
Koulun ja päiväkodin aloitus - uuteen sopeutumista
Huh mikä viikko tämä on ollut. Päässä on ollut koko ajan tuhansia listoja ja metatyön määrä on ollut moninkertainen normaaliin verrattuna – mutta sitähän se usein arjen muutosten keskellä on.
Eilen ajeltiin ensimmäistä kertaa tytön kanssa kouluun ja siitä hän lähti oman luokkansa kanssa jonossa kohti omaa luokkaansa. Mä en yhtään osannut odottaa, miten suuresti mä herkistyin jo siinä vaiheessa kun ajomatkalla näin jonkun koululaisen ylittämässä tietä ylisuuri reppu selässään. Miten onkin mahdollista, että tässä on mennyt jo seitsemän vuotta ja meidän esikoinen on ihan oikeasti koulussa?
Hirveästi en hänen koulun aloitustaan kyllä muuten jännitä. Hän on reipas ja uskon hänen pitävän koulusta suuresti. Ihan suoraan sanottuna olin lähes kade siitä, että hänellä on koulu-ura vielä edessään. Minä rakastin koulua ja nyt jälkikäteen myös sitä, mitä kaikkea siellä olen oppinut. Olenkin yrittänyt muistella ääneen sitä, miten hienoa kaikki uuden oppiminen on. Se jos mikä on etuoikeus.<3
Uuden koulutaipaleen lisäksi käytiin minimiehen kanssa eilen ja tänään leikkimässä päiväkodissa, jossa hän aloittaa nyt ensi maanantaina sit ihan kunnolla. Jotenkin tämän kolmannen kanssa jo ihan erilainen fiilis kun tunnen hoitajat ja paikan muutenkin ja siellä on isovelikin paikan päällä. Hoitopäivät tulevat olemaan kohtuu lyhyitä n.5h-6h, mikä on pienimmän kannalta myös kivan pehmeä lasku arkeen. Katsotaan miten maanantaina menee, mutta aika luottavaisin mielin olen kyllä. Itkuilta ei varmasti vältytä, mutta onneksi luotto on kova ja haleja saa sit hoitajilta (se on meidän minimiehen kohdalla keino nro 1 jos on paha mieli:D). Parin kanssa tämän läpikäyneenä olen todennut, että se on usein melkein vaikeampaa vanhemmalle. Sitä on ollut niin kiinni toisessa, että ei muusta tiedäkään. Toisaalta ajattelen nyt asiaa realistisesti. Me tosissaan tarvitaan nyt balanssia tähän arkeen. Kivaa
Nyt ensimmäisten harjoittelupäivien aikana tuntuu siltä, että en muuta tee kuin aja edestakaisin tai tee ruokaa, mutta nopeasti tässä päästään rutiineihin kiinni. Tänään alkaa myös harrastukset, joten eipä tarvitse paljon miettiä tekemistä illoille. 😀
Muita, joilla puhaltaa muutoksen tuulet?
Kommentit
Meillä ei tyttö ole lähikoulussa kun muutto takaisin pian tuonne edellisen kodin lähelle jossa hän on käynyt eskarinsa. Siinä yhteydessä on myös koulu ja ehkä tuuriakin, että tämä meidän tämänhetkinen lähikoulu on aivan täynnä, mutta tuo missä tyttö on ei ole. Eli menee tosi kivasti. Joudumme toisin sanoen häntä kuskaamaan kunnes muutamme loppuelämän kotiin, mutta mieluummin niin kuin vensklata häntä edes takaisin koulujen välillä!<3
Kommentit
Meillä myös ekaluokkalainen ja koska hän on kuopus, niin on jo valmiiksi haikeutta ilmassa koulun aloituksen suhteen. Kaikki päiväkotiin ja eskariin (myös hiekkiksen reunalla istumiseen =D) liittyvä on nyt pysyvästi takana ja hänen koulutaipaleensa myötä lapset kasvaneet ”isoiksi”. Saanko udella onko teillä lähikoulu kauempana, eli te vanhemmat hoidatte koulukuljetuksen? 🙂 Meillä lähikoulu sen verran likellä, että koulun aloituksen myötä vienti- ja hakureissut jäävät pois. Niistä toki helpotusta arjen pyöritykseen kun oma tie vie useimpina päivinä toimistolle.
Meillä ei tyttö ole lähikoulussa kun muutto takaisin pian tuonne edellisen kodin lähelle jossa hän on käynyt eskarinsa. Siinä yhteydessä on myös koulu ja ehkä tuuriakin, että tämä meidän tämänhetkinen lähikoulu on aivan täynnä, mutta tuo missä tyttö on ei ole. Eli menee tosi kivasti. Joudumme toisin sanoen häntä kuskaamaan kunnes muutamme loppuelämän kotiin, mutta mieluummin niin kuin vensklata häntä edes takaisin koulujen välillä!<3