskin siitä, ettei pääsisi edes ulos kävelylle sen vuoksi, että rajoituksia tulisi kiristää. Toisaalta ymmärrän senkin kun selkeästi läheskään kaikki eivät tätä ota vakavasti. ”Kun ei se kosketa mua” – lausahdus onkin tässä tilanteessa ehkä ärsyttävintä ikinä. Kyllä se nimittäin koskettaa. Jos sinä saat tartunnan ja selviät vähällä saatat aiheuttaa ketjureaktion, jossa on tuhansia muita ihmisiä ikään ja terveydentilaan katsomatta. Miten tätä voi olla niin vaikea ymmärtää? Suututti ihan lukea kuinka esimerkiksi kotikaupunkini yökerhoon oikein mainostettiin ovien olevan auki nytkin koska ihmisten pitää pitää aina hauskaa. Voi prkl. Ymmärrän tottakai senkin, että moni on vaikeassa paikassa kun ei ravintoloita ole vielä käsketty pitää kiinni. Ilmeisesti vasta silloin voi kääntyä vakuutusyhtiön puoleen. Mutta kyllä se silti turhauttaa, että monet toimet menevät hukkaan joidenkin katsoessa vain omaan napaansa. Kuulin hyvältä ystävältäni jopa opiskelijaikäisten järjestetämistä karanteenibileistä ja tupareista, joita ei oltu peruttu tämän tilanteen vuoksi. Toki ikä varmasti tuo tietyllä tavalla vastuuntuntoa, mutta jos pian 6-vuotiaani ymmärtää sen, että pidetään etäisyyttä muihin, niin miten vaikeaa se voi olla aikuisille ihmisille?

Tämä menee muuten tunteisiin ja lujaa.

Jo tammikuussa kun koko virus alkoi leviämään Kiinassa kulovalkean tavoin, tuli mulle tosi epämiellyttävä fiilis. Tokihan sitä nimittäin tietää sen, että yleisesti raskaana ollessaan on alttiimpi hengitystieinfektioille. Esimerkiksi Koronan sukulainen Sars ja Mers olivat lukemani mukaan todella pahoja myös raskaana olevien kohdalla ja esimerkiksi Sikainfluessassa raskaus lisäsi kuoleman riskiä. Lisäksi Sikainfluessa oli erityisen paha nimenomaan lapsia kohtaan, joka tietysti kahden ja kohta kolmen lapsen äitinä huoletti hyvinkin paljon. No. Asiasta on nyt muutaman kuukauden dataa ja ilmeisesti raskaus ei ainakaan tämän vielä kohtuu rajallisen tiedon valossa lisää riskejä vakavaan sairauteen. Se miten minä olen asian ymmärtänyt on niin, että saatan siis saada viruksen raskaana ollessani helpommin, mutta sairauden kovuus ei liity raskauteen vaan pikemminkin samoihin tekijöihin kuin muillakin ikäryhmässäni. Suomessahan raskaus ei ole edes tuolla riskilistalla, mutta Englannissa raskaana olevia on suositeltu pysymään kotona seuraavat 12 viikkoa. Tämä ristiriita tietysti häiritsee jonkun verran. Onko se heillä vain hätävarjelun liioittelua, vai ollaanko Suomessa tämän suhteen liian löyhiä? Lapsetkin tuntuvat pääsevät paljon aikuisia vähemmällä ja alle 10 vuotiaissa ei ole ollut yhtään kuolemantapausta, mikä kyllä helpottaa omaa fiilistäni paljon.

Kysymysmerkki on myös se, seurattaisiinko vauvan vointia jos viruksen saisin vai onko olettamana se, että jos minä selviän kotona, ei vauvallakaan ole mitään hätää. Edelleen tutkimusten perusteella tuo virus ei ole vauvaan siirtynyt istukan läpi, vaikka muutama vastasyntynyt sen onkin saanut – tämän on kuitenkin ilmeisesti nähty johtuvan läheisestä kontaktista sairastuneeseen äitiin. Lisäksi minua ajatuksena ahdistaa se, että saisin tämän viruksen juuri kun synnytys on lähellä. Joutuisinko eristäytymään vauvasta kahdeksi viikoksi?! Tämähän olisi aivan hirvittävää.

Lisäksi mua mietityttää tällä hetkellä myös se, että olen ilmoittautunut Kotkaan synnyttämään, mutta vaikuttaisiko puheena ollut Uudenmaan sulkeminen tähän. Toisaalta miehenikin tekee töitä Haminassa eli vaikuttaisihan se häneenkin. Kuten huomaatte, pää on tämän uuden tilanteen äärellä täynnä kysymyksiä.

Moni näistä asioista on kuitenkin sellainen johon en yksinkertaisesti voi vaikuttaa, joten pyrin nyt kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, että pidän itseni hyvässä kunnossa. Teen kuntoliikuntaa, käyn/käymme joka päivä useampaan otteeseen lasten kanssa ulkoilemassa, syön terveellisesti ja monipuolisesti ja pidän huolen vitamiinien ja esimerkiksi veden tarpeellisesta saamisesta ja kumma kyllä olen nukkunut todella hyvin. Siihen tosin varmaan auttaa 3 tuntia raikasta ilmaa päivässä. 😀

On tämä arki muutenkin melkoista tasapainoilua tällä hetkellä. Meidän aikataulu on tällä hetkellä seuraava:

klo 6.30-7 herätys

klo 7.30 aamiainen

klo 8.00 teen hetken töitä kun lapset leikkii.

klo 9-11 ulkoilua

klo 11-12 lounaan tekoa ja syömistä.

klo 12-14 poika nukkuu, tyttö lepää/askartelee ja minä teen töitä.

kl0 14-15 välipalan tekoa ja syömistä (ollaan leivottu melkein päivittäin)

klo 15-16 (tai kunnes mieheni tulee kotiin) ulkoilua.

Toisin sanoen työtuntini ovat aikalailla tippuneet siitä klo 9-16.30 määrästä noin 3 tuntiin arjessa. Tehokkuus samaan aikaan on kyllä lisääntynyt suuresti, mutta on se vain myönnettävä, etten todellakaan saa samaa määrää aikaiseksi. Toisaalta iltaisin olen niin poikki, etten mitään jaksaisikaan, joten olen toistaiseksi sit tehnyt muutamia hommia myös viikonloppuisin. Omalla kohdallani tämä loppuraskaus alkaa myös verottamaan voimia ja itseasiassa mun äitiysvapaa alkaisikin ylihuomenna jos mentäisiin noin oppikirjan mukaisesti. Aika on kyllä mennyt niin nopeasti.

Kylläpäs muuten helpotti kun kirjoittaa huoliaan ylös. Suosittelen teillekin lämpimästi. Nyt jos koskaan kannattaa panostaa siihen henkisen puolen hyvinvointiin ja myös avaamaan omia huoliaan ja tuntojaan. Uskon nimittäin, että meistä jokaisella on aika paljon mielessä tällä hetkellä. Olemme kuitenkin samassa veneessä ja toivonkin, että nyt jos koskaan vedetään toden teolla yhtä köyttä!<3

 

 

 

 

Lue myös

Suosittelemme