elämä

Kotona

25.8.2016 Teksti: Xenia

Ai että miten ihana viikko onkaan takana – ja toisaalta kuinka ihana olikaan palata eilen kotiin rutistamaan meidän pikkuista.

Loma oli kertakaikkiaan onnistunut. Sopiva määrä kaikkea erilaista tekemistä; kulttuuria, herkuttelua, retkeilyä, uimista ja snorklausta sekä sukeltelua. Mä tein oman open water diver-kurssini loppuun loman aikana ja nyt mäkin voin lomillamme sukeltaa tietyssä syvyydessä, kivaa!

Hvar itsessään on ihana mahtava – vaikkakin on nähtävissä tiettyä trendiä siihen suuntaan että kaupungista olisi tulossa hieman liian bilekaupunki omaan makuuni. Näin kaksin se ei häirinnyt, mutta en tiedä lähtisinkö paikan päälle tyttäremme kanssa tai suosittelisinko paikkaa vanhemmilleni, vaikea sanoa.
hvar

Nyt on onnellisen kiitollinen olo. Häät on juhlittu ja arki jatkuu onnellisesti aviovaimona. Maanantaina palailen opintojen pariin ja tänään olen lähinnä pessyt kaikki pyykit, siivonnut kaikki hääkukat pois ja soittanut tuhanteen ja yhteen paikkaan nimen vaihtumisen myötä. Aika on varattuna passia ja ajokorttia varten, kaiken muun sai hoidettua sähköisesti tai puhelimitse. Nyt vielä jonkun aikaa töitä ja sit kauppaan. Meillä olisi tarkoituksena syödä tänään kreikkalaista salaattia tai tomaatti-mozzarella-basilika salaattia, jäi himo päälle matkalta!

Kiitoksia vielä tuhannesti teille kaikille! Miten suuri määrä onnentoivotuksia ja kauniita sanoja sainkaan heti ensimmäisenä tänne palatessani lukea. Tietyllä tavalla on haikeeta että häät on nyt ohi, mutta pakko sanoa että olen mä kyllä aivan valtavan helpottunutkin. Niin suuri määrä pläänäystä ja nyt voi käyttää vapaa-ajan ihan miten lystää. Tosin jos tässä pääsee iskemään joku häiden jälkeinen blues, niin onneksi on hyvän ystävän häät edessä jossa minä olen hänen kaasonaan!

Tulossa on ainakin materiaalia häämatkalta ja kunhan saan valokuvaajalta enemmän kuvia, matskua myös meidän häistä!